Kauan olette olleet asuntojonossa Helsingin kaupungilla?
Halutessasi kerro taloutesi koko, uuden asunnon aluetoiveet/koko, syy muuttoon.
Meillä jonossa yli vuoden. Kaksi aikuista, koko Helsinki alueena n. 1/2 vuotta (sitä ennen muut kuin länsi-hki ja keskusta). Syynä se, että nykyinen asunto on VVO:lta ja hinnat ovat parissa vuodessa nousseet melkein satasen, ja samalla itse olen jäänyt sairaslomalle työtapaturman vuoksi. Mies töissä duunariammatissa.
Kommentit (11)
1 jatkaa : Meillä molemmilla toiveena kantakaupunki ja lähialueet, ei esim. itä.
Mä sain kantakaupungista.
Vuonna -98 laitettiin hakemus. Sitten vuonna 2001 meille tuli Kirje että nyt olis asunto Kivikosta tarjolla. En tienny itkeäkö vai nauraa. Asuttiin jo Vantaalla omistusasunnossa lapsen kanssa!
Se meidän vuokrakämppä josta alunperin haluttii pois oli toimistotalon vetoinen alakerta, jossa seinän takana huusi päivät painokoneet
Huhhuh, taitaa olla tosiaan arpapeliä!
Sossustakin kävin kyselemässä neuvoja, niin totesivat etteivät _enää_ voi vaikuttaa kaupungin asuntoasioihin...
.ap
Alle vuoden, taisi olla vuosi 1999 tai 2000. Asuin jo silloin Helsingissä, tosin soluasunnossa jonka asumisoikeus oli päättymässä opintojen loputtua.
Mä en pääse edes hakijaksi koska käyn töissä. Liikaa tuloja.
Asiakkaita mulla on ollut hakijoina vuositolkulla. Viimeksi kun kysyin, erittäin kiireellisiksi luokiteltuja hakijoita oli muistaakseni 70 000. Aika pitkään ne saakin asuntoa odottaa, vähemmän kiireellisistä nyt puhumattakaan.
Kaupunki voisi nyt pikaisesti hakata jonkin metsän vaikka pohjoisesta kantakaupungista ja rakentaa sinne esim. 20 viisirappuista 10-kerroksista taloa ja vuokrata ne omakustannushintaan. Saataisiin edes osalle noista erittäin kiireellisistä asunnot heidän elinaikanaan.
Niin, Helsingistä siis kyse.
Muutama viikko, mutta siitä on kauan. Edellinen kämppä oli menossa alta ja meillä oli pieniä lapsia.
Sain itse parissa viikossa, kun en vaan merkinnyt aluetoiveita ja olin opiskelija.
Vierailija kirjoitti:
Mä en pääse edes hakijaksi koska käyn töissä. Liikaa tuloja.
Asiakkaita mulla on ollut hakijoina vuositolkulla. Viimeksi kun kysyin, erittäin kiireellisiksi luokiteltuja hakijoita oli muistaakseni 70 000. Aika pitkään ne saakin asuntoa odottaa, vähemmän kiireellisistä nyt puhumattakaan.
Kaupunki voisi nyt pikaisesti hakata jonkin metsän vaikka pohjoisesta kantakaupungista ja rakentaa sinne esim. 20 viisirappuista 10-kerroksista taloa ja vuokrata ne omakustannushintaan. Saataisiin edes osalle noista erittäin kiireellisistä asunnot heidän elinaikanaan.
Niin, Helsingistä siis kyse.
Jotain tämän tyyppistähän harrastettiin paljon 60- ja 70-luvuilla, ja nykyään sellaista pyritään välttämään, koska noista alueista muodostuu slummeja.
Vierailija kirjoitti:
Mä en pääse edes hakijaksi koska käyn töissä. Liikaa tuloja.
Asiakkaita mulla on ollut hakijoina vuositolkulla. Viimeksi kun kysyin, erittäin kiireellisiksi luokiteltuja hakijoita oli muistaakseni 70 000. Aika pitkään ne saakin asuntoa odottaa, vähemmän kiireellisistä nyt puhumattakaan.
Kaupunki voisi nyt pikaisesti hakata jonkin metsän vaikka pohjoisesta kantakaupungista ja rakentaa sinne esim. 20 viisirappuista 10-kerroksista taloa ja vuokrata ne omakustannushintaan. Saataisiin edes osalle noista erittäin kiireellisistä asunnot heidän elinaikanaan.
Niin, Helsingistä siis kyse.
Anteeksi, erittäin kiireellisiä taisi olla 7 000 (eikä 70 000).
Olin 1,5 vuotta jonossa, osa-aikatyössä ja määräaikainen vuokrasopimus päättymässä. Sieltä en asuntoa saanut mutta onneksi sitten yksityiseltä.
Ystävä on ollut jonossa 12v. Tosin, en tiedä jaksaako hän enää päivittää sitä hakemusta. On valtion virkamies ( pienipalkkainen ) , yksin elävä mies +40v.
Itse ehdin olla jonossa 3kk. Olin tuolloin sinkku ja asunnosta oli vuokrasopimus päättymässä. Tein osa -aikatyötä ja opiskelin , mutta tulot oli aika hyvät koska sain ilta ja yölisiä. Olin 27v tuolloin.
Aika arpapeliä tuntuu olevan.