Miten te muut introvertit tulette toimeen?

Mä olen tavallaan introvertti kun haluaisin olla sellaisten ihmisten kanssa  vaan sosiaalinen, joiden kanssa mulla on jotain yhteistä. Niitä ihmisiä on nyt vaan noin 10 prosenttia kaikista ihmisistä.

Inhoan työpaikkajuoruilua ja muiden mollaamista esim., joka on tosi yleistä ainakin naisvaltaisella alalla, jolla nyt olen.

En sitten tiedä, olenko introvertti vai vaan väärässä ympäristössä?

Oikein hyvin, kiitos. Olen hyvin tyytyväinen, kun saan olla omissa oloissani tai perheeni kanssa. Sosiaalinen kanssakäyminen ei ole mikään ongelma, mutta en erityisemmin nauti siitä. En koe ulkopuolisuutta enkä myöskään halua tavata työkavereita työajan ulkopuolella. Sinun ongelmasi johtuu jostain muusta kuin introverttiudesta.

Pärjään ihan hyvin. Koulu- ja opiskeluajat koin epämukaviksi, mutta töissä viihdyn. Olen omalla alallani ja pidän työstäni. Olen sosiaalinen sen verran mitä tarvitsee, en enempää. En käy pikkujouluissa tai muissa yhteisissä riennoissa, mutta ei mua enää kukaan sinne odotakaan, ne tuntee mut jo kyllin hyvin. Saan olla oma itseni, ja olen oppinut olemaan rento ja tyytyväinen, enkä välitä mitä muut minusta ajattelevat.

Hyvin, kiitos. En sosialisoi sen enempää kuin jaksan. Töissäkin on totuttu etten tapaa olla äänessä ellei ole asiaa. En mene ylimääräisiin kokoontumisiin kun työporukkani ei ihan niin mielenkiintoista ole.

Jos sosiaaliset tilanteet ahdistavat, se ei ole introverttiyttä vaan jotain muuta.

Pärjään erinomaisesti. En stressaannu sosiaalisista tilanteista, se kuuluu sosiaalisten tilanteiden pelkoon, ei introverttiuteen. Minuun suhtaudutaan hyvin, vaikka en yleensä jaksa osallistua kaikenmaailman turhainpäiväisiin keskusteluihin. Illanvietoissa sun muissa käyn silloin kun huvittaa, en siis aina. 

Olen oikein sosiaalinen introvertti. Viihdyn ihmisten parissa ja rupattelen mukavia. Saatanpa jopa hölistä omista asioistanikin.

En kovinkaan hyvin. Sosiaalinen työ vie paljon energiaani, ja vapaa-ajan vietän kokonaan yksin, jotta jaksaisin.

Hoidan työn hyvin, mutta minäkään en jaksa mitään ylimääräistä. Muut taitavat kokea loukkaavana sen, kun en esim osallistu kahvitaukojuoruiluun.. En koe saavani olla sellainen kuin olen, koska joskus työkaverit ovat jopa kysyneet minulta miksi en lähde mukaan/osallistu keskusteluun/kerro mitään itsestäni.. Minusta sen pitäisi riittää, että tekee työnsä ja omaa käytöstavat.

No siis verrattuna vuoteen 2011, jolloin olin hyvin nuori ja ensimmäisessä työsuhteessani, niin olen "kehittynyt" aivan tajuttomasti. Silloin en jutellut työkavereille, lähdin pippaloista hyvin etuajassa ja söin lounaan yksin.

Nyt olen tosiaan 24 ja todellakin yhä introvertti, mutta olen pikku hiljaa lähes pakottanut itseni rohkaistumaan askel askeleelta. Uskallan rupatella, mennä kahdestaan lounaalle kollegan kanssa jos tarve ja työhaastiksetkin sujuvat kun olen varmaa päälle kymmenessä ollut vähän yli vuoden sisään.

Mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen helpottaa pikku hiljaa mitä enemmän sitä tekee.

Opiskelin 2012-2016 ja tosin koko sen ajan välttelin bileitä ja söin lähes aina yksin ym. ihan omasta tahdosta ja koska vedin opinnot omaan tahtiin kasaan, ei siis ystävyyssuhteita syntynyt.

Olen vapaa-ajalla paljon kotona puolison kanssa kaksin tai yksin ja lataan akkuja. Jatkuvaan sosiaaliseen kontaktiin tottuu myös ainakin jonkin verran.

Työpaikkasi kuulostaa huonolta. Minulla menee ihan hyvin, ja minut hyväksytään töissä tällaisena. Ei ole asiallista jos työkaverit vaativat sinua osallistumaan ylimääräisiin, puhumattakaan kiusaamisesta.

Vierailija kirjoitti:

Inhoan työpaikkajuoruilua ja muiden mollaamista esim., joka on tosi yleistä ainakin naisvaltaisella alalla, jolla nyt olen.

Miten jaksat olla av:lla?

Olen töissä sosiaalinen sen verran, mitä tarve vaatii. Juttelen työkavereiden kanssa. Ruokatauolla ei ole ongelma mennä samaan pöytään muiden kanssa.

Arvostan hyviä käytöstapoja ja kohteliaisuutta.

Vapaa-ajalla viihdyn mainiosti kotona aviomiehen kanssa.

Tuntuu, että tarvitsen palautumista ja aikaa olla rauhassa kotona, jaksaakseni sosiaalista kanssakäymistä.

En erityisemmin kaipaa pippaloita ja sirkusta ympärilleni.

Joskus on tarpeen pitää yllä ihmissuhteita ja esim. kyläillä.

Noh... Introvertti luonne vaikuttaa sen verran että soimaan itseäni aina siitä etten puhu tarpeeksi. Huono olo kun ei puhu ja sitten kun puhuu työkavereiden kanssa on tosi hyvä olo. Jotenkin vaan se puhumisen aloittaminen on vaikeaa. Yksi työkaveri yritti pitkään vääntää juttua mun kanssa ja puhuin takaisin mutta ilmeisesti annan itsestäni kylmän vaikutelman (mulle on tästäkin huomautettu, en vain osaa estää sitä? Oikeasti olen kiltti ja lempeä ihminen ja en tajua miksi tunnun heistä niin jäiseltä) ja tämä henkilö ei tule enää puhumaan minulle vaan muille työkavereilleni :( Hän ilmeisesti sai käsityksen että en pidä hänestä. Harmittaa.. Onneksi töissä on pari muuta introverttiä jonka kanssa tulee juteltua mukavia.

Ja toinen asia missä haittaa on että olen matalapalkkatyössä ja pohdin yliopistoon menemistä mutta ahdistaa aivan vietävästi!! AMK jo oli sellaista tuskaa sosiaalisesti. En edes osaa muuttaa käyttäytymistäni, en tajua miksi jään hiljaa.. Miksen puhu enemmän ja ota kontaktia. Yksi työkaveri esim. tulee randomisti juttelemaan ja kysyy mitä kuuluu ja kaikki pitävät hänestä. Kadehdin häntä, haluaisin olla samanlainen mutten "jaksa". Tai mielummin menen tauolla ulos hengittämään raikasta ilmaa kuin jään small talkittamaan kollegoiden kanssa.

Haluaisin muuttaa itseäni mutten tiedä onko se vain osa persoonallisuuttani, jota en voi muuttaa..

Lisäksi olen saanut haukkuja miten olen kotirotta ja persoonaton!! (ei onneksi töissä, lähimmäiseltä). Rakastan kyllä ihmisten seuraa ja juttelua mutta jotenkin se on tosi vaikeaa ellei ole samanmielinen tai vanha ystävä/perheenjäsen. Pitää varmaan vain jatkaa sosiaalisten taitojen kehittämistä.

Se muuten on upea tunne kun vasta tapaa jonkun mutta tulee heti toimeen ja toinen tuntuu vanhalta kaverilta!! Ilmeisesti en vain sitten ole päätynyt sellaisten ihmisten seuraan joiden kanssa klikkaisi? Jos menen yliopistoon toivon että siellä tulisi tällaisia henkilöitä vastaan. AMK:sta ei jäänyt kavereita... Onneksi on ala-aste, yläaste ja lukiokaverit. Työkavereitakin nyt muttei nähdä vapaa-ajalla.