Tulivuoret purkautuu
Nämä viisi tulivuorta uhkaavat nyt Eurooppaa - "Purkautusmispaineet lähes kriittisiä"
Sunnuntai 12.2.2017 klo 13.09 Italiassa ja Islannissa on havaittu vulkaanista aktiivisuutta. Pahimmillaan tulivuorten purkauksilla voi olla Euroopan-laajuisia vaikutuksia.Italian supertulivuori ja neljä Islannin merkittävintä tulivuorta ovat osoittaneet aktiivisuutta viime kuukausina.Iltalehti kertoo, miltä tulivuorten tilanteet näyttävät sekä millaisia seurauksia niiden purkautumisella olisi Euroopalle ja Suomelle.Napolinlahden alla lepää supertulivuori Campi Flegrei. (EPA)Italian Napolissa sijaitseva supertulivuori Campi Flegrei on tutkijoiden mukaan heräämässä. Tulivuoren alueella on paljon maanjäristyksiä, maanpinta kohoaa ja kraattereista pöllyää tulivuorikaasuja sekä kuumaa vettä.- Purkautumispaineet ovat kasvaneet lähes kriittisiksi, varoitti joulukuussa julkaistu italialais-ranskalainen tutkimus.Tutkimuksen johtaja Giovanni Chiodini kertoo Iltalehdelle olevansa hyvin huolestunut Campi Flegrein tilasta.- Epäilemme, että maanpinnan ja sulan laavan välissä olevat kivet lämpenevät. Tämä vaarallinen prosessi voi ennustaa lähestyvää purkausta, hän selventää.Muiden supertulivuorien tavoin Campi Flegrei ei ole vain yhtä kraatteria, vaan niitä on 24. Noin puolet kraattereista on meren alla.Campi Flegrei on nimetty yhdeksi maailman vaarallisimmista tulivuorista. Vaikka se on ollut hiljaa lähes 500 vuotta, tulivuoren uumenissa piilee hurjat voimat. Supertulivuoren purkaus 39 000 vuotta sitten oli arvioiden mukaan Euroopan historian rajuimpia.Purkauksesta seurasi sumupilvi ja ympärivuotinen talvi. Osa tutkijoista on jopa epäillyt, että purkaus saattoi vaikuttaa neandertalinihmisten sukupuuttoon.Toinen Campi Flegrein tuhoisa purkaus tapahtui 15 000 vuotta sitten.
Kommentit (6)
Luulin että tämä on jännämies avaus, mutta petyin.
Tulivuorilla on tosiaan tapana purkautua. Ei kannata panikoitua. Ihan normaalia luonnon toimintaa.
Tulivuori purkautuu, tulivuoret purkautuvat!
Voisikohan purkauksia vastaan suojautua jollain supermassiivisella hi fog -laitteistolla, jos niitä olisi tosi, tosi paljon?
Hekla on pamahdellut eilen ja tänään
Toivotaan, ettei nyt sentään hiihtolomaviikoilla. Että kaikk suomalaiset perheet saisivat nauttia lomamatkoista Välimerelle.