Olemme jääneet täysin ulkopuolisiksi uudella paikkakunnalla. Onko muilla vastaavia kokemuksia?

Surullisinta kaikesta on se, kun lapsi kyselee että koska hän pääsee sen ja sen luokse leikkimään. Mitäs siihen sitten vastaat kuin että: Sitten kun sen ja sen äiti kutsuu, muuten ei voi mennä. Ja kiva kun on itse joskus aiemmin juuri näitä lapsia kysellyt leikkimään, eikä ole sopinut. Jos pari kertaa pyytää, eikä sovi, niin enepää en kehtaa :( Tuleekohan lapsestakin nyt meidän lisäksemme sosiaalinen hylkiö...



Ja kyllä vain, kyseessä on pikkukaupunki, painotan sanaa pikku. Missä niihin ihmisiin sitten tutustuisi?

Muuttui parissa kuukaudessa kun muutettiin tunnin ajomatkan päähän isoon kaupunkiin.



Suosittelen paikkakunnan vaihtamista ja sukkelaan ennen kuin lapsi menee kouluun!



t. kokemusta on

muista uusista paikkakunnalle muuttaneista. Alkuperäisväestön piirreihin taas on ihan toivotonta yrittää tunkea jalkaansa väliin. Joten kysele esim. neuvolassa, että mitä kautta tutustuisit muihin vasta paikkakunnalle muuttaneisiin. Neuvolan pitäisi nykyään olla kiinnostunut koko perheen hyvinvoinnista, joten siellä voi ottaa puheeksi tällaisen ulkopuolisuuden tunteen paikkakunnalla.



Lisäksi itse olen pitänyt yhteyttä vanhoihin toisella paikkakunnalla asuviin ystäviin ja autolla pääsee sitten puolin ja toisin vierailemaan. Sitten ollaankin koko päivä siellä leikkimässä/kaveri lapsineen meillä. Lisäksi uskoisin että parin vuoden sisään tilanne muuttuu edes jotenkin, kun sitkeästi käy kerhoissa, harrastuksissa ja on itse aktiivinen juttelemaan kiinnostavien ihmisten kanssa. Ja työelämään kun palaat niin on sitten ainakin ne työkaverit. Lapsen eskarikaverien äiteihin olisin edelleen yhteydessä, jos joku on suht mukavan oloinen, niin soita, silloin on helpompi sopia päivästä joka käy molemmille eikä kieltäytyminenkään ole niin helppoa kuin tekstarilla. Sitten kun lapset leikkivät useamman kerran " vapaa-ajallakin" niin osaa toisen perheen lapsikin kysellä sinun lapsesi seuran perään.



Ja jos ei tule vastakutsuja, niin kutsu sitten teille, niin itse teen, kun lapsi kuitenkin kavereita kaipaa. Leikitään sitten aina meillä vaikka.



Tsemppiä!



t. Uudelle paikkakunnalle reilut 2v sitten muuttanut ja pian on taas muutto edessä työ- ja opiskelukuvioista johtuen!

Hei, Ikävä tilanne ja minulla samanlainen tilanne isossa uudessa kaupungissa.

Pikkukaupungista kotoisin olevana ja vieläkin siellä usein käyvänä tuli mieleen että onko pikkukaupunkisi niin pieni että siellä ei ole tapana kutsua lapsia leikkimään vaan leikkimään mennään ilman kutsua. Näin on ainakin " meidän" pikkukaupungissa. Itse en osaisi/tajuaisi edes erikseen kutsua lapsia leikkimään, sillä jo reilusti alle kouluikäiset lapset kulkevat naapurustossa leikkimässä tuosta vain, soittavat ovikelloa ja kysyvät voiko tulla leikkimään. " Lapsitaloissa" ovikellot soivat useamman kerran päivässä. Tietenkin jos ei sovi, lapselle sanotaan että ei tällä kertaa, joten ei tarvitse pelätä sitä että lapsi olisi häiritsemässä muita.

T: Erakkoperhe maalta

Meidän kylässä pääsee " sisäpiiriin" vasta , kun olet asunut 7 vuotta.... sen jälkeen paikalliset vasta hyväksyvät porukoihin. kun et ole kulumallakaan lähtenyt pois :)



Meillä oli vielä järkky kun laitoin pojat päivähoitoon sillon kun muutettiin että saisivat kavereita niin päiväkodin aikuiset sanoi vanhoille lapsille, että ei uusien kanssa tarvitse vielä leikkiää ja mullekkin se sano että ainakin ½ vuotta menee ennenkuin vanhat hyväksyy uudet... ja lasten kuullen. Katselin, kuin todella sosiaalisista lapsistani tuli hiljaisia ja syrjään vetäytyviä... siis karseeta.. otinkin pojat pois tarhasta.. seurakunnan kerhossa sitten olikin paremmat piirit ja lapsukaiseni sai sieltä akutta kavereita, kun siellä oli muutkin uudisasukas hylkiöt...



Mutta tsemppiä ja sitkeyttä.

Muuttakaa jonnekin, jossa viihdytte.

Voi että tuttua. Muutimme suht isosta kaupungista pienempään kuntaan. Juuri samantapaista meillä. Tässä kunnassa paljon ihmisiä jotka ovat toisille sukua, jokaisella tuntemallani on joku sisko/veli/serkku/mummi/pappa samalla kylällä.



Lapsemme on kyllä saanut kavereita ja synttärikutsujakin mutta emme ole saaneet itse juuri ketään. lasten harrastusten kautta olemme joihinkin tutustuneet mutta ketään ei oikeesti kiinnosta tutustua mitenkään lähemmin.



Itse en enää jaksa etes yrittää. Toivon ja rukoilen koko ajan että mies saisi muualta töitä ja saisimme vaihtaa maisemia.:)



Tää on muuten erinomainen paikka asua, kaunis luonto, hyvä koulu, todella hyvät harrastamis mahdollisuudet. Tuntuu vaan kun on pieni paikka että ihmisillä on jo ne omat tukiverkot, ystävät, sukulaiset jne, ja niillä ei liikene aikaa enää uusille ihmisille.



Tai emme vain ole mitenkään kiinnostavia ihmisiä..:)

Muutettiin Vantaalle ihanalle pientalo alueelle...



aika orpo-olo, mutta kai niitä tuttuja ja kavereita löytyy aikanaan. Onneksi meidän pihalla on paljon lapsiperheitä, mutta aika kova ikävä kotipaikkakunnalle.

sain kyllä kavereita koulun kautta. Helsingissä asun nyt oon täällä varhaislapsuudenkin asunut, enkä muuta minnekään. Paitsi ehkä ulkomaille johonkin isoon kaupunkiin jos työolot ei täällä pian parane.

Me ollaan nyt kolmatta vuotta muuton jälkeen ja piiri on muotoutunut. Leikkikutsujakin enemmän kuin mihin ehtii, synttäreitä yms. samaten.

Alkaa jo olla verkostoa, mutta ihan tositosi ystäviä kyllä edelleen kaipaan.