Mitä asiaa itsessäsi et pidä, enkä nyt puhu ulkonäöstä?
Minä en pidä itsessäni lyhyttä pinnaani. Merkki heikosta luonteesta vissiinkin, heikkohermo.
Kommentit (31)
Se, etten osaa jutella luontevasti niitä näitä, muille kuin kavereilleni. Olen aika ujo, ja haluaisin osata ilmaista mielipiteeni suuremmankin yleisön edessä.
Siitä, etten osaa puhua kiinnostavammista asioista.
Vierailija kirjoitti:
Se, etten osaa jutella luontevasti niitä näitä, muille kuin kavereilleni. Olen aika ujo, ja haluaisin osata ilmaista mielipiteeni suuremmankin yleisön edessä.
Tiedän tuon tunteen itsessäni myös.
Nössöydestä eli pelkuruudesta, tahdonvoiman puutteesta.
Siitä että väsyttää, en jaksa mitään, haluan vain olla paikallani ja istuen, koska kaikki liike ja tekeminen on niin raskasta ja vastenmielistä. Eli olen laiska paska?
Vierailija kirjoitti:
Siitä, etten osaa puhua kiinnostavammista asioista.
No mutta, suotta vähättelet itseäsi small talk on joskus ihan aiheellistakin.
Inhoon sitä että puren kynsiä ja revin kynsinauhoja, mutta en vaan voi lopettaa. Tai voin hetkeksi, mutta hetipian ongelma palaa. Eli huonoa itsekuriani.
Vierailija kirjoitti:
Nössöydestä eli pelkuruudesta, tahdonvoiman puutteesta.
Siitä että väsyttää, en jaksa mitään, haluan vain olla paikallani ja istuen, koska kaikki liike ja tekeminen on niin raskasta ja vastenmielistä. Eli olen laiska paska?
Et ole ainut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siitä, etten osaa puhua kiinnostavammista asioista.
No mutta, suotta vähättelet itseäsi small talk on joskus ihan aiheellistakin.
Joskus, mutta tarkoitan läheisten ihmisten kanssa vaikkapa. Haluaisin osata puhua historiasta, politiikasta, tieteestä ym.
Menettämisenpelosta, en uskalla tutustua sen takia kehenkään
inhoan sitä etten osaa ilmaista luonnolisesti olla kiitollinen, empaattinen tai pahoillani... Tuntuu että töksäytän vaan.. Jälkikäteen ajatellen että miksen sanonut niin ja niin mutta mitäs se enää auttaa.
Sitä, että aina, aina, aina auon liikaa päätäni joka tilanteessa. En edes huomaa ennen kuin sammakot jo tulevat kovaäänisesti suustani. Sitten jälkeenpäin kadun, että miksi taas piti avata turpansa. Mutta jo seuraavana päivänä jossain palaverissa matalalla, kovalla äänelläni avaudun jostain tyyliin "siis tää on ihan perseestä, miksei me tehdä näin..."
Hulluinta on, että tiedän että monet ARVOSTAA minua kauheasti tämän luonteen puutteeni takia. Esim. esimieheni on sanonut suoraan, että on se hyvä että täällä on joku joka ei vain istu hiljaa ja jonka ajatuksia tarvisi arvailla, vaan sanoo suoraan. Asiakkaatkin on monesti sanoneet pitävänsä mun tyylistäni. Mutta on myös usein hiljaisempia ihmisiä, joiden naamasta näkee myötähäpeän tunteen, kun alan taas avautua, ajattelevat että voi ei, tosi noloa... En sentään avaudu esim. töissä muista kuin töihin liittyvistä asioista enkä varsinaisesti ole ihmisille ilkeä purkauksissani, mutta tyylini voi olla hyökkäävän oloinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siitä, etten osaa puhua kiinnostavammista asioista.
No mutta, suotta vähättelet itseäsi small talk on joskus ihan aiheellistakin.
Joskus, mutta tarkoitan läheisten ihmisten kanssa vaikkapa. Haluaisin osata puhua historiasta, politiikasta, tieteestä ym.
Ok ymmärrän, vähättelet siis itseäsi älyllisesti ja et osaa "pukea" tiettyjä asioita sanoiksi ja vakuuttavasti vai mitenkä? Ihan fiksulta sinä minun mielestä kuulostat.
Vierailija kirjoitti:
Menettämisenpelosta, en uskalla tutustua sen takia kehenkään
Mulla tää myös. Se on niin paha, etten pysty enää ottamaan edes koiraa tai kissaa. Ensimmäiseni kuolema vuosia sitten oli niin kammottava paikka että oikeasti pelkäsin hajoavani persoonaltani kappaleiksi. Siellä eläinlääkäriasemalla jossa vaikeasti munuaisvikainen koira lopetettiin vannoin että koskaan enää en ota eläintä, koska en kestä tätä toista kertaa.
Normaali ihminenkin voisi sanoa noin tuossa tilanteessa, mutta hän surun hälvettyä alkaisi muistaa sen lemmikin kanssa eletyn elämän monet hyvät vuodet, ja voisi halutessaan ottaa taas uuden lemmikin, silti vaikka tietää että suru siinäkin on lopussa - hyvät vuodet voittaa kuitenkin. Mutta minä en pysty muistamaan muuta kuin sen hirvittävän ahdistuksen ja kauhun joka liittyi luopumiseen. Miestä ja lapsia en luonnollisesti voisi koskaan ottaa, koska jos jo eläimen menetys saa minut tuohon tilaan, niin luultavasti tappaisin itseni jos esim. mies jättäisi tai lapsi kuolisi.
En uskalla aina edes yrittää kun pelkään niin paljon epäonnistumista
Olen pessimisti. Ajattelen liikaa epäoleellisia asioita.
Jos vaikka matolle tippuu jotain, alkaa ahdistaa, koska jos matto menee liian likaiseksi, joudun hommaamaan uuden. Siihen menee rahaa. Mistä hommaan uuden maton? Miten kuljetan sen kotiin? Mihin vien vanhan maton? Maksaako sen poisvienti? Mitä jos en pysty koko matonvaihtoprosessiin?
En osaa mitään, minulla ei ole selkeää kuvaa miten mikäkin tapahtuu, epävarmuus ahdistaa. Epävarmuus tarkoittaa, että kaikki voi mennä pieleen tai väärin ja että mikään ei onnistu.
Pelkään liikaa asioita, en osaa tehdä päätöksiä, en saa elämässäni mitään aikaiseksi. Kuolema lähestyy, ahdistaa että elämä menee pilalle. Kadehdin jopa jotain television lapsinäyttelijöitä, koska he ovat jo siinä iässä saaneet enemmän aikaiseksi kuin mitä minä luultavasti tulen koko elämäni aikana saavuttamaan.
Mä olen hiton laiska ja saamaton. Ajattelin, että opettelen hyväksymään nuo piirteet itsessäni, niin saan niistä niskaotteen ja pikku hiljaa voiton. Paskat. Laiskuus iski siinäkin.
Sosiaalisten tilanteiden pelkoa, ahdistus kaikesta, en saa mitään aikaiseksi, änkytän uusien ihmisten seurassa...elämä on näiden takia vaikeaa, enkä ole saanut yhtään kaveria paitsi netissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siitä, etten osaa puhua kiinnostavammista asioista.
No mutta, suotta vähättelet itseäsi small talk on joskus ihan aiheellistakin.
Joskus, mutta tarkoitan läheisten ihmisten kanssa vaikkapa. Haluaisin osata puhua historiasta, politiikasta, tieteestä ym.
Ok ymmärrän, vähättelet siis itseäsi älyllisesti ja et osaa "pukea" tiettyjä asioita sanoiksi ja vakuuttavasti vai mitenkä? Ihan fiksulta sinä minun mielestä kuulostat.
En kai osaa pukea sanoiksi ja muistini voisi olla parempi. Osittain juontaa myös lapsuudenkotiini, totuin olemaan esitelmöinnin kohde enkä keskusteluun osallinen.
En pidä siitä, että mulla rupee keittämään, kun suomenkieltä ei puhuta/kirjoiteta oikein.
En pidä siitä, että pelkään puhumista isoissa ryhmissä.