Suhde aikuistuvaan tyttäreen
Katselimme yhdessä aikuistuvan tyttären kanssa brittiläistä Coupling-sarjaa, ja tuntui hauskalta, että viihdymme yhdessä seksiin liittyville asioille nauraen, ja muutenkin olemme läheisiä ja avoimia.
En ole koskaan ollut mikään kaveriäiti, päin vastoin, tiukka ja selvä auktoriteetti. Lapset meillä on hyvin perinteisesti kasvatettu, ja arvomme ovat konservatiivisia.
Olen kuitenkin aina yrittänyt olla rehellinen, avoin ja lämmin, kertonut rakastavani, pitänyt lähellä, ja meillä on kahta murrosiän ohittanutta pussailtukin päivittäin, pienestä asti.
Ja nyt olen onnellinen. Aikuiset ja aikuistuvat itsenäistyvät, ja kotoa muutto ensimmäisen kohdalla toki oli tiukka paikka. Mutta silti uskon, että meillä jatkuu läheinen suhde.
Kommentit (5)
Minulla on poikia ja he ovat olleet nyt jonkun aikaa omillaan. Samoja tunteita minulla, aikuiset lapseni ovat edelleen lapsiani, mutta myös rakkaita ihmisiä, joilla on oma aikuisen ihmisen elämänsä.
Mulla molemmat lapset jo muuttaneet kotoa, mutta nähdään usein ja pidetään perheviikonloppuja useamman kerran vuodessa. Molemmat lapset on upeita tyyppejä, todella nastaa seuraa ja meillä on läheiset suhteet, mikä on superonnellista! Parin viikon päästä lähdetään koko perhe vuokramökille viikonlopuksi liikkumaan, syömään ja soittamaan - omalle mökille kun ei pääse ennen kesää. Odotan tota todella!!!
Aikuinen lapsi. Emme ole läheisiä, odotan että hän viimeinkin muuttaisi kotoa. Toinen lapsi teini, tuskin maltan odottaa että en enää ole vastuussa hänestä. Pilaa nyt jo elämänsä päihteillä, minkäs teet kun ei mitään usko.
Kunpa en olisi koskaan hankkinut lapsia.
Ihanaa. Meilläkin hyvät, rakkaat välit juuri täysi-ikäistyneen tyttären kanssa. Sama huumorintaju, nauretaan joskus hervottomasti asioille joista isänsä ei ymmärrä mitään. Kaverit on tytöllä erikseen ja niin kuuluukin olla, mutta paljon uskoutuu minullekin vaikeistakin asioista.
Muita isojen 'lasten' äitejä?