Pää-Äijät duon DJ Jaba tuomittiin raiskauksesta
"Pää-Äijät duon DJ Jaba sai vuoden ja kahden kuukauden pituisen ehdollisen tuomion vappuna 2014 tapahtuneesta raiskauksesta.
Pää-Äijät duon toinen osapuoli, DJ Jaba on saanut raiskaustuomion.
Tapahtumat saivat alkunsa vuonna 2014 vappuna. Tuolloin suositun bilebändi Pää-Äijien toinen osapuoli eli DJ Jaba oli Levillä, jossa hän teki puhelintreffit uhrinsa kanssa. He olivat vanhoja tuttuja, aiemmin he olivat tavanneet samassa työpaikassa Pyhätunturilla.
Lapin käräjäoikeuden papereista selviää se, ettei heidän välillään ollut seurustelusuhdetta.
Puhelintreffit olivat johtaneen tapaamiseen aamuyön tunteina. Tuolloin he olivat päätyneet DJ Jaban asunnolle. Ennen nukahtamista he olivat suukotelleet ja halailleet, mutta uhri oli kertonut kieltäytyvänsä seksistä. Illan aikana he molemmat olivat nauttineet alkoholia.
Myöhemmin uhri oli herännyt ilman housuja. Sen jälkeen uhri oli mennyt omaan asuntoonsa, sekä tehnyt poliisille rikosilmoituksen. Myöhemmin hänelle tehtiin lääkärintarkastus.
Lapin käräjäoikeus tuomitsi DJ Jaban raiskauksesta vuoden ja kahden kuukauden pituiseen ehdolliseen tuomioon.
Tuomio ei ole lainvoimainen."
Kommentit (25)
Vierailija kirjoitti:
Kuka? "Suosittu bilebändi" enkä ole koskaan kuullutkaan. Olen ilmeisesti tullut vanhaksi.
Minäkään en ollut kuullut aiemmin, mutta kun nyt katoin videon, niin melkein fani tuli! Hyvä kappale ja ihanan miehekkäitä miehiä. nam
Vierailija kirjoitti:
Kuka? "Suosittu bilebändi" enkä ole koskaan kuullutkaan. Olen ilmeisesti tullut vanhaksi.
Ne oli viime vuoden Euroviisukarsinnoissa.
No onneksi ei päässyt euroviisuihin
Vierailija kirjoitti:
Palstan "kilttimies"?
Kilttimies tekee treffejä naisten kanssa aamuyöllä dj-keikan jälkeen ja lähtee hotellihuoneelle imuttelemaan? Mietippä uudelleen.
Luulin että tuo on naimisissa/perheellinen. Oli muutama vuosi sitten BB-asukkaiden bileisäntänä jossain Lapin reissulla.
Joo... LUIN ILTIKSESTÄ. En tarvitse erillistä ketjua palstalle. Huoh.
Vierailija kirjoitti:
Joo... LUIN ILTIKSESTÄ. En tarvitse erillistä ketjua palstalle. Huoh.
Ei sitä sua varten tehtykään, et ole mikään maailmannapa.
"he olivat suukotelleet ja halailleet,"
Aika uskomatonta. Eikö tuo jo ole enemmän tai vähemmän seksiä...en puolustele miestä, mutta kyllä tyttökin on ollut naivi.
Vierailija kirjoitti:
Luulin että tuo on naimisissa/perheellinen. Oli muutama vuosi sitten BB-asukkaiden bileisäntänä jossain Lapin reissulla.
Tuo Jaba on naimisissa ja lapsiakin on
Mikähän patologia sekin on, että tuomion saaneen rangaistusta pitää jonkun vielä koventaa kailottamalla tuomitun henkilötiedot tällä palstalla?
Osaako joku sanoa, miksi tämä on pienempi kohu kuin Teri Niitin imetyskuva? Molemmat suunnilleen saman tason julkkiksia.
Vierailija kirjoitti:
Mikähän patologia sekin on, että tuomion saaneen rangaistusta pitää jonkun vielä koventaa kailottamalla tuomitun henkilötiedot tällä palstalla?
No kyllä ne henkilötiedot on jo levinneet laajemmalle ihan lehtien välityksellä. Tänne palstalle linkitetään ja kopioidaan muutenkin kaiken maailman uutisia, en ymmärrä miksi tämän tarvitsisi olla joku poikkeus. Niin makaa kuin petaa.
"Hahl teki Joensuun yliopistoon oikeustieteen gradu-lopputyönsä Helsingissä poliisille ilmoitetuista, aikuisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista.
Hahlin mukaan lähes kaikkiin hänen tutkimiinsa raiskaustapauksiin liittyi naisten tolkuton alkoholin käyttö.
- Tuntematonta miestä ei kannata aamuyöllä päästää "vain nukkumaan viereen", jos on päättänyt, ettei seksiä nyt ole, Hahl sanoo."
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/74910-kova-vaite-puolet-raiskauksista-…

Ja kaikki tuomiot, varsinkin seksiin liittyvät, ovat oikeudenmukaisia...
Naurattaako ketään muuta, että tästä ketjusta on poistettu kommentti, jossa epäiltiin tekijän olevan "palstan kilttimies"? Kommentti näkyy kuitenkin pari viestiä alempana kun siihen on vastattu. Miten vitussa tuollaisen yksittäisen viestin saa täältä pois, ja ennen kaikkea miksi? :D
Vierailija kirjoitti:
Luulin että tuo on naimisissa/perheellinen. Oli muutama vuosi sitten BB-asukkaiden bileisäntänä jossain Lapin reissulla.
"muutama vuosi" = 7 vuotta sitten
Vierailija kirjoitti:
Naurattaako ketään muuta, että tästä ketjusta on poistettu kommentti, jossa epäiltiin tekijän olevan "palstan kilttimies"? Kommentti näkyy kuitenkin pari viestiä alempana kun siihen on vastattu. Miten vitussa tuollaisen yksittäisen viestin saa täältä pois, ja ennen kaikkea miksi? :D
Eipä vissiin sinuakaan naurattanut asiattoman viestisi poistuminen peppukipeästä kielenkäytöstäsi päätellen :D
Vierailija kirjoitti:
"Hahl teki Joensuun yliopistoon oikeustieteen gradu-lopputyönsä Helsingissä poliisille ilmoitetuista, aikuisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista.
Hahlin mukaan lähes kaikkiin hänen tutkimiinsa raiskaustapauksiin liittyi naisten tolkuton alkoholin käyttö.
- Tuntematonta miestä ei kannata aamuyöllä päästää "vain nukkumaan viereen", jos on päättänyt, ettei seksiä nyt ole, Hahl sanoo."
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/74910-kova-vaite-puolet-raiskauksista-…
Onko Hahlin mukaan jokainen mies siis potentiaalinen raiskaaja, joka ei ymmärrä ei sanaa eikä kykene hillitsemään raiskausintoaan jos suinkin on naissukupuolen edustaja lähettyvillä? Ja tämäkö on ihan ok ja raiskaajia pitää ymmärtää?