Lue keskustelun säännöt.
Työttömyys ahdistaa
09.02.2017 |
Olen ollut kesästä asti työttömänä. Koko aikuisikäni olen työskennellyt vain määräaikaisissa pätkissä. Viimeisimmästä pätkästä irtisanouduin, sillä se alkoi vastata terveyteeni liikaa. Sen jälkeen olen ollut työttömänä käyden yhden kolmen kuukauden työvoimakoulutuksen. Minulla on ollut koko ikäni ongelmia mielenterveyteni kanssa (ei mitään mahdottomia, mutta selkeästi elämääni vaikeuttavia – masennusta, ahdistusta). Nykyinen tilanteeni on kovin raskas. Koen syyllisyyttä siitä, että en saa haettua töihin. Oma alani on kuitenkin minulle väärä, en kestä sitä kiirettä, mikä siellä on. Ja jotenkin en ole saanut haettua mihinkään muuallekaan. Mietin aina joskus, että onko minusta edes töihin. Tuon pätkän jälkeen, mistä irtisanouduin, olin aika ”rikki”. Ajattelin, että yritän keskittyä jaksamiseni parantamiseen. Nyt vaan kuitenkin stressaan koko ajan tuota työnhakukuviota. En halua sille alalle töihin, johon olen kouluttautunut, ainakaan kokoaikatöihin, sillä en usko mielenterveyteni kestävän sitä. Minulla ei ole mahdollisuutta kouluttautua uudelleen raha-asioiden vuoksi. Epäilen te-toimiston haluja lähteä puoltamaan omaehtoista opiskelua. Tuntuu, että olen aivan jumissa tämän asian kanssa ja murehdin asiaa aika lailla. Ja joo, en ole aivan tyttönen enää. Noin 40-vuotias.
Kommentit (9)
Sama tilanne. Tosin ikää jo enemmän. Päivä päivältä ahdistaa enemmän enkä näe ulospääsyä tilanteesta. Tuntuu että voimat ei riitä enää mihinkään ja itsetunto nollissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletteko ajatelleet yrittäjyyttä? Mielestäni suomalainen koulutus perustuu liikaa duunariksi kouluttamiseen, kun voisi kouluttaa valmiita yrittäjiä. Vuokratyöt vievät ne viimeisetkin kunnon työt.
Kysy edes siitä opiskelusta. Tai mene rohkeasti johki amikseen puutarhurilinjalle oppisopimuksella.
Ja sama täällä. Päivisin, kun lapset ovat koulussa ja mies töissä, itken yksin epätoivoani. Pelkään, etten pääse enää koskaan mihinkään. Ja pelkään, mitä tämä tekee mielenterveydelle, jos tätä vielä jatkuu kauan. Ja jatkuuhan tätä, koska minkäänlaista valoa ei näköpiirissä ole. Alallani ei ole töitä (jokaista avautuvaa paikkaa hakee noin 400 ihmistä), mutta työkkärin mielestä koulutuksessani ei ole mitään paikkailtavaa. En siis pääse opiskelemaankaan. Olen päivä päivältä vanhempi ja ollut pidempään työttömänä. En juuri edes ovesta ulos nykyään uskalla, koska pelkään törmääväni tuttaviin, enkä jaksa tai halua selittää kenellekään kuulumisiani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä jos vain hyväksyisit asian? Enää ei ole varmoja työpaikkoja, vaan niistä joutuu lähtemään. Työurasi tulee olemaan pätkätyöttömyyttä ja pätkätöitä.
Itse kuvittelen että olen itselläni töissä yhden päivän viikossa ja tänä päivänä haen työpaikkoja ja koulutan itseäni työnhakemiseen. Muut päivät ovat sitten vapaa päiviä ja saan tehdä mitä vaan. Eli annan luvan itselleni olla stressaamatta.
Varaa TE-toimistosta aika ammatinvalintapsykologille. Hän kyllä pystyy kertomaan, onko mitään mahdollisuutta saada opiskelua omaehtoisena. Jos aiemmasta opiskelusta on jo pitkä aika ja et ole työllistynyt kuin pätkätöihin, voi se olla mahdollista. Koita päästä eka työkokeiluun uudelle alalle, niin mahdollisuutesi saada opiskeluun tukea kasvavat. TE-toimisto ei kyllä tue uutta koulutusta, jos et ole yhtään sitä etukäteen siellä pohjustanut ja osoittanut, että olet harkinnut alanvaihtoa pitkään. Tietysti uuden alan pitää olla joku järkevä ala, jossa on mahdollisuus työllistyä (eli ei mikään korunäpertelykurssi). Nyt rohkeasti ottamaan yhteyttä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kaikille vastauksista! Jollakin tapaa helpottaa kuulla, että en ole ainoa ajatuksineni. Toisaalta en tietenkään halua tätä muille.
Te, joilla on samankaltainen tilanne: oletteko puhuneet asiasta te-toimistoon, käyneet lääkärissä tmv?
Yrittäjyyttä olen harkinnut, mutta siinäkin on omat haasteensa: alkupääomaa ei ole, velkaa en saa enkä kyllä uskaltaisi ottaakaan. Yritysidean pitäisi olla niin toimiva, että sen saisi käyntiin ilman pääomaa. Entä, jos se oma jaksaminen ei riitäkään?
Olisi niin paljon helpompaa, kun elämää ei tarvitsisi miettiä sen mukaan, että jaksankohan.
Täällä vähän samantyylinen tilanne, paitsi että olen kymmenen vuotta nuorempi ja aina elättänyt itseni pätkätöillä ja nyttemmin satunnaisilla lyhyillä sijaisuuksilla. Olen järkeillyt että tämä on paras mahdollinen järjestely kun ei kuuppa kestä täyttä työviikkoa kuitenkaan. Eikä aina vajaatakaan. Tutkinto on pariltakin alalta joten siitä ei ole kiinni.