Lue keskustelun säännöt.
Loukkaannuinko turhasta? Työkaveri aina "hylkää" minut välillä
02.02.2017 |
Kuulostan tosi lapselliselta. Mutta tää kaverini, vaikka Sanna, on tosi usein mun kanssa tauoilla ja lounaalla ja pippaloissakin ollaan oltu yhdessä. Varmaan 90% lounaista syödään yhdessä. Sitten on toinen työkaveri, Liisa. Aina kun Liisa pyytää Sannaa syömään, ne vaan menee eikä edes kutsu että haluaisinko minäkin tulla. Tiedän että kuulostan 5-vuotiaalta mutta vähän närkästyttää että Sanna on aina muuten mun kanssa mutta heti jos joku toinen pyytää sitä niin se vaan pöllähtää pois työpisteeltään syömään ilman että pyytää mua mukaansa.
Kommentit (12)
No olishan se kiva jos pyytäisi sut mukaan. Mutta mistä tiedät, jos niillä on vaikka jotain juttuja, mitä kaksin haluavat puhua? Jos Liisalla on vaikka huolia, joita haluaa puhua just tän sun kaverin kanssa kahden? Ite en olis tietääksenikään moisesta, vaikka vähän kyrsisikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä edelleen näin nelikymppisenä jaksan hämmästellä, että työyhteisöissäkin valitaan aina heti se yksi ja ainoa bestis, jonka kanssa mennään vessaankin yhdessä.
Mä lukion jälkeen osuin vuodeksi ihanaan kouluun, jossa kaikki olivat tekemisissä keskenään. Sen jälkeen ajattelin, että näin aikuiset toimii. Sit menin vuoden kuluttua yliopistoon. Pari ihmistä yritti tarttua muhun sillä tavoin, että ekasta päivästä vessaan ja muualle yhdessä. Tykkäsin heistä, mutta halusin olla tekemisissä muidenkin kanssa. Parin kk:n päästä huomasin olevani paljon yksin, kun kaikki muut olivat pariutuneet ja tekivät aina kaiken kaksin. Ja tämä on toistunut työpaikoissa yms. Aina ihmiset etsii itelleen sen parin
Minä tykkään käydä välillä eri ihmisten kanssa syömässä. Työpaikkalounas ei minusta ole ystävien tapaaminen vaan kolleegoiden tapaaminen ja osittain myös työasioiden hoitoa ja tiedon vaihtoa. On hyvä kuulla vaikkapa toisen osaston kanta epävirallisesti johonkin asiaan tai kuulla, miten heidän kannaltaan joku asia etenee. Tosi rasittavaa, jos on joku "vakilounaspari" eikä voi mennä syömään ennen kuin tämäkin henkilö pääsee. Ainak ei aikataulut töiden tai kokousten takia edes sovi yhteen. Välillä voi mennä syömään suoraan jostain palaverista niiden kanssa, joita siellä oli eikä aina kiertää jostain hakemaan jotain vakikumppania. Joskus voi myös sopia ihan tarkoituksella lounastreffit jonkun kanssa, jotta voidaan jutella samalla jostain työasiasta, joten olisi tylsää jollekin kolmannelle tulla siihen mukaan. Minusta tällaisesta ei voi loukkaantua, kyse ei ole ystävän jättämisestä.
Toki, jos aina jotain tiettyä henkilöä porukassa sorretaan ja yksi tietty jätetään aina kutsumatta, kun porukalla lähdetään, tilanne on eri. Sellaista ei hyvässä työyhteisössä esiinny.
Ei se ole sua viihdyttämässä työpaikalla vaan töissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikset sano Sannalle, että kun olet menossa Liisan kanssa niin huikatkaa mutkin mukaan?
Voisin olla Sanna. Käyn melkein aina saman, oikeasti tosi mukavan ja itselleni tärkeän työkaverin kanssa syömässä. Mutta olen tosi onnessani, kun välillä saan muuta lounasseuraa. Jaksan sitten taas rupatella säännöllisen lounasseuralaiseni kanssa niistä samoista asioista (oikeasti juttuaiheita varmaan kymmeniä, mutta tiedämme jo valmiiksi toistemme mielipiteet eri asioihin).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän ajattelematonta kyllä. Ja jopa aika teinimäistä.
Hoh hoijaa. Loukkaannuit turhasta. Ahdistuisin ajatuksestakin että joku haluaisi sina syödä seurassani. Itselläni on työkaverina paras ystäväni ja siitä huolimatta syömme yhdessä ja erikseen milloin mitenkin. Työasioissa emme koskaan aseta toisiamme eri asemaan muista tiimiläisistä. Välillä myös syön yksin tai luen lehteä omissa ajatuksissani jos haluan olla rauhassa vaikka ympärillä olisikin muita työntekijöitä. Kukaan ei siitäkään loukkaannu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei syytä loukkaantua, ei se toinen oo sun omaisuutta. Ite kaipaisin välillä vaihtelua lounasseuraan, mutta ei oikein mahollista. Joskus otanki omat eväät, että voin jäädä yksin taukotilaan syömään. Sekin on vaihtelua.
Vierailija kirjoitti:
Mä edelleen näin nelikymppisenä jaksan hämmästellä, että työyhteisöissäkin valitaan aina heti se yksi ja ainoa bestis, jonka kanssa mennään vessaankin yhdessä.
Mä lukion jälkeen osuin vuodeksi ihanaan kouluun, jossa kaikki olivat tekemisissä keskenään. Sen jälkeen ajattelin, että näin aikuiset toimii. Sit menin vuoden kuluttua yliopistoon. Pari ihmistä yritti tarttua muhun sillä tavoin, että ekasta päivästä vessaan ja muualle yhdessä. Tykkäsin heistä, mutta halusin olla tekemisissä muidenkin kanssa. Parin kk:n päästä huomasin olevani paljon yksin, kun kaikki muut olivat pariutuneet ja tekivät aina kaiken kaksin. Ja tämä on toistunut työpaikoissa yms. Aina ihmiset etsii itelleen sen parin
Olen kokenut saman. Ikävä vain huomata että kelpaa vain silloin kuin muilla ei ole muuta seuraa. Heti kun löytävät parempaa seuraa jään yksin.
Ensinnäkin, loukkaantuminen on mun mielestä yleisesti ottaen ihan turhaa energian tuhlausta.
Olette kaikki kolme vain työtovereita, ette ystäviä. Sanna syö 90% lounaista sinun kanssasi ja 10% Liisan tai muiden kanssa. Missä kohtaa se hylkääminen on? Voitte myös syödä lounasta kolmistaan tai isommassa porukassa.
Anna työkaverillesi tilaa hengittää! Ja siis joo, loukkaannuit turhasta.