Ajatteleeko ihmiset seurustelukumppania etsiessään jo heti perhettä?

Minä en ole koskaan ajatellut. En ole ikinä haaveillut perinteisestä perheestä. Kun olen seurustellut, olen vain ollut kiinnostunut siitä ihmisestä. Vasta myöhemmin olen huomannut etten haluakaan lapsia.

Ajattelin. Se on vain yksi puoli siitä tietoisesta ja tiedostamattomasta arvioinnista. Jos on itselle selvää, että haluaa perheen perustaa, niin luonnollisesti tulee arvioineeksi, onko se vaihtoehto kumppaniehdokkaan kanssa mahdollinen vai ei.

Tuolla yhessä ketjussa aloittaja puhui parisuhteesta, ja muutamakin sanoi että kyllä sitä ihmisen lisääntyä pitää. Että ihan kuin parisuhde=lisääntyminen. Yh.

No en.Olen etsinyt vain elämänkumppania itselleni.Syy,koska en halua lapsia.

Semmoisen löysinkin kymmenen vuotta sitten :)

Lähinnä vaan mietin mitä kissa mahtaa ajatella uudesta kumppanista

En olisi seurustellut ihmisen kanssa, joka olisi ollut mahdoton puoliso. Joten kyllä ne hieman kävivät mielessä. Mutta minä en ole koskaan seurustellut seurustelun vuoksi, vaan ainoastaan, koska olen ollut rakastunut.

Kannattaisi katsoa myös mahdollista lapsen äitiä/isää myös sillä silmällä oisko tuosta. Itse en osannut niin ajatella mutta hyvin kävi, lapsi sai isänsä älykkyysgeenit. 

Palstamammoillehan on tärkeintä miehessä lompakko ja näkevät miehen vain siitoskoneena.

Tämän olen palstalta oppinut.

Vierailija kirjoitti:

En olisi seurustellut ihmisen kanssa, joka olisi ollut mahdoton puoliso. Joten kyllä ne hieman kävivät mielessä. Mutta minä en ole koskaan seurustellut seurustelun vuoksi, vaan ainoastaan, koska olen ollut rakastunut.

Miten tää liittyy asiaan? Vai onko sulle puoliso automaattisesti myös isä/äiti? Kaikille ei ole niin kannattaisi olla tarkempi. Ite en millään meinannut tajuta viestiäsi ensin.

En ymmärrä miksi rakastuisin sellaiseen ihmiseen jonka kanssa en voisi perustaa perheettä. Minä olen tasan kahden miehen kanssa harrastanut seksiä, ja molempien kanssa pitkä parisuhde ja lapsi. Ensimmäisen kanssa olisin vieläkin jos ei olisi alkoholisti, siitä oli lapsen kanssa pakko lähteä. Ja tottakai kun oli jo yksi lapsi, niin olin etsimässä perheeseeni "isää", en mitään randomia panokaveria, vaan elämänkumppania. Aviomieheni ei juurikaan esikoiseni kasvatukseen puuttunut, mutta silti oltiin perhe, ja alunperin mies sanoi kun alettiin seurustella että lapsi kuuluu kanssani samaan pakettiin.

Seurustelu ilman päämääränä olevaa yhteistä elämää on mielestä ajan haaskausta, ihmisen elämä on niin lyhyt että jos haluaa perheen, niin kyllä siinä pitää katsoa kumppaniehdokkaita sillä silmällä että kestäisikö tuota katsella vanhana kurppana.

Vierailija kirjoitti:

Itse en ole koskaan halunnut lapsia ja siksi en ole ymmärtänyt, että noin (ehkä) on? En tiedä miksi, mutta musta se tuntuu jotenkin tökeröltä. Ihan kuin se ihminen olisi vaan välikappale johonkin muihin tarkoitusperiin, eikä arvokas itsessään.

N33

totta kai se ihminen on arvokas itsessään mutta tokihan yhteinen perhe tiivistää parisuhteen kaiken kestäväksi, ja mulle kun kumppanilta saatava tuki on kaikista tärkeintä niin yhteisellä perheellä varmistan että saan myös sitä tukea niin paljon kuin voin saada, kun ollaan samassa veneessä... eli hänellä on motiivi tukea minua kun minuun sijoittamansa tuki tuo hyötyä hänelle. ;)

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miksi rakastuisin sellaiseen ihmiseen jonka kanssa en voisi perustaa perheettä. Minä olen tasan kahden miehen kanssa harrastanut seksiä, ja molempien kanssa pitkä parisuhde ja lapsi. Ensimmäisen kanssa olisin vieläkin jos ei olisi alkoholisti, siitä oli lapsen kanssa pakko lähteä. Ja tottakai kun oli jo yksi lapsi, niin olin etsimässä perheeseeni "isää", en mitään randomia panokaveria, vaan elämänkumppania. Aviomieheni ei juurikaan esikoiseni kasvatukseen puuttunut, mutta silti oltiin perhe, ja alunperin mies sanoi kun alettiin seurustella että lapsi kuuluu kanssani samaan pakettiin.

Seurustelu ilman päämääränä olevaa yhteistä elämää on mielestä ajan haaskausta, ihmisen elämä on niin lyhyt että jos haluaa perheen, niin kyllä siinä pitää katsoa kumppaniehdokkaita sillä silmällä että kestäisikö tuota katsella vanhana kurppana.

Täh? Onko lapseton elämä päämäärätiedotonta haahuilua, vähemmän "yhteistä elämää"? Pitääpä kertoa tuo miehelleni jonka kanssa ollaan oltu 25 vuotta.

Totta kai ajattelen millaista elämä tulevan seurustelukumppanin kanssa olisi. Lapset ovat iso osa elämää niille joilla niitä on tai on toiveissa. Sinuahan se ei koske, koska et lapsia halua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en ole koskaan halunnut lapsia ja siksi en ole ymmärtänyt, että noin (ehkä) on? En tiedä miksi, mutta musta se tuntuu jotenkin tökeröltä. Ihan kuin se ihminen olisi vaan välikappale johonkin muihin tarkoitusperiin, eikä arvokas itsessään.

N33

totta kai se ihminen on arvokas itsessään mutta tokihan yhteinen perhe tiivistää parisuhteen kaiken kestäväksi, ja mulle kun kumppanilta saatava tuki on kaikista tärkeintä niin yhteisellä perheellä varmistan että saan myös sitä tukea niin paljon kuin voin saada, kun ollaan samassa veneessä... eli hänellä on motiivi tukea minua kun minuun sijoittamansa tuki tuo hyötyä hänelle. ;)

En ole kyllä omassa lähipiirissäni havainnut lapsen tuovan avio-onnea, melkeinpä päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miksi rakastuisin sellaiseen ihmiseen jonka kanssa en voisi perustaa perheettä. Minä olen tasan kahden miehen kanssa harrastanut seksiä, ja molempien kanssa pitkä parisuhde ja lapsi. Ensimmäisen kanssa olisin vieläkin jos ei olisi alkoholisti, siitä oli lapsen kanssa pakko lähteä. Ja tottakai kun oli jo yksi lapsi, niin olin etsimässä perheeseeni "isää", en mitään randomia panokaveria, vaan elämänkumppania. Aviomieheni ei juurikaan esikoiseni kasvatukseen puuttunut, mutta silti oltiin perhe, ja alunperin mies sanoi kun alettiin seurustella että lapsi kuuluu kanssani samaan pakettiin.

Seurustelu ilman päämääränä olevaa yhteistä elämää on mielestä ajan haaskausta, ihmisen elämä on niin lyhyt että jos haluaa perheen, niin kyllä siinä pitää katsoa kumppaniehdokkaita sillä silmällä että kestäisikö tuota katsella vanhana kurppana.

Täh? Onko lapseton elämä päämäärätiedotonta haahuilua, vähemmän "yhteistä elämää"? Pitääpä kertoa tuo miehelleni jonka kanssa ollaan oltu 25 vuotta.

Sanoinko jossain noin? Tehän olette perhe puolisosi kanssa, vai mitä? Ette ole vain seukanneet hetken ja vaihtanut aina muutaman kuukauden välein toiseen ihmiseen?

En ymmärrä, miten se tekisi kenestäkään välikappaletta. Jos haluaa lapsia, niin silloin yrittää löytää kumppania, joka haluaa myös. Samalla tavalla muidenkin merkittävien arvojen halutaan kohtaavan. Se, että haluaa ehkä perheen kumppanin kanssa ei sulje millään tavalla pois sitä, että ei rakastaisi häntä yksilönä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en ole koskaan halunnut lapsia ja siksi en ole ymmärtänyt, että noin (ehkä) on? En tiedä miksi, mutta musta se tuntuu jotenkin tökeröltä. Ihan kuin se ihminen olisi vaan välikappale johonkin muihin tarkoitusperiin, eikä arvokas itsessään.

N33

totta kai se ihminen on arvokas itsessään mutta tokihan yhteinen perhe tiivistää parisuhteen kaiken kestäväksi, ja mulle kun kumppanilta saatava tuki on kaikista tärkeintä niin yhteisellä perheellä varmistan että saan myös sitä tukea niin paljon kuin voin saada, kun ollaan samassa veneessä... eli hänellä on motiivi tukea minua kun minuun sijoittamansa tuki tuo hyötyä hänelle. ;)

En ole kyllä omassa lähipiirissäni havainnut lapsen tuovan avio-onnea, melkeinpä päinvastoin.

Ehkä heillä on "väärä" tapa lähestyä oman perheen perustamista? Näen nimenomaan että sen jälkeen eroaminen muuttuu niin vaikeaksi että on parempi olla sitten kaverikulissiliitossa kuin alkaa uusperheilemään. Ja näin molemmilla on mahdollisimman loppuun asti luotettava tuki ja turva.