Hyvä/huono vanhemmuus -keskustelussa ihmetyttää...

Melko raskasta ylianalysoida kaikkea. Suurin osa vanhemmista on riittävän hyviä, täydellinen ei ole kukaan. Surkeitakin löytyy, mutta he eivät edes halua kehittyä.

Josko vaan nauttisitte niistä lapsistanne ja sitä kautta soisitte heille onnellisen lapsuuden. Ylisuorittava vanhempi ei ole se paras mahdollinen.

Vierailija kirjoitti:

Melko raskasta ylianalysoida kaikkea. Suurin osa vanhemmista on riittävän hyviä, täydellinen ei ole kukaan. Surkeitakin löytyy, mutta he eivät edes halua kehittyä.

Josko vaan nauttisitte niistä lapsistanne ja sitä kautta soisitte heille onnellisen lapsuuden. Ylisuorittava vanhempi ei ole se paras mahdollinen.

Puhuinko ylianalysoinnista tai ylisuorittamisesta? Fiksuun vanhemmuuteen kuuluu tietysti myös noiden välttäminen, koska niistä ei välttämättä seuraa lapselle hyvää.

Ap

Yllä hyvä esimerkki puolustautumisesta tilanteessa jossa ap voisi pysähtyä miettimään että onko todella näin.

Vierailija kirjoitti:

...keskustelun kiivaus ja vanhempien puolustautuminen. Ettekö te todellakaan ole selvillä siitä, sujuuko vanhemmuus teiltä hyvin vai huonosti ja missä olisi parannettavaa? Minä ainakin tiedän olevani erittäin hyvä äiti, mutta tiedän myös kehityskohteeni. Tieto pohjautuu tutkimuksiin ja asiantuntijoiden lausuntoihin, joita luen siksi, koska haluan olla lapselleni paras mahdollinen vanhempi. En ole vielä törmännyt lausuntoihin, joista olisi mitään syytä kiivastua. Olisi typerää egoilua puolustautua, jos kalikka kalahtaa. Fiksu vanhempi ottaa opikseen ja muuttaa toimintaansa lapsen parasta ajatellen.

Tiedän ja tiedostan mitkä ovat kehityskohteet ja mitä on parannettavaa. Harva varmaan luulee täydellinen olevan tai edes väittää sitä. Ihmettelen myös miksi monet muut tunutuvat jotenkin automaattisesti luulevan että vanhemmat eivät tiedosta omia vikojaan kasvattajana? Se, että esim. epäilee että lapsessa oikeasti olisi jotain vikana sanotaan nyt vaikka nuo yleisimmät ADHD tai Asperger ei kuitenkaana tarkoita sitä että vanhempi on sitä mieltä että "olen täydellinen ja minussa ei mitään vikaa ole".

Kiiltääää.......

Vierailija kirjoitti:

Yllä hyvä esimerkki puolustautumisesta tilanteessa jossa ap voisi pysähtyä miettimään että onko todella näin.

Tiedän, mitä on ylisuorittaminen ja siksi olen osannut tietoisesti välttää sitä. Kommenttini ei ollut puolustautumista, enkä tästä sinunkaan kommentistasi vedä hernettä nenään. Sitä juuri ihmettelenkin, eivätkö muut tunne itseään ja omaa vanhemmuuttaan niin hyvin, ettei egon puolustautumisesta johtuvalle raivoamiselle ole aihetta.

Ap esittää poikkeavaa ajattelua. Vanhempienhan täytyy olla sitä mieltä että vain he itse tietävät parhaiten mikä omille kullannupuille on parasta. Maalaisjärki rulettaa ja asian"tuntijat" voivat vetää mielipiteensä pytystä alas. Neuvolassakaan eivät mitään tiedä, aivan turhaan syyllistävät. Muutenkin vanhempia syyllistetään jatkuvasti, mitä tahansa tekeekin niin se on väärin. Tämä oli siis sitä vallitsevaa ajattelua. Entäpä jos ajattelutapaa voisikin vaihtaa? Tutustuisi itseensä ja omaan vanhemmuuteensa rohkeasti peiliin ja menneisyyteensä katsomalla ja ottaisi vastaan neuvoja niissä asioissa, joita ei huomaakaan handlaavansa?

Ja kuka määritteleekään sen kultaisen keskitien mitä vanhemman pitää kasvattamisessa ja vanhemmuudessa noudattaa. Onko se aina klo 20-21 nukkumaan ja lisäaineita ja eineksiä pitää välttää tai jotain näitä muita keskinkertaisuuksia ja jos poikkeat tästä piirun verran oikealla tai vasemmalla on paheksunnan ja peiliin katsomisen aika.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Melko raskasta ylianalysoida kaikkea. Suurin osa vanhemmista on riittävän hyviä, täydellinen ei ole kukaan. Surkeitakin löytyy, mutta he eivät edes halua kehittyä.

Josko vaan nauttisitte niistä lapsistanne ja sitä kautta soisitte heille onnellisen lapsuuden. Ylisuorittava vanhempi ei ole se paras mahdollinen.

Puhuinko ylianalysoinnista tai ylisuorittamisesta? Fiksuun vanhemmuuteen kuuluu tietysti myös noiden välttäminen, koska niistä ei välttämättä seuraa lapselle hyvää.

Ap

Ylianalysointia ja suorittamista on myös se, että jokaisesta lapsen ongelmasta alkaa miettiä mitä itse on tehnyt väärin. Kun kaikki lapsen vaikeudet eivät ole suoraan johdettavissa vanhempiin. Olennaista on miettiä miten hankaluuksista mennään yli, ja mikä on vanhemman rooli siinä.

Itsensä kehittäminen on toki positiivista, mutta ei se mikään itseisarvo ole. Jossain kohtaa voi vaan todeta olevansa ihan riittävän hyvä, ilman mitään jatkuvaa itsetutkiskelua.

Virheitä tekevät kaikki, välillä ihan jokainen menee siitä, mistä aita on matalin (myös niiden lasten kanssa), eikä siitä kannata suurta maailmantuskaa kantaa. Olennaista on hyvä tahto, kyky kuunnella lasta ja reagoida, mutta myös taito antaa olla.

Mietitääs asiaa näin - itse olen sitä mieltä että:

- lapselle parasta on pitkä imetys

- ja itsetehdyt ruuat

(ja moni muukin asia)

No, joku muu taas ei halua imettää tai tehdä ruokia itse. Mitä ihmettä minä sillä voitan, tai hän, tai hänen lapsensa, tai minun lapseni, että alkaisimme syyllistää toisiamme? Keskustella voisimme näkemyksistämme toki, mutta lopulta kumpikin tekisi tavallaan ja lapsi luultavasti kasvaisi ihan hyvin kummalla tahansa tavalla.

Lapsen kasvaessa näitä valintoja tulee paljon, paljon lisää. Jossain kohtaa kumpikin meistä tekee niitä hyviä valintoja, jossain kohti niitä ei-niin-hyviä. Sama hyvä ei välttämättä edes päde kummankin meistä lapsille.

Siksi tämä syyllistäminen ja syyllistyminen ei oikeasti johda mihinkään. Niin kauan kun vanhempi haluaa lapselleen aidosti hyvää ja pyrkii hyvään, ja selkeistä virheistä ottaa opikseen - niin kauan hän on riittävän hyvä.