Lue keskustelun säännöt.
Mies kiroaa aina kun lasta sattuu?
23.02.2017 |
Kuulemma pelkää joka kerta että käy pahastikin mutta mitenkäs lapsi näkee asian kun satuttaa itsensä, alkaa itkeä ja toinen huutaa "No voooi saaaatana!". Sitten vihaisena kahmasee syliin. Kyllä lohduttaa ja muuta, mutta minun mielestäni nyt joku ongelma miehellä ja asia pitäisi käsitellä. Suuttuu siis siitä kun lapsi teloo itseään, on vielä taapero joten arkipäivää.
Kommentit (19)
Isä oli tuollainen, paitsi ei lohdutellut vaan alkoi ivallisesti matkia noonii bäääbää ja oli oikeasti vihainen. Ei sentään lyönyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Isä oli tuollainen, paitsi ei lohdutellut vaan alkoi ivallisesti matkia noonii bäääbää ja oli oikeasti vihainen. Ei sentään lyönyt.
Seurasiko tästä sinulle jotain, psyykkisiä ongelmia?
Oma isäni oli samanlainen ja on edelleen. Nopeasti sitten rauhottuu, mutta jos on paikalla tapahtumahetkellä, muuttuu vihaiseksi ja kiroilee. Ei osaa käsitellä tilannetta, pelkää. Johtuu varmasti omasta lapsuudesta ja vaikeudesta sopeutua uusioperheeseen..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isä oli tuollainen, paitsi ei lohdutellut vaan alkoi ivallisesti matkia noonii bäääbää ja oli oikeasti vihainen. Ei sentään lyönyt.
Seurasiko tästä sinulle jotain, psyykkisiä ongelmia?
Vaikea eritellä kun oli paljon muutakin ongelmaa mutta ainakin tunsin häpeää koska olin töpännyt ja koska aloin itkeä. Ei olisi saanut tapahtua mitään johon isä joutuisi reagoimaan noin vahvasti. Kun aloin iän myötä tajuta hänen tehneen siinäkin väärin niin tuli viha jota oli todella vaikea saada pois.
Mulla on vähän samantyyppisiä tunteita, mutten näytä niitä koskaan ulospäin. Mulla tosin ei lapsen itku ole se juttu, mutta yskä on. Se johtuu siitä että lapsi sai vauvana tosi vakavan astmakohtauksen flunssan aikana, jäi traumat. Vaikka nyt lääkitys on kunnossa eikä henkeä ole ahdistanut vuosiin, tulee yskimisestä aina jotenkin kylmät väreet ja ihan turha ärtymys vaikkei toki lapsi sille mitään voi. Korostan etten tosiaan äyski asiasta lapselle. Tää on tosi ärsyttävää ja pitäisi keksiä millä tästä pääsisi eroon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ärsyynnyn jos lapsi loukkaa itseään ja itkee mielestäni tarpeettoman paljon ja kauan. Tunnen avuttomuutta jos en saa heti hiljaiseksi ja sitten suutun että nyt riittää jo. Lapsena minua ei lohdutettu joten en osaa itsekkään..
Äidilläni oli joku samankaltainen ongrlma, hermostui jos satutin itseni ja itkin, eikä lohduttanut vaan tiuski että lopeta märiseminen tai korkeintaan tosi vaivalloisesti "lohdutti". Joskus tuntu että halveksi mua, jos näytin heikkoutta. Aloin hävetä kipua ja monesti sitten itketti enemmän ajatus siitä että äiti sais tietää että kaaduin ja polvi auki, kuin se itse kipu.
Aikuisiällä kävin läpi monia henkisiä romahtamisia kun miesystävä välitti aidosti ja halusi "hoivata" jos satutin jotenkin itseni tai olin kipeä eikä tarvinnutkaan selvitä yksin tai hävetä. Se tuntui ihan uskomattomalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äidilläni oli joku samankaltainen ongrlma, hermostui jos satutin itseni ja itkin, eikä lohduttanut vaan tiuski että lopeta märiseminen tai korkeintaan tosi vaivalloisesti "lohdutti". Joskus tuntu että halveksi mua, jos näytin heikkoutta. Aloin hävetä kipua ja monesti sitten itketti enemmän ajatus siitä että äiti sais tietää että kaaduin ja polvi auki, kuin se itse kipu.
Aikuisiällä kävin läpi monia henkisiä romahtamisia kun miesystävä välitti aidosti ja halusi "hoivata" jos satutin jotenkin itseni tai olin kipeä eikä tarvinnutkaan selvitä yksin tai hävetä. Se tuntui ihan uskomattomalta.
Vittu naisilla on helppoa. Hoivaajia riittää joka sormelle ja varpaalle.
En ymmärrä ongelmaa jos kuitenkin lohduttaa.
Kyllä minäkin saatan kirota koska pelästyn että sattui pahasti. Olen sisäisesti itselleni vihainen kun en voinut estää tapahtumaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidilläni oli joku samankaltainen ongrlma, hermostui jos satutin itseni ja itkin, eikä lohduttanut vaan tiuski että lopeta märiseminen tai korkeintaan tosi vaivalloisesti "lohdutti". Joskus tuntu että halveksi mua, jos näytin heikkoutta. Aloin hävetä kipua ja monesti sitten itketti enemmän ajatus siitä että äiti sais tietää että kaaduin ja polvi auki, kuin se itse kipu.
Aikuisiällä kävin läpi monia henkisiä romahtamisia kun miesystävä välitti aidosti ja halusi "hoivata" jos satutin jotenkin itseni tai olin kipeä eikä tarvinnutkaan selvitä yksin tai hävetä. Se tuntui ihan uskomattomalta.Vittu naisilla on helppoa. Hoivaajia riittää joka sormelle ja varpaalle.
Älä huoli, ei monillekaan riitä. Iso osa miehistä muistuttaa sinua, mietihän.
En ymmärrä ihmisiä jotka kiroilevat ääneen lasten kuullen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ohis, mutta ite meen aina hetkeks paniikkiin kun lapsi satuttaa itsensä. Mielessä pyörii vaan apua mitä mä nyt teen. Sitten vasta muistan että pitäisi pysyä rauhallisena lapsen vuoksi.
Olen tuntenut ihmisen, joka tiuski pienille koiranpennuillekin kun niihin sattui. Ihmettelin sitä silloin kovasti, mutta tästä ketjusta saa kuvan, ettei ole välttämättä mitenkään harvinaista.
Kerran näin tilanteen missä pikkupoika satutti itsensä ja isä kiroili ja sitten huusi täysillä asiaan täysin liittymättömälle haukkuvalle koiralle, että HILJAA. Ja sen jälkeen kiikutti lapsen äidilleen (joka oli suht kaukana tapahtumahetkellä), että lohduta sinä. Jostain avuttomuuden tunteesta tuo kai tulee, tai syyllisyydestä, että ei olla osattu huolehtia.
Kyllä minulta usein pääsee ensimmäisenä kirosana ja tiuskaisu "no mitä sä menet sinne hyppimään". Se on se ensisäikähdys. Sitten koppaan lapsen syliin ja lohduttelen ja rauhoittelen niin kauan, että lapselle tulee hyvä mieli taas.
Samoin minulta pääsee aivan refleksinomaisesti karjaisu "mitä tapahtuu" jos yhtäkkiä kuuluu iso kolahdus tai rämähdys ja pelästyn yhtäkkiä kauheasti. Minua naurattaa nykyisin, kun nelivuotiaani on ruvennut kysymään heti "mitä tapahtuu äiti", jos kuuluu jotain yllättävää kovaa ääntä, tavara tippuu tai lusikka kolahtaa lattialle tms. Niin se näyttää mallioppiminen toimivan.
Mä saatan menettää hermoni että mitäs v*ttua nyt taaaaas!! Etkö osaa olla kolhimatta ittiäs nii ei tarvis koko ajan itkeä. Saa monta krt päivässä olla lohduttamassa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minulta usein pääsee ensimmäisenä kirosana ja tiuskaisu "no mitä sä menet sinne hyppimään". Se on se ensisäikähdys. Sitten koppaan lapsen syliin ja lohduttelen ja rauhoittelen niin kauan, että lapselle tulee hyvä mieli taas..
Sama Täällä. Isäni oli juurikin tuollainen. Hermostui aina kun jotain kävi ja aina sai haukut päälle, ei ikinä lohdutusta. Itse "suutun" myös kun lapsi satuttaa itsensä. Juurikin näin, kuin tuo lainaamani henkilö. Tosin itse lohdutan kyllä lapsiani. Se johtuu säikähdyksestä.
Lapsen kipu menee liikaa ihon alle. Ei ole lapsena saanut vastakaikua omille tarpeilleen, jolloin ei ole kasvanut hyvällä tavalla itseriittoiseksi tarpeiden suhteen. Näin ei osaa aikuisella tavalla ottaa lapsen tarpeita vastaan.
T. Kyökkipsykologi