Huono äiti :(

jossa saa tuhlata energiaa. Ja tuon ikäistä voi jo istuttaa. Heti johonkin istumaan kun rikkoo jotain. Ja sanot selkeästi, ettei saa rikkoa, ei saa koskea siihen.



Eläimetkin oppivat, kyllä pikkulapsetkin voivat siis oppia.

Ja toisten sekaan vaan. Ihan samanlaisia ne kaikki on!



Ja nuku kun lapsikin nukkuu.

Kaksi tuntia päivisin

Lapsi kasvaa ja oppii kyllä. Ulos vaan mahdollisimman paljon!

että tunnet ja tunnustat puutteesi äitinä. Täällä tuntuu aina olevan niin täydellisiä äitejä vaikka mahdotontahan se olisi. Oikein paljon jaksamisia teille. Muuta en osaa sanoa, kuin kehuja ja halauksia hyvistä teoista, selkeät ja loogiset rajat.

Kaikki välillä häpeävät lapsiaan ja se ei tee meistä huonoja äitejä. Tärkeintä olis kyllä pitää oma pää kylmänä - huutnminen ei auta asiaa yhtään. Jos kuitenkin joskus huudat, ole itsellesi armollinen ja päätä, että seuraavalla kerralla toimin toisin.



Täydellistä äitiä ei olekaan, kaikki epäonnistuvat joskus. Tärkeintä on yrittää parhaansa ja olla rauhallinen.

Kiitos vastauksesta!



Olemme päivittäin ulkona. Asumme syrjässä, joten leikimme omalla pihallamme: lapsi syö multaa ja kiviä ja minä yritän kaivella niitä suustansa pois. Aina väliin juostaan peräkanaa kohti pihatietä tai lammikoita. En saa lasta kiinnostumaan mistään luvallisesta tekemisestä, joten tuntuu, että yhteiselomme on pelkkää kieltämistä. Aloitin n. viikko sitten arestikäytännön, että laitan lapsen istumaan rappuselle (telkkarista pongattu) kun hän tekee tahallaan jotakin kiellettyä. Yllätyin itsekin lapsen reaktiosta, sillä hän sai kauhean kiukkukohtauksen ja lopulta työnsi sormia kurkkuunsa ja oksenteli...



Miten tuo istuttaminen tehdään oikeaoppisesti? Kauanko lapsi pitää saada pysymään " arestissa" ? Tuntuu, että elämämme on yksi koulutussessio: aamulla aloitamme ja illalla lopetamme, kun lapsi nukahtaa ja minä uupuneena heti perään...

Ehkä saisit parempia vinkkejä alan ammattilaisilta kuin täältä!

Olisiko kuitenkin syy siinä, että lapsi on hiukan kyllästynyt? Onko teillä muita seuralaisia? Jos asutte syrjässä, voisitte välillä mennä paikkoihin tai puistoihin, missä hän tapaisi muista lapsia. Vaikka tuon ikäinen ei vielä leiki toisten kanssa, mutta lapsi tuntee aina lapsen!

Olen yrittänyt keskustella asiasta neuvolassa, mutta emme päässeet samalle aaltopituudelle.



Tuttavapiirissä on paljon pieniä lapsia, ja väkisinkin vertaan omaa " tarzaniani" heihin. Tämä on ehdottomasti vilkkain ja jotenkin " etäisin" . Perheessämme on koira, jonka kanssa lapsi tulee loistavasti toimeen. Olenkin joskus vitsaillut, että lapseni on enemmän koiramainen kun lapsi: puree kaiken rikki, ei keskity kirjoihin tai mihinkään.



Olen myös varovasti yrittänyt jutella muiden äitien kanssa ongelmista, mutta tuntuu, että olen aivan ainoa, joka ei osaa edes yhtä pientä lasta hoitaa... Muut lukevat kirjoja, laulavat ja loruttelevat, minä yritän saada edes jonkinlaista hallintaa naperooni.



Lapseni on rohkea ja reipas. Kaatumiset, naarmut ja putoamiset eivät juurikaan itketä, ja kaikkea pelottaavaa mennään tutkimaan. Reipas ihmisen alku siis. Mutta mistä minulle voimia arkeen?

Täälä myös kahden pojan äiti. Niin kuin sinulle aiemmin jo sanoin, että kaikki äidit tarkkailevat vain omia tarzaneitaan ja se voi olla, että muut eivät edes mitenkään kiinnitä huomiota villiin poikaan. Meilläkin naapurin tytöt tekevät palapelejä ja muuta istumisleikkejä, kun taas pojat tarvitsevat sitä rajua menoa. 1.5-vuotias on vielä niin " päätön" , ettei tiedä rajojaan ja haluaa kokeilla ja purra kaikkea...

Tuntuu, että sukulaisille ilmaantuu nopeasti menoja kun tarjoan pientä hoitoon. Siksi hoitokeikat ovat rajoittuneet vain niihin kertoihin, kun olen itse esim. hoitamassa asioita.



Haluaisin mielelläni lapselleni hoitajan, mutta ei ole aavistustakaan mistä lähtisin kysymään luotettavaa lapsenvahtia. Mitähän sellainen muuten maksaisi? Edes pariksi tunniksi viikossa?

Mutta minun tarzanini on tyttö... :(

Vierailija:

Mutta minun tarzanini on tyttö... :(

Silti. Uskon, että hän on aivan normaali. Olisiko joku sukulainen tai naapuri tai joku kenet voisit värvätä vaikka kympillä hoitamaan kerran viikoksi pariksi tunniksi vaikka ulkoilemaan lapsen kanssa?

Meillä esikoinen oli vaativa lapsi. Ei istunut hetkeäkään paikallaan, saatikka leikkinyt mitään leikkejä. Paras tapa oli lähteä puistoon, missä paljon muita lapsia ja olla siellä pitkään. Ja johan tuon ikäisen kanssa voi pieniä retkiäkin tehdä.

Ja lapset ovat äärettömän taitavia huomaamaan et kun äiti on väsynyt, niin silloin pistetään ranttaliksi. Älä uuvuta itseäsi vaan koita keksiä myös itsellesi vaik iltaisin jotain vaihtelua.

huomaisit, että on ihan ikävä omaa tarzania. Mielikuvitus kehiin. Metsäretket (jotain hyvää mukaan esim. rusinoita...)

Uimarannalle meno

puistoilu

Sen ei tarvitse todellakaan olla mitään ihmeellistä.

Itsellä on kaksi poikaa. Nuorin täyttää kohta kaksi. Molemmat siis oikeita elohopeoita. Mä olen karsinut meiltä sisältä kaikki mahdollisen " rikottavan" pois. Alle metrissä ei montaa tavaraa löydy. Pitkän aikaa meillä oli kukkasetkin " katon rajassa" . Nyt vasta oon uskaltanut palauttaa ne lattialle. Kirjahyllyssä kolmella alimmalla hyllyllä ei oo yhtään mitään. Jopa keittiön kaappeja jouduin ottaa pois kun pienempi reilun vuoden ikäisenä alko niissä kiipeilemään.



Toi puolentoista vuoden ikä on kyllä melkein kamalin. Mennä touhuttavat pää kolmantena jalkana ja tuntuu ettei siellä pään sisällä liiku yhtään mitään. Mutta mutta... nyt kun poika täyttää kohta kaksi niin oon huomannu että ne miljoonat ei sanat ei oo menny hukkaan. Tietää jo ihan hyvin minne saa mennä ja minne ei. Siinä puolentoista vuoden iässä mekin jouduttiin alottamaan " nurkkailut" . Eli aina kun teki jotain tosi tyhmää/kiellettyä niin vietiin nurkkaan. Annettiin minuutin verran siellä olla. Alkuun tuli aina pois mutta kun sitkeesti vein takasin niin oppi että kun hän sen minuutin istuu niin sit pääsee pois.



Vanhin " elohopea" on nyt jo viis ja siitä on tullut niin rauhallinen kaveri.

Eli yritä nyt vaan jaksaa. Lähe ite joskus iltasella vaikka kävelylle ja jätät lapsen hoitoon. Ei se lapsi siitä rikki mene ja ite saat " latauduttuu" . Niillä menetelmillä mä oon jaksanut..

te jotka neuvotte menemään sinne ja tänne: Se on niin HELVETIN raskasta useimmiten lähteä johonkin rannalle tai metsään tms. Koko reissu vain yhtä kieltämistä ja koko ajan saa pelätä, koska toiselta on pää halki tai muuta vastaavaa! Ja jälleen kerran on aivan puhki reissun jälkeen. Ja meidän tarzan on kuopus ja jo melkein 3v. Ja minä vielä kolmatta suunnittelen. Taidan olla päästäni vialla...Ei ap

Olette oikeassa, olen uupunut, ja lapsi huomaa sen. Todettakoon, että lapseni isä on ollut erittäin vaativa lapsena, joten hän ei pidä lapsemme vilkkautta mitenkään kummoisena. Kyllä hän muuten hoitaisi, " mutta kun on paljon muuta tekemistä töiden jälkeen" .



Olisi varmasti terveellistä käydäkin jossakin kodin ulkopuolella, vaikkapa siellä puistoilemassa, lapseni kanssa, mutta kun minulla ei ole autoa. Olen siis kotona ainakin päivät, illalla sitten mahdollisesti miehen auto lainaan.



Itselle on tullut viimeaikoina vahva tunne siitä, että kaikkia ei ole luotu äideiksi: minä en kertakaikkiaan osaa! Vauvana lapseni oli vaativa, mutta pärjäsin suloisen vauvelin kanssa hyvin. Nyt kun tuo juoksee aamusta iltaan johonkin suuntaan, olen aivan hukassa. En osaa ennakoida lapseni tekemisiä, eikä minulla ole " välineitä" hänen kasvattamiseen. En ole huono ihminen, mutta olen tosi huono äiti...



Kiitos viesteistänne! Ymmärtävät kommentit piristivät mieltä, ja luon jo selviytymisstrategiaa:



-joku palkattu hoitaja lapselle säännöllisesti.

-joku lasten kasvatusopas, josta saisin vinkkejä tilanteiden ratkomiseen.

-yhteiset puistoiluretket ihmisten ilmoille.



Ehkä tilanne helpottuu lapsen hieman kasvettua?

se on ihan äidin itsetunnosta kiinni. Et ole huono äiti, älä ajattele niin. Odota tosiaan puolikin vuotta ja tilanne helpottaa hiukan... Tosin sitten tulee taas toiset pulmat, kun tulee uhmat sun muut. Älä stressaa!"