Opettajan vaitiolovelvollisuus on melko pieni
Tiesittekö, että lähes kaikki, mitä koulussa tapahtuu on julkista? Käytännössä arviointiin, opillisiin asioihin ja perhesuhteisiin liittyvät jutut, terveystiedot ja erityisopetus ovat ainoita salassapidettäviä asioita. Voin opettajana kertoa nimiä myöten mm. kiusaamistapauksista ja kurinpitorangaistuksista kenelle tahansa kadunmiehelle, samoin lähes mistä tahansa, mitä tunneilla on tapahtunut. En halua sitä tehdä, mutta näin vaan on. Olen varmistanut asian usealta lakimieheltä.
Kommentit (19)
Täältä voi lukea tarkemmin asiasta http://www.oph.fi/download/152370_julkisuus_ja_tietosuoja_opetustoimess…
Enpä minä itsekään uskonut ensin, kun asiasta kuulin. Aivan täyttä totta tuo on, aluehallintoviraston lakimiehiltä olen varmistanut. Salassapidosta on erikseen säädetty, mutta tuollaiset asiat eivät kuulu salassapidettäviin. Totta, mutta valitettavaa.
-ap
No tee sitten kaikki kiusaamiset julkisiksi ja kehota kollegoitasikin tekemään niin. Ihan oikein kiusaajille ja niiden "ei meidän nico-jessica"-vanhemmille. Ehkä kiusaaminen vihdoin loppuisi näin
Ap on oikeassa. Monesti luullaan, että opettaja ei saisi sanoa mitään. Ei se niin mene...
Vierailija kirjoitti:
No tee sitten kaikki kiusaamiset julkisiksi ja kehota kollegoitasikin tekemään niin. Ihan oikein kiusaajille ja niiden "ei meidän nico-jessica"-vanhemmille. Ehkä kiusaaminen vihdoin loppuisi näin
Asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia. Riitoihin tarvitaan aina kaksi, joskus useampikin. En ole kiusaajien puolella, mutta kohtuutonta hallaa saadaan aiheutettua asioiden liialla levittelyllä. En sitä sano, etteikö joskus olisi oikein kertoa.
Vierailija kirjoitti:
Enpä minä itsekään uskonut ensin, kun asiasta kuulin. Aivan täyttä totta tuo on, aluehallintoviraston lakimiehiltä olen varmistanut. Salassapidosta on erikseen säädetty, mutta tuollaiset asiat eivät kuulu salassapidettäviin. Totta, mutta valitettavaa.
-ap
Meillä ope kiusasi lasta. Vietiin asia aviin saakka ja avi antoi opelle "tuomion" kiusaamisesta. Olipa hyvä että varmistin avilta että emme ole open nimen suhteen missään suhteessa vaitiolovelvollisia. Lapsen nimi on vaitiolovelvollista tietoa mutta open ei. En ole asiaa levitellyt mutta jos jotain asiaan viittaavaa on minulta kysytty niin olen kertonut open nimen täydellisesti ja sen mihin avin mukaan syyllistyi.
Että toimii se näinkin päin.
Suosittelen muuten kysymään vielä avin kannan möläytyksiin.
No itse asiassa ei niistä oppilaista saa sanoa oikeastaan mitään. Säädetyt rangaistukset ovat kyllä julkisia, eli käytännössä lista jälki-istunnoista tai kasvatuskeskusteluista, mutta kaikki niihin liittyvä on kuitenkin salassapidettävää. Salassapito perustuu sekä perusopetuslakiin, että julkisuuslakiin, mutta myös henkilötietolakiin. Eli ei ne ei julkisia tietoja. Opettaja ei siis todellakaan saa puhua oppilaitten asioista nimillä tai muuten tunnistettavasti.
Mutta ei kai kukaan oikeasti järkevä opettaja lähtisi mitään oppilaiden asioita levittelemään..?
Vierailija kirjoitti:
No itse asiassa ei niistä oppilaista saa sanoa oikeastaan mitään. Säädetyt rangaistukset ovat kyllä julkisia, eli käytännössä lista jälki-istunnoista tai kasvatuskeskusteluista, mutta kaikki niihin liittyvä on kuitenkin salassapidettävää. Salassapito perustuu sekä perusopetuslakiin, että julkisuuslakiin, mutta myös henkilötietolakiin. Eli ei ne ei julkisia tietoja. Opettaja ei siis todellakaan saa puhua oppilaitten asioista nimillä tai muuten tunnistettavasti.
Kaksi asiaan erikoistunutta avin lakimiestä minulle sanoivat, että on julkista nimiä myöten. En uskonut varauksetta ensimmäistä, niin soitin toisellekin.
-ap
"Useimmissa tapauksissa salassapito on oppilaitoksissa ehdotonta, eikä oppilai- tokselle siis ole jätetty harkintavaltaa.
Ensisijaiset salassapitosäännökset sisältyvät eri koululakeihin52, joita julki- suuslain säännökset täydentävät. Salassapitosäännösten nykyiset sanamuodot poikkeavat hieman toisistaan, mutta niiden sisältö on pääosin yhteneväinen. Perusopetuslain 40 §:n mukaan opetuksen järjestämisestä vastaavien toimielin- ten jäsenet, lain 37 §:ssä tarkoitetut henkilöt (rehtori, opettajat, koulunkäyn- tiavustajat ja muu henkilöstö), kouluterveydenhuollon edustajat, kouluku- raattorit, koulupsykologit ja opetusharjoittelua suorittavat eivät saa sivullisille ilmaista, mitä he ovat perusopetuslain mukaisia tehtäviä hoitaessaan saaneet tietää oppilaiden tai perusopetuslaissa tarkoitetun henkilöstön taikka näiden perheenjäsenten henkilökohtaisista oloista ja taloudellisesta asemasta. Säännös- ten tarkoittama henkilöpiiri on laajempi kuin julkisuuslain, eli se ulottuu myös eräisiin oppilaitoksen ulkopuolisiin. Julkisuuslain 24 §:n 32 kohdassa säädetään myös salassa pidettäviksi tiedot henkilökohtaisista oloista, joihin siinä luetaan tiedot elintavoista, osallistumises- ta yhdistystoimintaan, vapaa-ajan harrastuksista ja perhe-elämästä, joten koulu- lakien ja julkisuuslain säännökset ovat osin päällekkäisiä."
Ja tämän jälkeen vasta alkaa luku ehdottomasta vaitiolovelvollisuudesta. Suosittelen, ettei ap ainakaan opettajana toimiessaan lähde kokeilemaan näitä rajoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No itse asiassa ei niistä oppilaista saa sanoa oikeastaan mitään. Säädetyt rangaistukset ovat kyllä julkisia, eli käytännössä lista jälki-istunnoista tai kasvatuskeskusteluista, mutta kaikki niihin liittyvä on kuitenkin salassapidettävää. Salassapito perustuu sekä perusopetuslakiin, että julkisuuslakiin, mutta myös henkilötietolakiin. Eli ei ne ei julkisia tietoja. Opettaja ei siis todellakaan saa puhua oppilaitten asioista nimillä tai muuten tunnistettavasti.
Kaksi asiaan erikoistunutta avin lakimiestä minulle sanoivat, että on julkista nimiä myöten. En uskonut varauksetta ensimmäistä, niin soitin toisellekin.
-ap
Niin, se nimi ja rangaistus, mutta muut tiedot eivät ole julkisia:
"Oppilasta voidaan rangaista jälki-istunnon ohella kirjallisella varoituksella tai erottamalla hänet määräajaksi. Kirjallinen varoitus ja erottaminen määräajak- si ovat kurinpitorangaistuksia, joista tulee antaa päätökset. Tieto siitä, kenelle rangaistus annettiin ja mikä se oli, on julkinen, mutta päätöksenteon perustelut ja tausta-aineisto voivat sisältää salassa pidettäviä tietoja (ks. II 3.4). Muusta kurinpidosta on tehtävä tarpeelliset kirjaukset. Tällaisina voidaan pitää esimer- kiksi rangaistuksen syynä olevan teon tai laiminlyönnin yksilöintiä.256 Koulun tehtävänä on ohjeistaa opettajia tekemään nämä kirjaukset oikeaan paikkaan.257 Samalla tulee määriteltäväksi, kenen tehtävänä kirjausten tekeminen kussakin tapauksessa on ja kuka huolehtii tietojen luotettavasta säilyttämisestä. Rangais- tuksia koskevat tiedot muodostavat oppilasrekisterin osarekisterin."
Vierailija kirjoitti:
"Useimmissa tapauksissa salassapito on oppilaitoksissa ehdotonta, eikä oppilai- tokselle siis ole jätetty harkintavaltaa.
Ensisijaiset salassapitosäännökset sisältyvät eri koululakeihin52, joita julki- suuslain säännökset täydentävät. Salassapitosäännösten nykyiset sanamuodot poikkeavat hieman toisistaan, mutta niiden sisältö on pääosin yhteneväinen. Perusopetuslain 40 §:n mukaan opetuksen järjestämisestä vastaavien toimielin- ten jäsenet, lain 37 §:ssä tarkoitetut henkilöt (rehtori, opettajat, koulunkäyn- tiavustajat ja muu henkilöstö), kouluterveydenhuollon edustajat, kouluku- raattorit, koulupsykologit ja opetusharjoittelua suorittavat eivät saa sivullisille ilmaista, mitä he ovat perusopetuslain mukaisia tehtäviä hoitaessaan saaneet tietää oppilaiden tai perusopetuslaissa tarkoitetun henkilöstön taikka näiden perheenjäsenten henkilökohtaisista oloista ja taloudellisesta asemasta. Säännös- ten tarkoittama henkilöpiiri on laajempi kuin julkisuuslain, eli se ulottuu myös eräisiin oppilaitoksen ulkopuolisiin. Julkisuuslain 24 §:n 32 kohdassa säädetään myös salassa pidettäviksi tiedot henkilökohtaisista oloista, joihin siinä luetaan tiedot elintavoista, osallistumises- ta yhdistystoimintaan, vapaa-ajan harrastuksista ja perhe-elämästä, joten koulu- lakien ja julkisuuslain säännökset ovat osin päällekkäisiä."Ja tämän jälkeen vasta alkaa luku ehdottomasta vaitiolovelvollisuudesta. Suosittelen, ettei ap ainakaan opettajana toimiessaan lähde kokeilemaan näitä rajoja.
AP ei lähde kokeilemaan ihan pelkästään oman etiikan vuoksikaan. Totesin vaan näin olevan. Tuo mainittu luettelee juuri ne kohdat, mitkä itsekin aluksi luettelin. Perusteluna julkisuudelle on, että opetus on julkista. Tähän täytyisi puuttua!
Ei, kiusaamiseen EI tarvita kahta. Se on vain kiusaajan (ja vanhempiensa) keino vierittää osa/koko syyllisyys kiusatun niskoille. Näin käynyt myös työpaikkakiusaamisessa
Opetus on julkista, eli ihan kuka tahansa saa milloin tahansa kävellä lähimpään peruskouluun seuraamaan opetusta. Sama pätee myös yliopistoihin, eli luentoja saa mennä kuuntelemaan kuka tahansa. Näillä ulkopuolisilla ei ole mitään vaitiolovelvollisuutta!
Hassua, että vapaa sivistystyö eli kansalaisopistot ei olekaan avointa, vaan luentojen kuuntelemisesta pitää yleensä maksaa.
Julkisia eivät kuitenkaan ole mm. kasvatuskeskustelut. Muistanko nyt aivan väärin, että jossakin olisi lakipykälä, jonka mukaan opettajan on pidettävä salassa TYÖSSÄÄN saamat tiedot, eli tarkoittaisi sitä, että vaikka tieto sinänsä ei olisi salassa pidettävää, sitä ei saa juoruta?
Vierailija kirjoitti:
Ei, kiusaamiseen EI tarvita kahta. Se on vain kiusaajan (ja vanhempiensa) keino vierittää osa/koko syyllisyys kiusatun niskoille. Näin käynyt myös työpaikkakiusaamisessa
Molempien osapuolien ominaisuudet vaikuttavat tilanteen kehittymiseen. Kiusatun tapa reagoida kiusaamiseen on siis isossa roolissa silloin kun kiusaaminen pitkittyy ja keskittyy yhteen ihmiseen.
Opettajalta on kuitenkin aika karmaisevaa vastata ikään kuin pieni provosoituja voisi yhtä hyvin olla provosoitumatta ja lopettaa tilanteet siten: kyse on oman temperamentin hallinnasta jota ainakin itse aikuisena nyt jo toista vuotta harjoittelen - terapiassa.
T: entinen koulukiusattu
Hyvä vaan, jos kaikki koulussa on julkista.
Ihan riittövää, jos vain perhesuhteet ja perheen sisäiset asiatvovat salaisia.
Muu joutaakin olla julkista.
No, olet ehkä ymmärtänyt jotain väärin. Perusopetuslaissa määritellään opettajan salassapitovelvollisuuksista.