Soveltuvuuskoe - opettajankoulutus tai kuvataidekasvatus - alalle hakijan kysymyksiä?
Moikka! Kuvataidekasvattajan koulutukseen olen hakemassa tänä vuonna toista kertaa. Viime kerralla sain kuvallisista töistä ja muista alkuvaiheen tehtävistä loistopisteet, mutta haastattelun sekä pedagogisen tehtävän munasin täysin- hylättiin automaattisesti. Haastattelussa en tiedä mikä meni pieleen, olin pitkään valmistautunut, ja nyt vielä lisääkin. Sellainen tuli kyllä mieleen että jos olin liian iloinen ja rento? -kuuluuko siellä olla kuiva ja keppiperseessä niinkun jossain vakavassa työhaastattelussa vai miten ootte meinanneet? Haastatteluosuuteen löytyykin aika paljon neuvoja netistä kun hakee ihan kasvatustieteen puolen soveltuvuuskokeesta tietoja. Siihenkin oisi kyllä kiva saada vastauksia, että mitä sanon jos ne kysyy siellä että mitä olen tehnyt lukion jälkeen ja miksi en ole tehnyt käytännössä mitään.. Tosiasiassa olen ollut 5 vuotta työttömänä, lukuunottamatta jotain lyhyitä koulutusjaksoja jotka olen jättänyt kesken.. Suurin syy on ollut masennus ja muut mielialahäiriöt ja se, että oon aina halunnu kuvaamataidon opettajaksi mutta mulla oli niin huono itsetunto että ajattelin ettei musta ole siihen ja ei ole tarpeeksi lahjoja. Mutta en mä nyt sitä niille voi sanoa, tulis hylky samantien!?!?
Pedagogisen tehtävän suorituksesta mua oikeastaan kuitenkin kiinnostaisi saada lisätietoa, kun siitä ei internet kerro... Miten siihen voisi valmistautua ja mitä kaikkea siellä on tehty edellisvuosina? Viimevuonna oli ainakin tietyistä valokuvateoksista puhumista arvostelijoille ja kuvaamataidon tunnin suunnittelua kyseisten valokuvateosten pohjalta. Ihan lukkoon menin, aikaa mikä aiheesta piti puhua en saanut täytettyä vaan olin kaiken asiasta sanonut 1- 2 minuutissa, puhuin kai liian nopeasti. En keksi ensi vuodelle muuta parannuskeinoa kuin puhua hitaammin, mutta luulisi että sekin särähtää korvaan jos alan tilanteessa jotenkin tahallaan hidastelemaan. En tiedä mitä tehdä, miten valmistautua! Tähän koulutukseen pääseminen on kuitenkin suurin unelmani/tavoitteeni elämässä, ja motivaatiota löytyy. Olisi myös hienoa todistaa itselleen kouluunpääsyn muodossa että musta on tähän!
Kaikki opettajakoulutukseen hakijat, siellä opiskelevat ja sieltä valmistuneet, auttakaa naista hädässä! :'(
Kommentit (9)
Oletko miettinyt, että et taustasi vuoksi ehkä ole soveltuva opettajaksi? Sanot, että opettajankoulutukseen pääseminen on suurin unelmasi. Valitsemasi sanamuoto kuulostaa oudolta - koulutushan on vain välivaihe ja tavoitteen pitäisi olla opettajana toimiminen. Onkohan sinulla ihan realistista kuvaa opettajan työstä? Opettajan työ on raskasta, ja ilman mielenterveysongelmataustaakin on jaksaminen välillä koetuksella. Työssä joutuu itse opettamisen lisäksi käsittelemään vaikeita oppilasasioita, ja nämä jäävät mieleen pyörimään. Jos sinulla on ollut masennusta ja muita mielenterveyden ongelmia, vähemmän henkisesti kuormittava työ voisi olla sinulle parempi. Se, että olet salaillut taustaasi valintakokeessa, kertoo, että itsekin ymmärrät, että taustasi voi olla haitaksi opettajan työssä. Takerrut ajatukseen valintakokeessa pärjäämisestä sen sijaan, että miettisit pärjäämistäsi opettajan työssä.
Samassa veneessä ollaan, mutta en ole vielä haastatteluun asti päässyt, koska yleensä tipun ennen loppupään tehtäviä. Piste-ero jatkoonpäässeiden kanssa on lähes olematon, mutta johonkin se raja on vedettävä. Viime vuonna iski paniikki, koska eka päivä meni huonosti, mutta sainkin siitä huippupisteet. Toinen päivä meni sitten tuon turhan paniikin takia täysin ala-arvoisesti.
Tänä vuonna ehkä tilanne korjautuu, sillä alan vähitellen saada elämääni järjestykseen. Jos en pääse sisään, niin pitää miettiä seuraavan vuoden varalle sotasuunnitelma uusiksi. Olin suunnitellut muuttavani yliopistopaikkakunnalle joka tapauksessa ja ottavani omia opintoja avoimessa, mutta hitaasti kehittyvät työverkostot jäisivät edelliselle paikkakunnalle. Joten joudun pohtimaan asiaa uudestaan.
Haastattelusta ja pedagogisesta tehtävästä en osaa sanoa mitään. Mutta suosittelisin kyllä, että hakisit johonkin toiseen koulutukseen samalla, josta sitten on apua myöhemmin, jos et tällä kertaa pääse sisään. Ja käymään sen tällä kertaa loppuun asti. Koulutuksen jättäminen kesken ei näytä hyvältä. Oikea koulutus voi myös lyhentää opintoja. Se vaikuttaa, kuinka käytät aikasi hyödyksi niinä vuosina, jolloin et pääse sisälle.
Ota huomioon, että alalle on paljon hakijoita ja kilpailu on kovaa. Vaikka pääsisit sisään, opiskelet työttömäksi kortistoon, jos et samalla kehitä varasuunnitelmaa itsellesi. Mieti jo etukäteen, mitä muuta voit tehdä ja laajentaa tutkintoa. Pelkät kuvismaikat alkaa olla kuoleva näky työllistymistä ajatellen, sillä moni kouluttautuu yhä pitemmälle. Koulunaailma hakee näitä moniosaajia ja ihmisiä, joilla on pätevyyksiä muihinkin oppiaineisiin.
1-2min puhetta teoksesta ja sen pohjalta pidetystä tunnista kuulostaa kyllä ala-arvoiselta suoritukselta. Itse aloittaisin kuvailemalla teosta ja sitä, millaisia ajatuksia se minussa herättää, mitä teemoja nousee esiin - näitä hyödyntäen suunnittelisin oppitunnin. Oppitunnin kuvailussa kannattaa mainita tarvittavia materiaaleja, jos pystyt "tehtävänannossa" hyödyntämään uutta teknologiaa esim. iPadit niin varmaan katsovat hyvällä. Tärkeintä siinä oppitunnissa kuitenkin on, että on joku ihan oikea tavoite, mitä oppilaat oppii. Valokuvaan pohjaavassa tehtävässä se voisi olla esim. rajauksen ja sommittelun suunnittelu, kuvasarjan suunnittelu, yhteiskunnallisten/mihin teemaan kuvat nyt liittyvätkään aiheen käsittely kuvallisesti, pastissi käsitteenä... Nykyisen OPSin valossa kannattaa liittää mahdollisuuksien mukaan tehtävään myös muita oppiaineita.
Haastatteluun valmistautuessa kannattaa varmaan silmäillä OPSia ja kuviksen oppimistavoitteita ja painaa joitakin mieleen, lisäksi jos kuvista jaaritteleminen tuntuu vaikealta, niin mene museoon harjoittelemaan etukäteen. Valitse satunnainen teos ja kirjoita ylös ranskalaisin viivoin kaikki mitä tulee mieleen, harjoittele erityisesti tuon teeman etsimistä ja tunnistamista. Taidehistorian tietämyksestäkään ei ole haittaa, sitäkin voi käyttää oppitunnin suunnittelussa. Kannattaa suhtautua haastatteluun kuin työhaastatteluun, voit ja kannattaa kuitenkin näyttää omaa persoonallisuuttasi. Ei sinne kuitenkaan mitään läppää kannata mennä heittämään.
Jos suuri haaveesi on päästä kuvismaikaksi, niin hae toki ihmeessä vielä ja valmistaudu parhaasi mukaan. Treenaa kotioloissa nopeaa luonnostelua ja maalaamista ja perusjuttuja kuten perspektiiviä, värioppia jos haluat/tarvitsee. Muista kuitenkin tuo mitä joku aiempi kommentoi, etteivät kaikki sovellu opettajiksi! Opettajan työ on tosi, tosi rankkaa ja kuvispuolella virkapaikoista on kyllä pulaa. Todennäköisesti valmistuttuasi elät 5-10v tehden vaihtelevan pituisia sijaisuuksia siellä sun täällä, eli ei välttämättä varmaa kk-palkkaa. Työttömänä olet 3kk vuodesta. Itse olen katunut ammattivalintaa, tai oikeastaan sitä etten nuorena tytönhupakkona tajunnut tehdä itseäni opettajuutta enemmän kiinnostavaa ja mahdollisesti paremmin työllistävää sivuainetta (museologia) tutkintoon jo mukaan. En viihdy opettajan työssä, olen siihen liian introvertti, ja palkattoman suunnittelu-, valmistelu- ym. työn määrä on yllättänyt todella kurjalla tavalla harjoittelujaksoista huolimatta.
Haetko muuten Helsinkiin vai Rovaniemelle? Jos olet aiemmin hakenut vain Helsinkiin, niin suosittelen kyllä Rovaniemeä lämpimästi. Kotoisa ja pieni yliopisto, jossa proffat tuntevat opiskelijat nimeltä :) Helpompi päästä sisään myös, uskoisin, vaikka Rolloonkin piisaa kyllä hakijoita.
t. TaM 2015
Valitsemani sanamuoto olisi pitänyt muotoilla toisin. Tarkoitin että on suurin päämääräni tällä hetkellä. Soveltuvuuttani olen miettinyt, ja tullut siihen tulokseen että vaikka on ollut kaikkia ongelmia, niin ne ovat minua myös kasvattaneet. Ja en aio antaa epäilysten lannistaa itseäni: omaan kuitenkin monia hyviä ominaisuuksia alalle ja uskon että huonoja ominaisuuksianikin pystyn ajan saatossa oppia kääntämään edukseni. Tahdonvoimalla pääsee vaikka läpi harmaan kiven :)
Kiitos vinkeistä!
Ap
Käyttäjä4183 kirjoitti:
Valitsemani sanamuoto olisi pitänyt muotoilla toisin. Tarkoitin että on suurin päämääräni tällä hetkellä. Soveltuvuuttani olen miettinyt, ja tullut siihen tulokseen että vaikka on ollut kaikkia ongelmia, niin ne ovat minua myös kasvattaneet. Ja en aio antaa epäilysten lannistaa itseäni: omaan kuitenkin monia hyviä ominaisuuksia alalle ja uskon että huonoja ominaisuuksianikin pystyn ajan saatossa oppia kääntämään edukseni. Tahdonvoimalla pääsee vaikka läpi harmaan kiven :)
Kiitos vinkeistä!Ap
Olen se, joka aiemmin nosti esiin kysymyksen soveltuvuudesta alalle. Viesteissäsi on yksi piirre, joka on tyypillinen mielenterveyskuntoutujille: kaikki pyörii oman itsen ympärillä. Minun haaveeni, minun tuntemukseni, minun ominaisuuteni, minun kokemukseni, minun kasvamiseni. Tämä on ihan luonnollista, jos on niinkin pitkään kuin viisi vuotta viettänyt masentuneena kelaillen omaa kurjaa oloaan ja sitten päössyt masennuksesta yli, mutta kollegoille ja oppilaille tällainen opettaja on raskas. Opettajan alalle ei pitäisi hakeutua sillä ajatuksella, mitä työstä voi saada irti, saati ajatellen, että voi kuntouttaa itseään työssä. Pitäisi ajatella toisin päin, eli mitä annettavaa on opettajana. Et puhu oppilaista tai opetustyöstä sanallakaan, vain itsestäsi.
Varoituksena kaikille: Kuvataidekasvatusta ei kannata lähteä opiskelemaan masentuneena. Yliopisto on omiaan ruokkimaan masennusta ja mielenterveydellisiä ongelmia, sillä opiskelutahti on todella kova eikä armoa juuri tunneta (osittain myös kelan vuoksi). Valmistuminen ottaa koville, sen voin luvata. Lisäksi, opettajan työ vaatii jatkuvaa vastuuta ja kiinnostusta tehdä kyseistä työtä. Yläkouluikäiset on juuri sitä luokkaa joka tosiaan osaa käydä jopa hermoille, mutta myös vaatia sisällöllisesti paljon. Suosittelen vielä miettimään, olisiko jotakin vastaavaa taidealan ammattia juuri sinunlaisellesi ihmiselle.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä4183 kirjoitti:
Valitsemani sanamuoto olisi pitänyt muotoilla toisin. Tarkoitin että on suurin päämääräni tällä hetkellä. Soveltuvuuttani olen miettinyt, ja tullut siihen tulokseen että vaikka on ollut kaikkia ongelmia, niin ne ovat minua myös kasvattaneet. Ja en aio antaa epäilysten lannistaa itseäni: omaan kuitenkin monia hyviä ominaisuuksia alalle ja uskon että huonoja ominaisuuksianikin pystyn ajan saatossa oppia kääntämään edukseni. Tahdonvoimalla pääsee vaikka läpi harmaan kiven :)
Kiitos vinkeistä!Ap
Olen se, joka aiemmin nosti esiin kysymyksen soveltuvuudesta alalle. Viesteissäsi on yksi piirre, joka on tyypillinen mielenterveyskuntoutujille: kaikki pyörii oman itsen ympärillä. Minun haaveeni, minun tuntemukseni, minun ominaisuuteni, minun kokemukseni, minun kasvamiseni. Tämä on ihan luonnollista, jos on niinkin pitkään kuin viisi vuotta viettänyt masentuneena kelaillen omaa kurjaa oloaan ja sitten päössyt masennuksesta yli, mutta kollegoille ja oppilaille tällainen opettaja on raskas. Opettajan alalle ei pitäisi hakeutua sillä ajatuksella, mitä työstä voi saada irti, saati ajatellen, että voi kuntouttaa itseään työssä. Pitäisi ajatella toisin päin, eli mitä annettavaa on opettajana. Et puhu oppilaista tai opetustyöstä sanallakaan, vain itsestäsi.
Siis mitä ihmettä -mielenterveyskuntoutujille tyypillinen itsekeskeisyys? Laittaisitko lähteen tälle? Vai perustatko yleistävän analyysisi ihan vain omiin kokemuksiisi?
Nimenomaan on vain hienoa, jos aiemmin masennusta sairastaneella on omaa itseä koskevia unelmia, tavoitteita ja päämääriä. Jossakin vaiheessa elämää sairastetun masennuksen ei tarvitse leimata ja määrittää ihmistä loppuelämää. Mielenterveysongelmista voi parantua. Mikään ei estä hakemasta opettajaksi, jos on joskus sairastanut masennusta. Sinä et voi määritellä jokaisen mielenterveysongelmista joskua kärsineen olevansa niin raskas henkilö toisille, etteikö hän voisi pyrkiä haluamaansa ammattiin
Mä en ainakaan saanut sellaista kuvaa, että aloittaja haluaisi vain saada mahdollisimman paljon irti opettajan työstä saati sitten kuntouttaa itseään työssä. Eiköhän hän tarkoittanut sitä, että kaikilla meillä on kehitettäviä ominaisuuksia, jotka kehittyvät opiskellessa ja vielä työelämässäkin.
Eivät ne suoraan lukiosta yliopistoon hakevat abitkaan loista VAKAVA-kokeen soveltuvuuskokeissa kovin laajoilla näkökulmilla. Kyllä se ajattelu siitä kuitenkin vielä kehittyy. Tarkoitan tällä sitä, että harva opettajaksi hakeva osaa vielä miettiä, mitä tarjottavaa heillä on opettajana - päällimmäisenä on mielessä vain se palo päästä opiskelemaan, jotta joskus pääsisi toteuttamaan sitä intohimoaan - opettamista. Opiskeluaikana kyllä ajattelu ja näkökulmat laajenevat.
Vierailija kirjoitti:
Oletko miettinyt, että et taustasi vuoksi ehkä ole soveltuva opettajaksi? Sanot, että opettajankoulutukseen pääseminen on suurin unelmasi. Valitsemasi sanamuoto kuulostaa oudolta - koulutushan on vain välivaihe ja tavoitteen pitäisi olla opettajana toimiminen. Onkohan sinulla ihan realistista kuvaa opettajan työstä? Opettajan työ on raskasta, ja ilman mielenterveysongelmataustaakin on jaksaminen välillä koetuksella. Työssä joutuu itse opettamisen lisäksi käsittelemään vaikeita oppilasasioita, ja nämä jäävät mieleen pyörimään. Jos sinulla on ollut masennusta ja muita mielenterveyden ongelmia, vähemmän henkisesti kuormittava työ voisi olla sinulle parempi. Se, että olet salaillut taustaasi valintakokeessa, kertoo, että itsekin ymmärrät, että taustasi voi olla haitaksi opettajan työssä. Takerrut ajatukseen valintakokeessa pärjäämisestä sen sijaan, että miettisit pärjäämistäsi opettajan työssä.
Harvalla nuorella hakijalla on oikeasti realistista käsitystä opettajan työstä. Eiköhän aloittaja myös tarkoittanut sitä, että _tällä nimenomaisella hetkellä_ suurin haave on päästä opiskelemaan.
Opiskeluaika opettajaksi on pitkä, ja kenenkään ei tarvitse opiskelujen alkuvaiheessa olla valmis opettaja tai valmis astumaan opettajan työhön. Lisäksi mielenterveysongelmiin liittyvä tausta ei automaattisesti ole este opettajana toimimiseen tai vaikuta opettajaksi soveltumiseen.
Up!