inhoan elämääni
Lapsena kaikki oli kiellettyä, kotona piti olla tylsistymiseen asti. Kavereita ei saanut tuoda kotiin eikä niiden luo mennä. Ne harvat kerrat kun pääsin kavereiden kanssa olemaan olivat kuitenkin pelottavia maha kippurassa vietettyjä aikoja milloin tulisi soitto että täytyy mennä kotiin. Kotona oli alkoholi isossa osassa vanhemmillani. Ikinä ei ollut rahaa saati ruokaa. Nyt aikuisena elän yhden lapsen vanhempana ja ihmissuhdekuvioni ovat outoja. En tiedä kuka olen, en tiedä minne kuulun. En tunne sukulaisiani juuri lainkaan. En jaksaisi aina jutella puolituttujen kanssa varsinkaan asioista jotka ovat sellaisia joista puhutaan vain kaikkein lähimpien kanssa. Äitiyteni ensimmäiset hetket jaoin naapurin rouvan kanssa jonka opin siinä samassa jotenkin tuntemaan. Elämä on kamalaa kun jo lapsena ihmissuhdekuviot on rikki. lapsenaihmissuhdekuviotOlisiko jollain vinkkiä miten tästä eteenpäin..?
Kommentit (4)
Totuus on se, että kukaan muu ei tule ja muuta elämääsi kuin sinä itse.
Terapia,halu päästää irti menneestä ja vastuunottaminen omasta elämästä ovat keinoja, joilla mennä eteenpäin.
Työtä se vaatii eikä ole helppoa, mutta näinhän se on monien muidenkin asioiden osalta elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Millä tavalla sun ihmissuhdekuviot sitten on outoja nykyään?
Kaikki melkein on uusia tuttavuuksia joihin vasta tutustun. En jaksaisi edes tutustua tässä elämän tilanteessa mutta pakko koska muuten olisin aika yksin.
elämän nirjuus kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä tavalla sun ihmissuhdekuviot sitten on outoja nykyään?
Kaikki melkein on uusia tuttavuuksia joihin vasta tutustun. En jaksaisi edes tutustua tässä elämän tilanteessa mutta pakko koska muuten olisin aika yksin.
Elämän varrella tulee uusia tuttavuuksia. Ei se ole mitenkään outoa. Tutustuahan voi, mutta vain joskus tutustuminen johtaa syvempään kaveruuteen. Sinä itse päätät osaltasi näistäkin asioista.
Millä tavalla sun ihmissuhdekuviot sitten on outoja nykyään?