Mistä asioista pikkulapsi saa määrätä? Missä menee pomottelun raja?

Kahdesta vaihtoehdosta saa valita toisen. Eli rajoitetaan lapsen päätäntävaltaa, mutta lapsi saa silti päättää. Hampaiden harjauksessa ei mutinoita, eikä päätöksiä. Valitse taistelusi, lapsi ei mene rikki jos saa juoda tietystä mukista vetensä, mutta hampaiden huolto on tärkeää, joten se hoidetaan ilman lapsen päättömyyksiä.

Minusta sanoit sen aika hyvin, että lapsi päättää niistä asioista, jotka koskevat lapsen ajanviettoa. Mukin valitseminen on minusta sopiva vapaus lapselle, kun eihän sillä ole kenellekään muulle mitään väliä, mistä mukista lapsi juo.

Hampaidenpesu sen sijaan on sekä lapsen että aikuisen ajanviettoa, joten siinä en välttämättä aina menisi lapsen ehdoilla. Riipuu kuitenkin vähän kaikesta. Lapsilla tulee kausia, jolloin vain äiti tai isä kelpaa, eikä siinä ole mitään vaarallista. Joskus voi toimia lapsen toiveen mukaan, mutta lapsen on myös opittava, että arjen asioita tehdään molempien vanhempien kanssa. Kannattaa kuitenkin tsekata, että osaako se isi sittenkään! Minä ainakin lapsena VIHASIN isäni haleja, vain äidin halit kelpasivat. Kyse ei ollut siitä, ettenkö olisi pitänyt isästäni, tai että isä olisi ollut etäinen tai pelottava, tai että minulla olisi ollut joku äiti-kausi meneillään. Isälläni vain oli aina inhottava, piikikäs parransänki, joka pisti herkkää lapsenihoani kivuliaasti joka kerta, kun hän painoi kasvonsa minua vasten. Eli ehkä teilläkin isä harjaa hampaat jotenkin epämiellyttävän tuntuisesti, eikä lapsi vain osaa verbaalisesti ilmaista, mikä siinä mättää.

Voileivästä en osaa sanoa, kun en tiedä, millä tavalla lapsi haluaa sen olevan, ja millä tavalla sinä sen olisit tekemässä. Voitko tarkentaa? Entä onko lisää esimerkkejä mietityttävistä tilanteista?

Tuo on hyvä, että saa valita kahdesta vaihtoehdosta toisen. Se on sitten jo pompottamista, että eka haluaa sinisen mukin ja kun on sen saanut, niin haluaakin punaisen. Eli valinnanmahdollisuuksia voi ja on hyvä antaa, mutta kannattaa opettaa myös sitä omien valintojensa kanssa elämistä. Meillä 3-v tyttö yritti ihan tosissaan pompotella tällaisissa asioissa. Eihän se muuta ollut kuin kokeilua, että kuinka paljon saa periksi. Ja me annettiin alkuun liikaa periksi ja sitten olikin pitkällisempi ja äänekkäämpi taisto kun lakattiin hyppimistä tytön oikkujen mukaan.

Entä jos annat lapsen kasata voileivän itse? Tietysti leikkaat juustot ym valmiiksi, mutta rakennus jäisi lapselle

Leikeistä ja leluista sen verran, että lapsi voi valita ne yleensä. Mutta jos ei ole 2-vuotiaalla esim. vielä sisaruksia tai kavereita opettamassa elämän realiteetteja :-D niin on ehkä hyvä alkaa totuttamaan, että äiti ja isikin (eli joku muukin) saa vuorollaan valita leikin/lelun? Ettei sitten kun alkaa olla kavereita ole tottunut siihen, että hän aina määrää leikit ja on shokki, kun muut ei tottele ja tulee turhia konflikteja.

Pienellä lapsella on tarve hallita elämäänsä eikä ole mitään syytä estää lasta hallinnoimaan ns pikkuasioita. Esimerkiksi, jos otan kaapista sinisen ja vihreän lautasen niin kysyn taaperolta kumman hän haluaa. Jos lapsi ilmoittaa, että haluaa lautasen, joka jostain syystä ei ole saatavilla (likaisena, tiskikoneessa, sisaruksella käytössä) niin sitä juuri ei tietysti voi saada ja selitetään miksi ei. Jos tälläisestä hermostuu niin saa hemostua, kyllä sekin menee lopulta ohi ja lapsi suostuu valitsemaan muista vaihtoehdoista mieluisimman. Ulos lähtiessä täytyy laittaa säähän sopiva puku ja kengät, mutta voi itse halutessaan valita minkä myssyistä laittaa. Hanskoja en pakota laittamaan sisällä käteen. Lapsi pyytää ne kyllä heti, kun tulee kylmä. Meillä iltatoimien tekijää ei saa valita, pyritään vuorottelemaan, mutta useamman lapsen perheessä aina vuorotkaan ei mene ihan oikeassa järjestyksessä. Voileipäasiassa antaisin lapsen joko itse koota leipänsä tai kysyisin miten hän sen haluaa.

Periaatteessa mukin saa valita, mutten ala pyydellä ketään valitsemaan mukia jos ei ole vieressä juuri sillä hetkellä kertomassa. Jos palveluna saa sen maidolla täytettynä, niin pitää kelvata se joka on sattunut käteen. Leikit valitsee itse, tai kavereiden kanssa sovitellen. Kaupassa saa kertoa mielipiteensä valintoihin. Minä päätän viime kädessä kuitenkin ostokset.

Rajaan vaihtoehdot kahteen, jos tiedän ettei valitseminen onnistu muuten ilman suurta draamaa, mutta näitä on harvoin.

Voileivän saa kasata sitten vaikka itse. Mulle on ihan sama miten päin hän juustonsa haluaa olevan leivällä.

Kiitos kaikille kommenteista.

Leipäasia nyt esimerkiksi on sellainen, että yleensä isänsä tekee ne leivät ja isillä on tapana leikata juustosta isoja paloja joita tulee yksi per leipäpala, minä leikkasin pienempiä juustosiivuja joita tuli kaksi per leipäpala ja tämä oli sitten väärin. Itku, huuto ja vinkuminen siitä miten leivät on pilalla.

Eli lapsi haluaa tietyt asiat tehtävän aina samalla tavalla. Aina ei vaan voi etukäteen tietää näitä yksityiskohtia, tai ei muista kun kiireellä tekee. Ja sitten lapsen maailma kaatuu.

No kaipa yhtenä ohjenuorana voisi käyttää sitä, että jos siitä lapsen toiveen huomioimisesta ei ole suurta ekstravaivaa eikä haittaa ketään, niin pyrkii sen toteuttamaan. Välillä on vaan hermo kireällä kun joka päivä pikkuasioista tulee itku ja huuto, jos ei mene täsmälleen oikein. Mutta ei se kai auta kuin kuunnella lasta ja yrittää ymmärtää, mistä mikäkin kiukku johtuu.

Ap

Meillä lapsi on aina saanut valita kahdesta, koska valitseminen ja päättäminen ovat niin tärkeitä asioita meille kaikille. Eli sai valita punaisen vai sinisen puseron, mutta ei sitä, pannaanko puseroa ollenkaan päälle. Perusvalinta oli vanhempien, mutta lapselle annettiin kunnioittava tilaisuus valita puseron väri. 

Noista perusvalinnoista (mennäänkö nyt ulos, puetaanko vaatteet, syödäänkö pottuja) ei keskusteltu. Nuo ovat aikuisten päättämiä tai muuten vaan tapahtuvia asioita, jotka tapahtuvat. Lapsi saa päättää haluaako haarukan oikealle vai vasemmalle puolelle lautasta jne. mutta jotkut asiat on vaan opittava nielemään. Ei keskustella siitä, kakataanko sänkyyn vai vessaan. Harjataanko hampaat vai ei. Nuo eivät ole keskusteluasioita, joissa on mielipide-eroja, vaan elämän faktoja. 

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kaikille kommenteista.

Leipäasia nyt esimerkiksi on sellainen, että yleensä isänsä tekee ne leivät ja isillä on tapana leikata juustosta isoja paloja joita tulee yksi per leipäpala, minä leikkasin pienempiä juustosiivuja joita tuli kaksi per leipäpala ja tämä oli sitten väärin. Itku, huuto ja vinkuminen siitä miten leivät on pilalla.

Eli lapsi haluaa tietyt asiat tehtävän aina samalla tavalla. Aina ei vaan voi etukäteen tietää näitä yksityiskohtia, tai ei muista kun kiireellä tekee. Ja sitten lapsen maailma kaatuu.

No kaipa yhtenä ohjenuorana voisi käyttää sitä, että jos siitä lapsen toiveen huomioimisesta ei ole suurta ekstravaivaa eikä haittaa ketään, niin pyrkii sen toteuttamaan. Välillä on vaan hermo kireällä kun joka päivä pikkuasioista tulee itku ja huuto, jos ei mene täsmälleen oikein. Mutta ei se kai auta kuin kuunnella lasta ja yrittää ymmärtää, mistä mikäkin kiukku johtuu.

Ap

- Ei se kiukku ja itkeminen niin vaaallista ole, vaikka toki usein sydäntä särkevää joutua kuuntelemaan sitä. Hieman siis olisin varovainen tuon päätelmän kanssa, että lapsen toiveen voisi ottaa (aina) huomioon, ellei siitä suurta ektravaivaa tai haittaa ketään, niin pyrkii toteuttamaan. - Esimerkiksi lapsi saattaisi haluta toisinaan vain olla ja möllöttää tietokoneen kanssa, ellei vanhempi tule väliin ja ajoita koneen käyttöä. - Vanhemman on siis havaittava, milloin täytyy ajoittaa tietokneella pelaamista. Tai milloin aamulla on noustava ylös, vaikkei olisi mitään ihmeellistä ohjelmaa tiedossa.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kaikille kommenteista.

Leipäasia nyt esimerkiksi on sellainen, että yleensä isänsä tekee ne leivät ja isillä on tapana leikata juustosta isoja paloja joita tulee yksi per leipäpala, minä leikkasin pienempiä juustosiivuja joita tuli kaksi per leipäpala ja tämä oli sitten väärin. Itku, huuto ja vinkuminen siitä miten leivät on pilalla.

Eli lapsi haluaa tietyt asiat tehtävän aina samalla tavalla. Aina ei vaan voi etukäteen tietää näitä yksityiskohtia, tai ei muista kun kiireellä tekee. Ja sitten lapsen maailma kaatuu.

No kaipa yhtenä ohjenuorana voisi käyttää sitä, että jos siitä lapsen toiveen huomioimisesta ei ole suurta ekstravaivaa eikä haittaa ketään, niin pyrkii sen toteuttamaan. Välillä on vaan hermo kireällä kun joka päivä pikkuasioista tulee itku ja huuto, jos ei mene täsmälleen oikein. Mutta ei se kai auta kuin kuunnella lasta ja yrittää ymmärtää, mistä mikäkin kiukku johtuu.

Ap

- Ei se kiukku ja itkeminen niin vaaallista ole, vaikka toki usein sydäntä särkevää joutua kuuntelemaan sitä. Hieman siis olisin varovainen tuon päätelmän kanssa, että lapsen toiveen voisi ottaa (aina) huomioon, ellei siitä suurta ektravaivaa tai haittaa ketään, niin pyrkii toteuttamaan. - Esimerkiksi lapsi saattaisi haluta toisinaan vain olla ja möllöttää tietokoneen kanssa, ellei vanhempi tule väliin ja ajoita koneen käyttöä. - Vanhemman on siis havaittava, milloin täytyy ajoittaa tietokneella pelaamista. Tai milloin aamulla on noustava ylös, vaikkei olisi mitään ihmeellistä ohjelmaa tiedossa.  

Totta tuokin, mutta tarkoitin tosiaan asioita joista ei lapselle itselleenkään ole haittaa valitsi miten hyvänsä :) Ja minusta tietokoneella möllöttäminen tai koko päivän sängyssä makaaminen ovat haitallisia vaihtoehtoja.

Onneksi myös vielä niin pieni kyseessä ettei tietokonetta vielä juuri käytä, tabletilta saa pelata pari peliä tai katsoa ryhmä hauta silloin tällöin. Harvemmin edes itse pyytää tablettia käyttöönsä, kun ohjataan etsimään tekemistä omasta huoneesta missä kaikki lelut yms on.

Ap

Ei mistään asiasta, jonka aikuinen on jo päättänyt.

Lapsi saa päättää kaiken, millä ei ole mitään merkitystä minulle. Ihan sama, mistä mukista juo tai minkä myssyn haluaa tai leikkiikö junaradalla vai pallolla. Sen verran käydään ihmisten ilmoilla, että lapsi on hyvin selvillä siitä, että tapoja on erilaisia.

Meillä miehelle lasten itku on ahdistavaa ja en halua olla se a) roisto, joka lapsia itkettää ja b) sitten vielä kärsii lasten itkusta. Eli vituttaa, kun mies ei tue siinä yhtään, että lasten itkusta viis, asiat hoidetaan aikuisten toivomalla tavalla. Jos siis oikeasti ei ole mistään kohtuuttomuudesta kysymys.

Eli tästä on seurannut se, että olen ihan hermoraunio, kun lapsi alkaa vängätä esim. tuollaisesta voileivän juusto -esimerkin mukaisesta asiasta. Juuri syömisiin liittyykin meillä paljon ristiriitoja. Tekisi mieli painua hevon vittuun täältä, ja jättää mies kasvattamaan herkkismimosansa yksinään.

Lapsi valitsee miten leipä kasataan, vanhempi valitsee täytteet.

Eli vanhempi päättää kokonaisuudesta, koska lapsella ei ole tietoa siitä, mikä on hänelle hyväksi. Lapsi saa kuitenkin tehdä itselleen sopivia päätöksiä aikuisten päättämien "raamien" sisällä.

Leivästä on turha tehdä valtataistelua. Pääasiahan on, että lapsi syö sen. Vähän kannattaa koittaa relata siis! Se ei ole periksi antamista.

Pompottelu on jatkuvaa toisen valintojen mitätöintiä, sitä siedän hyvin vähä. Omia valintoja lapsi saa tehdä siinä rajoissa että ne eivät ole lapselle haitallisia. Jos lapselle ei kelpaa minun tekemä voileipä hän voi tehdä sen itse tai olla syömttä voileipää, toista vanhempaan en hae tai pyydä hänelle tekemään juuri sellaista leipää kun hän haluaa. Tarkoituksenmukaisista vaatteista lapsi voi valita sen jonka hän haluaa. Joskus lapsi saa valita kirjan jota luetaan joskus valitsen minä, lukemista en pakota kuuntelemaan mutta jos on minun vuoroni valita kirjaa ei vaihdeta toiseksi jne.

Eikös se niin mennyt lastenpsykiatrien ohje, että vanhempien tärkein tehtävä on sietää lapsen pahaa mieltä ja pettymystä.

Toki sitä nyt ei tarvitse ehdoin tahdoin aiheuttaa, mutta väistämättä sitäKIN tulee, varsinkin jos on useampia lapsia, ja joudutaan väistämättä tekemään kompromisseja.

Eli annoin lasten valita siltä osin, kun valinnasta ei koitunut kohtuuttomasti vaivaa tai lapsella haittaa. Teimme edellisenä iltana valmiiksi seuraavan aamun vaatteista pinon, ja siinä vaiheessa lapset saivat valita vaikkapa sen, otetaanko punainen vai vihreä t-paita. Minä päätin, mikä määrä vaatteita on ok kulloisenakin vuodenaikana.

MUTTA. Sitten kuopuksella diagnosoitiin aspergerin syndrooma. Sille on tyypillistä äärimmäinen rutiiniorientoituneisuus. Eli lapsi todellakaan EI syö, jos ruoka on väärin laitettu lautaselle. Tämä ei ole kurikysymys, vaan lapsi hakee rutiineista vaistomaisesti turvaa kaoottiseksi kokemaansa sosiaaliseen maailmaan (asperger on autismikirjon häiriö, joka on olennaisesti sosiaalista kömpelyyttä). Lievää siedättämistä pitää tehdä eli esim. että joskus se mielimuki on pesussa ja otetaan toinen. Mutta ihan kaikesta ei voi eikä jaksaisikaan vääntää.

Eli tällä halusin vaan sanoa, että aina lapsen tiukka tahto ei ole jotain, jota pitäisi "kasvatusperiaattellisista syistä" murtaa. Se voi johtua myös muista syistä kuin uhma.

Vierailija kirjoitti:

Meillä miehelle lasten itku on ahdistavaa ja en halua olla se a) roisto, joka lapsia itkettää ja b) sitten vielä kärsii lasten itkusta. Eli vituttaa, kun mies ei tue siinä yhtään, että lasten itkusta viis, asiat hoidetaan aikuisten toivomalla tavalla. Jos siis oikeasti ei ole mistään kohtuuttomuudesta kysymys.

Haluatteko te olla sille kaveri vai vanhempi? Mua ei haittaa olla se joka suurimmaksi osaksi saa ne kiukuttelut ja uhmailut osakseen. Olen myös eniten läsnä lapselle. Mies hoitaa jotkut asiat eritavalla, mutta lapsetkin tietää, että sen kulloinkin läsnä olevan vanhemman mukaan mennään.

Silloin kun sinusta tuntuu että lapsi pompottelee sinua niin silloin on menty liian pitkälle. Ei lapsi mene rikki vaikka itkisi tai huutaisi vähän aikaa.