Lue keskustelun säännöt.
Puolisolla mielenterveysongelma tai psyykkinen sairaus?
07.02.2017 |
Miten jaksatte? Miten näyttäytyy pahimmoillaan arjessanne?
Itse en kohta jaksa. Puolisolla kaksisuuntainen ja siihen raskas lääkitys, joten käytös on sen mukaista :/
ap
Kommentit (9)
No, tilanne ei ole ihan niin yksinkertainen. On perhe, lapsia. Ja kun tietää, että eron myötä toinen ns. romahtaisi. Silloin olisin lasten silmin vastuussa siitäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten kauan tilanne on jatkunut? Saako muutakin apua kuin lääkityksen? Jos puoliso on halukas hoitamaan itseään ja panostaa siihen tosissaan, ei kannata vielä nakata pyyhettä kehään. Kaksisuuntainen voi pysyä hyvinkin kurissa kokonaisvaltaisella hoidolla.
Jos tilanne ei näytä lainkaan paranevan ja sinun voimasi ehtyvät, ei sinun ole pakko sinnitellä nykyisessä tilanteessa. Harkitkaa vaikka väliaikaista asumuseroa tai muita eroa kevyempiä järjestelyjä alkuun, ei aina tarvitse valita kaikki tai ei mitään.
Jos kumppanisi romahtaa ilman sinua, on sen sallittava tapahtua. Ei kukaan saa olla niin riippuvainen toisesta, eikä parisuhteessa saa olla silkasta velvollisuudentunnosta. Tämä romahdus voi tulla tarpeeseen hänelle itselleenkin, ei se tarkoita elämän tai edes parisuhteen päättymistä, se voi olla uuden alku.
Meillä oli tilanne se, että mies sairastu kun hänet irtisanottiin töistä. Firmalla oli yt. Mies oli 20v uotta ollut samassa työpaikassa ja hyvä palkkainen. Sen jälkeen käytös muuttui minua halventavaksi, kohteli kuin tiskirättiä, maksatti itsensä minulla, piti tuoda kaupasta mitä hän tarvi , mutta ei koskaan maksanut penniäkään enää.
En tehnyt mitään oikein, kaikki tein väärin. 2vuotta meni kunnes vasta tajusin että nyt riittää. Mies ei maksanut lasetensa kuluja, vaan jouduin itse elättämään lapset ja miehen vaikka hän sai 2vuotta ansiosidonnaista päivärahaa .
Erottiin , ja asiat alkoi järjestymään. Lapsista joutui tekemään elarisopimuksen niin hän joutui pakosta maksamaan.
En tiää mikä häntä vaivaa, ei ole käynny lääkärissä mutta hänellä on ns. kestostressi kokoajan päällä ja yrittää kaiken saada ilmaseksi jos vaan mahdollista. Suu käy kun papupata joskus mutta mitään järkevää puhetta ei tule. Eikä toiset saa edes suunvuoroa. Silmät on kuin lautaset puhuessaan. Puhuu paljon mutta ei saa tehtyä asioita joista puhuu, ne vaan jää puhe tasolle. Itsessään ei ole vikaa mutta vika on aina muissa.
Todella uuvuttavaa aikaa oli mutta nyt on kaikki hyvin kun ei asuta saman katon alla
Lääkitys tehoaa liiankin hyvin. On robottimainen, mikään ei kiinnosta, tekee asiat mitä pitää muuten tuijottaa tv:ta. Ei puhuta mistään, ei läheisyyttä ei yhteisiä unelmia.
On ollut aiemmin kahdesti itsetuhoinen, sekin pelottaa. Terapian lopetti.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lääkitys tehoaa liiankin hyvin. On robottimainen, mikään ei kiinnosta, tekee asiat mitä pitää muuten tuijottaa tv:ta. Ei puhuta mistään, ei läheisyyttä ei yhteisiä unelmia.
On ollut aiemmin kahdesti itsetuhoinen, sekin pelottaa. Terapian lopetti.
ap
Onko hänellä mahdollisuutta terapian jatkamiseen? Hän voisi tehdä parisuhteenne edes sen.
vierasv kirjoitti:
Meillä oli tilanne se, että mies sairastu kun hänet irtisanottiin töistä. Firmalla oli yt. Mies oli 20v uotta ollut samassa työpaikassa ja hyvä palkkainen. Sen jälkeen käytös muuttui minua halventavaksi, kohteli kuin tiskirättiä, maksatti itsensä minulla, piti tuoda kaupasta mitä hän tarvi , mutta ei koskaan maksanut penniäkään enää.
En tehnyt mitään oikein, kaikki tein väärin. 2vuotta meni kunnes vasta tajusin että nyt riittää. Mies ei maksanut lasetensa kuluja, vaan jouduin itse elättämään lapset ja miehen vaikka hän sai 2vuotta ansiosidonnaista päivärahaa .
Erottiin , ja asiat alkoi järjestymään. Lapsista joutui tekemään elarisopimuksen niin hän joutui pakosta maksamaan.
En tiää mikä häntä vaivaa, ei ole käynny lääkärissä mutta hänellä on ns. kestostressi kokoajan päällä ja yrittää kaiken saada ilmaseksi jos vaan mahdollista. Suu käy kun papupata joskus mutta mitään järkevää puhetta ei tule. Eikä toiset saa edes suunvuoroa. Silmät on kuin lautaset puhuessaan. Puhuu paljon mutta ei saa tehtyä asioita joista puhuu, ne vaan jää puhe tasolle. Itsessään ei ole vikaa mutta vika on aina muissa.
Todella uuvuttavaa aikaa oli mutta nyt on kaikki hyvin kun ei asuta saman katon alla
Hyvä, että erositte.
Bipolaarisella tädilläni oli maniavaiheessa energiaa kuin pienelle kylälle.
Hän tuhlasi maanisesti, haukkui sisaruksensa ja mm. minut niin monta kertaa, että tilanne oli kammottava. Hän kerskui saavutuksillaan, puhui taukoamatta, keskeytti, väitti 5-kymppisten miesten himoitsevan häntä (hän oli 73-vuotias...) ja solvasi muita mm. kirjeitse.
Katkaisin lopulta välit kokonaan ja hän on myöhemmin syyttänyt minua mm. varastamisesta. Loukkaavaa, ikävää ja kiusallista.
Pahinta on, ettei hän käsitä olevansa henkisesti sairas, vaan kieltäytyy kaikesta hoidosta. Nyt on menossa masennusvaihe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
vierasv kirjoitti:
Meillä oli tilanne se, että mies sairastu kun hänet irtisanottiin töistä. Firmalla oli yt. Mies oli 20v uotta ollut samassa työpaikassa ja hyvä palkkainen. Sen jälkeen käytös muuttui minua halventavaksi, kohteli kuin tiskirättiä, maksatti itsensä minulla, piti tuoda kaupasta mitä hän tarvi , mutta ei koskaan maksanut penniäkään enää.
En tehnyt mitään oikein, kaikki tein väärin. 2vuotta meni kunnes vasta tajusin että nyt riittää. Mies ei maksanut lasetensa kuluja, vaan jouduin itse elättämään lapset ja miehen vaikka hän sai 2vuotta ansiosidonnaista päivärahaa .
Erottiin , ja asiat alkoi järjestymään. Lapsista joutui tekemään elarisopimuksen niin hän joutui pakosta maksamaan.
En tiää mikä häntä vaivaa, ei ole käynny lääkärissä mutta hänellä on ns. kestostressi kokoajan päällä ja yrittää kaiken saada ilmaseksi jos vaan mahdollista. Suu käy kun papupata joskus mutta mitään järkevää puhetta ei tule. Eikä toiset saa edes suunvuoroa. Silmät on kuin lautaset puhuessaan. Puhuu paljon mutta ei saa tehtyä asioita joista puhuu, ne vaan jää puhe tasolle. Itsessään ei ole vikaa mutta vika on aina muissa.
Todella uuvuttavaa aikaa oli mutta nyt on kaikki hyvin kun ei asuta saman katon alla
Hyvä, että erositte.
Bipolaarisella tädilläni oli maniavaiheessa energiaa kuin pienelle kylälle.
Hän tuhlasi maanisesti, haukkui sisaruksensa ja mm. minut niin monta kertaa, että tilanne oli kammottava. Hän kerskui saavutuksillaan, puhui taukoamatta, keskeytti, väitti 5-kymppisten miesten himoitsevan häntä (hän oli 73-vuotias...) ja solvasi muita mm. kirjeitse.
Katkaisin lopulta välit kokonaan ja hän on myöhemmin syyttänyt minua mm. varastamisesta. Loukkaavaa, ikävää ja kiusallista.
Pahinta on, ettei hän käsitä olevansa henkisesti sairas, vaan kieltäytyy kaikesta hoidosta. Nyt on menossa masennusvaihe.
Uutisia sinulle: bipolaarit eivät ole kaikki samanlaisia.
Uutisia sinulle: diagnoosin tekee psykiatri eikä sukulainen.
AV-mammat ovat vastanneet tähän kysymykseen aina yksimielisesti: jätä se sika. Syy: oma elämää ei kannata tuhlata toisen sairauteen. Eli rakkaus loppuu siihen, myötä- ja vastamäkijutut loppuvat siihen.