Mistä voimia???

Olen naimisissa ja lapsiakin on. Mieheni on ystävällinen, huumorintajuinen, auttaa kaikkia ketkä apua tarvitsevat, tekee kotitöitä, leikkii ja retkeilee lasten kanssa, arvostaa minua jne. Hän ei ole mikkihiiri vätyskä vaan itsevarma, pitkä ja komea mies. Ystäväpiirini ja sukulaiseni suorastaan " palvoo" häntä. Minäkin kiitän luojaa, jos näin voi sanoa, siitä, että olen saanut tälläisen miehen ja isän lapsille.



Mikä minua siis vaivaa??? Minulla on tunne, että kaikki ei ole kunnossa. En ikään kuin tunne rakkautta. En juurikaan tunne seksihaluja. Ajattelen, että olemmeko yhdessä vain lasten takia. Ja kannattaako se. Huomaammeko 10 vuoden päästä, kun lapset on kaikki lentäneet kotoa, ettei meillä ole mitään yhteistä ja eroamme sitten. Meneekö 10 vuotta näin hukkaan.



Jos spekuloin eroajatuksella, se ei tarkoita sitä että haluaisin etsiä toisen miehen. Tuskin sellaista löytyisikään, rima on niin korkealla. Ja kuitenkin kaipaan rakkautta ja intohimoa. Nämä ajatukset ovat saaneet minut ihan paniikkiiin. Mikä minulla on? En voi puhua näistä ajatuksista kenellekään, koska ystäväni pitäisivät minua varmasti itsekkäänä ja mihinkään tyytymättömänä jos alkaisin selittää, etten ole tyytyväinen elämääni vaikka mieheni ja perheeni on kuin elokuvista. Onko minulle kehittymässä joku mielenterveyssairaus? Kierrän kehää näiden ajatusten kanssa ja sanonta " tulen hulluksi" taitaa kohta sopia minuun.

Taidan olla niin epätoivoinen, etten osaa tätäkään palstaa edes käyttää... Yritän uudestaan. Voimia sinulle.

Ystäväni haki ja sai sairaslomaa juuri noilla perusteilla. Hän jaksoi työnsä tehdä ihan hyvin, mutta kotiin tultuaan meni suoraan nukkumaan ja heräsi seuraavana päivänä töihin. Viikkoja oli muistaakseni vähän yli 20.

Kannattaa tarkistuttaa. kaverilla oli raskaudessa ongelmia niiden kanssa ja mä aina ihmettelin kun se valitti. ) :

Vähän kyllä ensin ihmettelin " epätoivoisen" vastausta.

Ja vielä kysyisin, että se jonka kaveri sai sairaslomaa samoilla oireilla, niin palasiko hän vielä töihin?

-Ap