Joku joka ei yhtään halunnut lapsia, mutta hankki (vahingossa tai muusta syystä)?
Kuinka kävi? Olen 35, enkä halua lapsia. Joskus olen saanut ihan oikeana neuvona, että hankit vaan, kyllä se rakkaus sitten syttyy. Itse luulen, että syttyisi halu itsemurhaan. Eikä tämä oikeastaan ole edes vitsi, niin paljon se ajatus lapsesta ahdistaa.
Mutta olisi kiinnostavaa kuulla, jos jollekin on oikeasti käynyt näin, ja mitä siitä seurasi?
Kommentit (25)
Ohiksena kommentoin, että eihän sellainen ihminen oikeasti ole ollut haluamatta lasta, jos sen kuitenkin sitten hankkkii. Raskaus joko ehkäistään tai jos ehkäisy pettää, hankitaan abortti. Minullekin se on tehty.
En pitänyt lapsista enkä tullut heidän kanssa toimeen. Mutta niinhän se silti on että vain selibaatti on paras ehkäisy ja kun sitä en noudattanut, tulis raskaaksi ja tuntui pahalta tehdä abortti, joten pidin lapsen. Lapsen isä oli myös samalla kannalla ennen muttei halunnut jättää lasta ilman isää, koska hänen isä kuoli hänen ollessa lapsi. Nyt me olemme onnellinen eprhe enkä kadu sitä kun pidin lapsen.
Mutta, josset halua lasta, ei sinun ole sitä pakko hommata tai jossei abortti tunnu pahalta niin en ainakaan minä ole sinua siitä provosoimassa. Jokainen tekee oman päätöksensä ja sillä selvä.
Elämäni ensimmäiset 25 vuotta olin sitämieltä etten halua, koska se rajoittaisi elämääni niin paljon. Sitten kyllästyin matkusteluun ja biletykseen ja halusinkin lapsen. Ne asiat mitkä koin mielekkääksi onnistuivatkin ihan hyvin lapsen kanssa.
Jos ottaisin koiran, varmaan ajan mittaan kiintyisin siihen, vaikken ole yhtään koiraihmisiä tai pidä niistä. Kysymys kuuluukin, miten voisin yhtäkkiä olla tilanteessa, jossa minulla onkin oma koira?
Vauva oli niin ihana, että halusin heti toisenkin. Ja onneksi sainkin.
Jos nyt jättäsin abortin tekemättä, ei tarkoita että haluaisin sen syntyvän kakaran.
Vierailija kirjoitti:
Elämäni ensimmäiset 25 vuotta olin sitämieltä etten halua, koska se rajoittaisi elämääni niin paljon. Sitten kyllästyin matkusteluun ja biletykseen ja halusinkin lapsen. Ne asiat mitkä koin mielekkääksi onnistuivatkin ihan hyvin lapsen kanssa.
Jos sen lapsen haluaa niin varmaan kaikikki on sen kanssa kivaa. Mut mä haluun lapsia yhtä paljon ku haluun kehitysvammaista pedofiiliraiskaajaa, niin sit jos jompikumpi olisi mun kanssa tekemässä mun mielestä mielekkäitä asioita,ni ei ois kivaa. Vaik onnistuiski
Ei ole kauaa kun tällainen samantyyppinen avaus oli palstalla. Vastasin pitkästi ja vastaukseni herätti keskustelua. Nyt sanon vaan, että kadun lasta lähes päivittäin. Eikä ole vauva kyseessä vaan edelleen kadun vaan. En sopeudu. Rakastan kyllä, mutta ei se oikeastaan tee asiasta kuin vaikeampaa. En edes jaksa tähän enempää kommentoida.
Montakohan lasta oikeasti syntyy ns. "tehtynä"
Eiköhän ne tule, kun ovat tullakseen.
Miksi ihmeessä pitää tehdä lapsi, jos sitä ei oikeasti edes halua? Jos ajatuskin lapsesta kammottaa... Siksikö että kaverit ja "muut" niin sanovat? Tyhmä syy "hankkia" lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kauaa kun tällainen samantyyppinen avaus oli palstalla. Vastasin pitkästi ja vastaukseni herätti keskustelua. Nyt sanon vaan, että kadun lasta lähes päivittäin. Eikä ole vauva kyseessä vaan edelleen kadun vaan. En sopeudu. Rakastan kyllä, mutta ei se oikeastaan tee asiasta kuin vaikeampaa. En edes jaksa tähän enempää kommentoida.
muistatko/muistaako joku ketjun otsikkoa? Tai linkata suoraankin sen voi!
Vierailija kirjoitti:
Montakohan lasta oikeasti syntyy ns. "tehtynä"
Eiköhän ne tule, kun ovat tullakseen.
Hyi, tuo on kyllä todella pelottavaa. Mistä niitä 2000-luvulla niin vaan tulee ihmisille, jotka eivät lasta halua? Haikara kolkuttaa ovelle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Montakohan lasta oikeasti syntyy ns. "tehtynä"
Eiköhän ne tule, kun ovat tullakseen.
Hyi, tuo on kyllä todella pelottavaa. Mistä niitä 2000-luvulla niin vaan tulee ihmisille, jotka eivät lasta halua? Haikara kolkuttaa ovelle?
Ehkäpä monet eivät halua niitä "poistaa"
Täällä yksi. Olin ajatellut etten tee koskaan lapsia ja haluan olla vapaa. En ole koskaan sen suuremmin pitänytkään lapsista. Mulla oli tosi kiireistä aikaa, tein kahta työtä, kamala stressi kerkeänkö töistä suoraan toiseen työpaikkaan. Tässä kohtaa popsin e- pillereitä epäsäännöllisen säännöllisesti, unohdin jonakin päivänä ottaa kokonaan ja välillä otin mihin sattuu aikaan. Tiesin kyllä riskin, mutta sitä meni ihan sumussa ja väsyneenä.
Alkoi kummalliset vatsakivut ja ostin raskaustestin. Kun tuli kaksi viivaa, tuntui että sydän jätti lyönnin välistä ja taju lähtee. Siinä kohtaa itkin että voi idiootti minä, mietittiin miehen kanssa että mitä tehdään ja kumpikin hoki vaan että en tiedä en tiedä. Siinä meni pari viikkoa. Tulin kumminkin siihen tulokseen että itse olen itseni siihen jamaan saattanut ja saan seuraukset kantaa. Tai siis ME. En pystynyt tekemään aborttia, koska tiesin että voin raskautua ja se olisi kuitenkin minun lapseni, meidän lapsemme.
Siihen asti tunsin suurta ahdistusta, kunnes liikkeet alkoivat tuntumaan. Se tuntui uskomattomalta, jännittävältä, olo alkoi helpottamaan. Sitten tuli synnytys ja sain lapsen syliini, säikähdin itseäni koska en itkenyt ja olo oli epätodellinen. Meni pari päivää kunnes äidinvaistot heräsivät. Nyt on mennyt jo muutamia kuukausia, ja sydän pakahtuu tuosta pienokaisesta <3 Oon itsekin yllättynyt itsestäni, kuinka äitiys tulee mulla luonnostaan. Rakastan älyttömästi meidän pikkuista enkä osaa enää kuvitella elämää ilman häntä. Mutta kyllä, elämä muuttuu lapsen saannin myötä.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kauaa kun tällainen samantyyppinen avaus oli palstalla. Vastasin pitkästi ja vastaukseni herätti keskustelua. Nyt sanon vaan, että kadun lasta lähes päivittäin. Eikä ole vauva kyseessä vaan edelleen kadun vaan. En sopeudu. Rakastan kyllä, mutta ei se oikeastaan tee asiasta kuin vaikeampaa. En edes jaksa tähän enempää kommentoida.
Linkkiä?
Miksi kadut? Miksi sait/teit lapsen?
Ensimmäinen oli vahinko ja eka ajatus oli abortti. En kuitenkaan pystynyt siihen. Toinen oli vuosia myöhemmin kuin mies oli aina halunnut lapsia ja pyysi niitä multa. Hellyin. Olin ihan paniikissa alkuraskauden että mitä tuli tehtyä. Mutta taas raskauden edetessä tuli tyyni ja onnellinen olo. En kyllä kadu. Lapsirakas en ole koskaan ollut mutta omiin lapsiin syntyy ihmeellinen side jo raskausaikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kauaa kun tällainen samantyyppinen avaus oli palstalla. Vastasin pitkästi ja vastaukseni herätti keskustelua. Nyt sanon vaan, että kadun lasta lähes päivittäin. Eikä ole vauva kyseessä vaan edelleen kadun vaan. En sopeudu. Rakastan kyllä, mutta ei se oikeastaan tee asiasta kuin vaikeampaa. En edes jaksa tähän enempää kommentoida.
Linkkiä?
Miksi kadut? Miksi sait/teit lapsen?
http://www.vauva.fi/keskustelu/2735652/te-jotka-ette-ole-koskaan-halunn…
Olen tuo #14, senkun alatte kivittämään. Mä menen nyt nukkumaan, jos se onnistuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kauaa kun tällainen samantyyppinen avaus oli palstalla. Vastasin pitkästi ja vastaukseni herätti keskustelua. Nyt sanon vaan, että kadun lasta lähes päivittäin. Eikä ole vauva kyseessä vaan edelleen kadun vaan. En sopeudu. Rakastan kyllä, mutta ei se oikeastaan tee asiasta kuin vaikeampaa. En edes jaksa tähän enempää kommentoida.
Linkkiä?
Miksi kadut? Miksi sait/teit lapsen?
http://www.vauva.fi/keskustelu/2735652/te-jotka-ette-ole-koskaan-halunn…
Olen tuo #14, senkun alatte kivittämään. Mä menen nyt nukkumaan, jos se onnistuu.
Miksi teitte lapsen? Olitko ajatellut että vanhemmuus on jotenkin ruusuisempaa? En kivitä, joillekkin se todellisuus vaan iskee päin ja huomaakin että mitä tuli tehtyä. Vaikutat masentuneelta. Toivon että mielesi vielä paranee, zemppiä arkeen.
Mieti välillä jotain muuta..