Lue keskustelun säännöt.
Kukaan ei ota ongelmiani vakavasti
13.02.2017 |
Tämä on ongelma. Ei muuten, mutta olen tosi pahasti mielenterveysongelmainen, enkä selviä arjesta. Mulla on kestoiloinen naama ja kuulemma todella "positiivien" olemus. Joo, käytän paljon huumoria, eikä mua hetkauta mitkään huonon sään tai liikenneruuhkan kaltaiset jutut. Olen kuitenkin oikeasti sairas. Kesti viisi vuotta, että psykiatrit/psykologit tajusi, että jokin on pahasti vialla. Kerroin kaiken rehellisesti, mutta kuvittelivat kai, että liioittelen. Joo, luulin monta vuotta, että joku yliluonnollinen vainoaa mua. Kuulen ääniä. Koen takaumia menneisyydestä (vakavia juttuja, joiden muistaminen ei ole kivaa. Liian usein jotenkin palaan ajassa taaksepäin ja on kuin ne olisi juuri tapahtuneet). Olen yrittänyt itsemurhaakin pari kertaa. Ihme, etten kuollut, No, siis olen tosiaan oikesti aika vakavasti sairas.
Mua hoitaa nyt eri ihmiset kuin ennen ja he on sitä mieltä, että olen terve. Olen nyt työtön. Olen ollut poissa työelämästä ja opiskeluista neljä vuotta ja mut oikeastaan heitettiin nyt vain kylmiltään työttömän elämään. En selviä tukiviidakosta. Olen käynyt kuntouttavassa toiminnassa, mutten selviä edes siitä. Kämpän lattia on roskan peitossa. En pysty mihinkään. Sovitut tapaamiset menevät pieleen, koska elän väärässä päivässä jatkuvasti. En ole koskaan saanut muuta apua kuin kelan tukia. Olen joskus ollut oikeasti esim. laitoshoidon tarpeessa, mutta olen vaan vaikuttanut siltä, että kaikki on ok.
Yksityiskohdilla ei kai ole niin väliä tässä, mutta olen siis oikeasti heikossa hapessa. Olen ollut jo yli kymmenen vuotta mutta kukaan ei usko koko asiaa. Mulla on jotenkin niin kova kuori tai jotain. Vaikutan vaan aina iloiselta ja selväjärkiseltä. En osaa ilmaista myöskään fyysistä kipua. Exääni karmi, kun saatoin kertoa näkemiäni ja kuulemiani harhoja reaaliajassa ja samalla vaikutin ihan tavalliselta.
Nyt jonkun pitäisi uskoa, etten pärjää. En vain tiedä, miten saisin "ne" uskomaan. Tapaan psykologia edelleen, mutta hän ei tunnu ottavan mua vakavasti, vaikka olen rehellinen. Miten ihmeessä saan viestin perille?
Kommentit (20)
No tuota....ei tuo kyllä minunkaan mielestä kuulosta oikeasti vakavasti sairaan ihmisen puheelta tulee vain tosi huomionkipeä ja laiska vaikutelma. Miten sä haluaisit että sua autetaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkälaista apua koet tarvitsevasi?
Pieni sairasloma auttaisi jo paljon. En tiedä, miten tämä edes menee, koska en ole ennen ollut työttömänä. En missään nimessä ole työkykyinen nimittäin. Haluaisin kovasti tehdä jotain, esim. mainosten jakokin olisi jo hyvä, mutta nyt en pystyisi edes siihen.
En tarvitsisi kaiketi paljoa. Olen tottunut pärjäämään. Selvisin harhaisenakin itse. Nyt ongelma tuntuu olevan se, etten vain jaksa/pysty mihinkään. Enkä ymmärrä tukiasioita. En tiedä, olenko vain tyhmä, mutten oikeasti ymmärrä.
Ap
Onko sulla tällä hetkellä mitään lääkitystä? Voisiko siitä olla jotain apua?
Onko sulla ketään läheistä, jota voisit pyytää avuksi tukiasioissa?
Oletko kertonut psykologille, että koet ettei sinua oteta vakavasti ja et saa tarvitsemaasi apua?
Vierailija kirjoitti:
No tuota....ei tuo kyllä minunkaan mielestä kuulosta oikeasti vakavasti sairaan ihmisen puheelta tulee vain tosi huomionkipeä ja laiska vaikutelma. Miten sä haluaisit että sua autetaan?
Niin, en ole masentunut. Mielialani on ihan ok, mutta pää ei vain toimi. En ole työkykyinen. Se on ainoa asia, jonka halaisin saada jotenkin ilmaistua. Asia voi muuttua vielä, mutta nyt en pysty mihinkään. Se on mielestäni ongelmallista.
Ap
Pistä kädet ristiin ja rukoile apua. Jeesus auttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jankuta asiasi perille jos eivät muuten usko. Kerro kaikki mitä kerroit tänne.
Mutta ethän sinä käy töissä. Mihin sitä sairaslomaa tarvitsisit kun muutenkin makaat kotona?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mutta ethän sinä käy töissä. Mihin sitä sairaslomaa tarvitsisit kun muutenkin makaat kotona?
Varmaan sen takia ettei halua työkkäriin. Tosin AP:lle vinkiksi, että saat toimeentulotukea kelasta ilman että oot työkkärin kanssa missään tekemisissä, ne vaan alentaa sitä rahamäärää vähän, mutta kyllä sillä silti pärjää.
Mitä lääkitystä syöt? Millaista terapiaa/kuinka usein saat?
Oletko selkeästi kertonut noista äänistä ja harhoista? Vai jättänyt kertomatta, jos niitä ei ole psykiatri älynyt itse kysyä?
Mistä ajattelit sen sairasloman saada, jos et kerran töissäkään ole? Vai olisiko pikemminkin sairaseläkkeen hakemisesta, jos kuntoutumisesi on kovin epävarmaa?
Mikä diagnoosisi muuten on, noilla harhoilla voisi olla skitsofreniaakin? Juu, on psykoottisessa masennuksessakin harhoja, en sitä sano.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko sulla tällä hetkellä mitään lääkitystä? Voisiko siitä olla jotain apua?
Onko sulla ketään läheistä, jota voisit pyytää avuksi tukiasioissa?
Oletko kertonut psykologille, että koet ettei sinua oteta vakavasti ja et saa tarvitsemaasi apua?
Olen kokeillut muutamia lääkkeitä. Söin yhtä vuosia, ja se auttoi silloin, mutta lopulta siitä oli niin paljon haittaa, että se oli lopetettava. Lääkkeet, joita mahdollisesti voisin käyttää, ovat muutenki aika ikäviä aivoille ja kropalle, eikä tehosta ole varmuutta. Ne pelottavat totta puhuen ihan hemmetisti. Varsinkin kun aikaisemmat kokemukseni ovat niin huonoja. Kuitenkin alan olla valmis taas kokeilemaan. Ei tästä tule mitään.
Mulla ei ole läheisiä. Tai ketään. Olen aika lailla yksin. Olen jotenkin tekemisissä vain yhden sukulaisen kanssa, eikä hänkään osaa tukijuttuja.
Mä sanon aina, että annan vääränlaisen vaikutelman. Siitä on kai todella vaikea päästä yli. En vaan osaa viestiä oikealla tavalla.
Ap
Tuttua. Silloin kun eniten apua tarvitsisi, kukaan ei pysähdy eikä kuuntele, vaan siirtää keskustelun nopeasti muihin asioihin.
Sinun pitää vain itse jaksaa puolustaa itseäsi ja taistella omasta puolestasi. Psykologia ainakin kannattaisi yrittää vaihtaa, vaikka parasta olisi päästä psykiatrille. Psykologit eivät näitä juttuja handlaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sulla tällä hetkellä mitään lääkitystä? Voisiko siitä olla jotain apua?
Onko sulla ketään läheistä, jota voisit pyytää avuksi tukiasioissa?
Oletko kertonut psykologille, että koet ettei sinua oteta vakavasti ja et saa tarvitsemaasi apua?
Olen kokeillut muutamia lääkkeitä. Söin yhtä vuosia, ja se auttoi silloin, mutta lopulta siitä oli niin paljon haittaa, että se oli lopetettava. Lääkkeet, joita mahdollisesti voisin käyttää, ovat muutenki aika ikäviä aivoille ja kropalle, eikä tehosta ole varmuutta. Ne pelottavat totta puhuen ihan hemmetisti. Varsinkin kun aikaisemmat kokemukseni ovat niin huonoja. Kuitenkin alan olla valmis taas kokeilemaan. Ei tästä tule mitään.
Mulla ei ole läheisiä. Tai ketään. Olen aika lailla yksin. Olen jotenkin tekemisissä vain yhden sukulaisen kanssa, eikä hänkään osaa tukijuttuja.
Mä sanon aina, että annan vääränlaisen vaikutelman. Siitä on kai todella vaikea päästä yli. En vaan osaa viestiä oikealla tavalla.
Ap
Tuu tänne. Itsekin olen aikalailla yksin ja onneton.
Joskus lapsuudenaikainen hyväksikäyttö aiheuttaa tuollaista outoa. Voi olla myös muu trauma jota et (vielä) muista. Oireet voivat olla dissosiaatiohäiriö.
Rankat asiat vaivaa niinkauan kunnes ne on käsitellyt. Googleta "moniääniset", "suomen delfins" tai "tukinainen".
On melko yhdentekevää minkä kuvan muille antaa itsestään, verrattuna siihen jos yrittää huijata itseäänkin. Ole itsesi puolella. Nykyään traumoista tiedetään jo aika paljon, toivottavasti löydät apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä lääkitystä syöt? Millaista terapiaa/kuinka usein saat?
Oletko selkeästi kertonut noista äänistä ja harhoista? Vai jättänyt kertomatta, jos niitä ei ole psykiatri älynyt itse kysyä?
Mistä ajattelit sen sairasloman saada, jos et kerran töissäkään ole? Vai olisiko pikemminkin sairaseläkkeen hakemisesta, jos kuntoutumisesi on kovin epävarmaa?
Mikä diagnoosisi muuten on, noilla harhoilla voisi olla skitsofreniaakin? Juu, on psykoottisessa masennuksessakin harhoja, en sitä sano.
En käytä lääkkeitä tällä hetkellä, enkä käy terapiassa. Terapiassa kävin pari vuotta ennen muuttoa toiselle paikkakunnalle, ja siitä oli todella palkon hyötyä. Tilanne on nyt kuitenkin hyvin erilainen. Olen kertonut kaiken kysymättäkin. Tosin alan turhautua, kun tuntuu, ettei kukaan kuuntele. Terapian saaminenkin oli hyvin vaikeaa ja uskoin, ettei "puhumisesta" ole hyötyä. Nykyinen psykologi (tapaan pari kertaa kuukaudessa) vain kuuntelee ja utelee asioita, joilla ei ole merkitystä. Entisen terapeutin kanssa oikeasti mietittiin ratkaisuja asioihin. Sympatialla ei tee mitään. Asiat pitäisi saada ratkastua.
En osaa näitä termejä liittyen tukiin. Olen ollut kuntoutustuella/eläkkeellä/sairaslomalla opinnoista/tms niin monta vuotta. En halua olla sairas. Haluan tehdä työtä. Mitä tahansa. Haluan olla normaali ihminen.
Mulla on paljon diagnooseja ja vahvoja epäilyjä. Oikeasti diagnosoituja on dissosiaatiohäiriö, kaksisuuntainen, syömishäiriö, mitä lie persoonallisuushäiriöitä, asperger. Skitsofreniaa olen itse epäillyt, mutta olen ajatellut, että lopulta diagnoosit ovat todella lähellä toisiaan, eikä niillä ole niin väliä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Joskus lapsuudenaikainen hyväksikäyttö aiheuttaa tuollaista outoa. Voi olla myös muu trauma jota et (vielä) muista. Oireet voivat olla dissosiaatiohäiriö.
Rankat asiat vaivaa niinkauan kunnes ne on käsitellyt. Googleta "moniääniset", "suomen delfins" tai "tukinainen".On melko yhdentekevää minkä kuvan muille antaa itsestään, verrattuna siihen jos yrittää huijata itseäänkin. Ole itsesi puolella. Nykyään traumoista tiedetään jo aika paljon, toivottavasti löydät apua.
Mulle on lapsena tapahtunut jotain tuollaista. Tai aika justiinsa sitä. Mulla on nykyisinkin oikeasti fobia siitä, että joku koskee muhun. Muhun ei vaan saa koskea kerta kaikkiaan. Se on onnekasta tekijän kannalta, etten pysty muistamaan, kuka se oli. Olen aika pahasti kasvosokea.
Moniääniset on mulle ainakin tuttu sivusto. Se auttoi mua aikanaan paljon. Äänistä huolimatta voi olla ihan toimiva ihminen. Ja osa äänistä on mukavia ja hyödyllisiäkin. Niillä negatiivisillakin on oikeasti asiaa, joskin se pitää kaivaa esiin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä lääkitystä syöt? Millaista terapiaa/kuinka usein saat?
Oletko selkeästi kertonut noista äänistä ja harhoista? Vai jättänyt kertomatta, jos niitä ei ole psykiatri älynyt itse kysyä?
Mistä ajattelit sen sairasloman saada, jos et kerran töissäkään ole? Vai olisiko pikemminkin sairaseläkkeen hakemisesta, jos kuntoutumisesi on kovin epävarmaa?
Mikä diagnoosisi muuten on, noilla harhoilla voisi olla skitsofreniaakin? Juu, on psykoottisessa masennuksessakin harhoja, en sitä sano.
En käytä lääkkeitä tällä hetkellä, enkä käy terapiassa. Terapiassa kävin pari vuotta ennen muuttoa toiselle paikkakunnalle, ja siitä oli todella palkon hyötyä. Tilanne on nyt kuitenkin hyvin erilainen. Olen kertonut kaiken kysymättäkin. Tosin alan turhautua, kun tuntuu, ettei kukaan kuuntele. Terapian saaminenkin oli hyvin vaikeaa ja uskoin, ettei "puhumisesta" ole hyötyä. Nykyinen psykologi (tapaan pari kertaa kuukaudessa) vain kuuntelee ja utelee asioita, joilla ei ole merkitystä. Entisen terapeutin kanssa oikeasti mietittiin ratkaisuja asioihin. Sympatialla ei tee mitään. Asiat pitäisi saada ratkastua.
En osaa näitä termejä liittyen tukiin. Olen ollut kuntoutustuella/eläkkeellä/sairaslomalla opinnoista/tms niin monta vuotta. En halua olla sairas. Haluan tehdä työtä. Mitä tahansa. Haluan olla normaali ihminen.
Mulla on paljon diagnooseja ja vahvoja epäilyjä. Oikeasti diagnosoituja on dissosiaatiohäiriö, kaksisuuntainen, syömishäiriö, mitä lie persoonallisuushäiriöitä, asperger. Skitsofreniaa olen itse epäillyt, mutta olen ajatellut, että lopulta diagnoosit ovat todella lähellä toisiaan, eikä niillä ole niin väliä.
Ap
Joo, kysyinkin lähinnä diagnooseja siksi, että jos sinulla on tuollainen arsenaali diagnooseja, sun pitäisi ilman muutta saada terapiaa. Jos haluat sairaseläkkeelle, terapiat tuppaavat yleensä lakkaamaan, koska niiden tarkoitushan on palauttaa ihminen työkykyiseksi - näin Kelan logiikka menee, ikävä kyllä.
Mutta kyllä sinun nyt kannattaisi vaihtaa varmaan tuota psykologia, mieluummin psykiatriin, joka voi sinulle myös määrätä lääkkeitä. Kokeile edes! Aspergereille voi olla vaikea löytää oikeaa koktailia, joka tehoaa, koska heidän aivokemiansa on vähän erilaista (sanon tämän as-teinin äitinä).
Ja hoitavassa yksikössä pitäisi olla sosiaalityöntekijä, joka osanee sinua ohjata tukien haussa. Jos ei ole, Kelalla on.
http://www.kela.fi/erityispalvelut2
Täällä on puhelinnumerot, joista voinee kysyä aikaa, soita arkisin klo 9-16
http://www.kela.fi/documents/10180/601118/Asiakaslennakki2A4.pdf/7fe422…
sairastaminen 020 692 204
kuntoutus 020 692 205
vammaistuet 020 692 211
Koeta jaksaa tuon alun ylitse. Kun saat ajan varattua sosiaalityöntekijälle/palveluneuvojalle, asiat alkavat lutviutua.
Ja tosiaan: pyydä lääkitystä, sitä kautta se psykologikin menee vaihtoon, koska he eivät voi lääkityksiä määrätä.
10
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus lapsuudenaikainen hyväksikäyttö aiheuttaa tuollaista outoa. Voi olla myös muu trauma jota et (vielä) muista. Oireet voivat olla dissosiaatiohäiriö.
Rankat asiat vaivaa niinkauan kunnes ne on käsitellyt. Googleta "moniääniset", "suomen delfins" tai "tukinainen".On melko yhdentekevää minkä kuvan muille antaa itsestään, verrattuna siihen jos yrittää huijata itseäänkin. Ole itsesi puolella. Nykyään traumoista tiedetään jo aika paljon, toivottavasti löydät apua.
Mulle on lapsena tapahtunut jotain tuollaista. Tai aika justiinsa sitä. Mulla on nykyisinkin oikeasti fobia siitä, että joku koskee muhun. Muhun ei vaan saa koskea kerta kaikkiaan. Se on onnekasta tekijän kannalta, etten pysty muistamaan, kuka se oli. Olen aika pahasti kasvosokea.
Moniääniset on mulle ainakin tuttu sivusto. Se auttoi mua aikanaan paljon. Äänistä huolimatta voi olla ihan toimiva ihminen. Ja osa äänistä on mukavia ja hyödyllisiäkin. Niillä negatiivisillakin on oikeasti asiaa, joskin se pitää kaivaa esiin.
Ap
Kosketuskammo ja kasvosokeus ovat tyypillisia Aspergerin oireita.
10
....piti vielä sanoa, että sulla ap ehkä haittaa tuota kontaktin ottoa ja "vaikeuksien todesta ottamista" ihan silkasti se, että olet assi. Aspergerien psyykkisten ongelmien hoito ON hyvin oma alalajinsa, eikä kaikista mielenterveysalan ihmisistä ole siihen. Monilla asseilla vieläpä on - syndroomaan liittyen - poikkeava ilmaisutapa, vähäilmeisyyttä. Silloin "normaalityyppien" hoitoon tottunut psykologi voi luulla, että sulla on asiat paremmin kuin onkaan.
Mutta tsemppiä oikein paljon pyrkimyksissäsi! Olet ihan varmasti oikeutettu tukiin ja terapioihin, kun vaan saat apua niiden haussa.
10
Viisain tapaamani psykiatri sanoi, ettei ole niin väliä mikä diagnoosi on, kun vaan selviää päivästä päivään.
Eli miettii nyt ja tulevan, miten voisi elää siedettävää elämää.
Vertaistuesta voisi olla sinulle apua, tai liity mielenterveysyhdistykseen.
Minkälaista apua koet tarvitsevasi?