Lue keskustelun säännöt.
Tajusin juuri että koin teininä psykoosin.
19.01.2017 |
Olen vasta nyt alkanut muistaa mitä elämässäni tapahtui 8lk aikoihin. Olen aina luullut että muistin nuo tapahtumat, kunnes ymmärsin että olen vain yhdistellyt tuon ajankohdan lähellä olevia asioita mielessäni yhteen, ja mieltänyt ne tuoksi ajaksi.
Uskoin kaikenmaailman henkiolentoihin ja siihen, että olen näkymätön. Saatoin "napsahtaa", kiljuin tuntikausia ja hakkasin itseäni ja kaikkea käteen sattuvaa. En edes muistanut aina mitä noina aikoina tapahtui, saatoin vaan löytää tulevana viikkona satunnaisia rikkinäisiä tavaroita huoneestani. Luulin ettei aikaa ollut olemassa, ja että voisin liikkua siinä edestakaisin.
Outoa tuossa kuitenkin on se, ettei kukaan huomannut mitään. Ei vanhemmat, ei sisarus. Tosin tämä asui tuolloin jo osittain muualla. Osasin ajoittaa nuo "kohtaukset" ja peittää nuo ajatukset, koska ymmärsin ettei ne olleet normaaleja. Muille siis, minulle kyllä.
Nuo ajatukset hävisi ihan yht'äkkiä joskus 9lk alun aikoihin. Ihan kuin joku olisi napsauttanut valot päälle. Nyt mietin vaan, että oliko tuo oikeasti psykoosi? Voiko tuollainen jäädä huomaamatta? Ei kai se mitään muutakaan voinut olla?
Kommentit (9)
Kaverini joutui psykoosiin ja tuo kyllä kuulostaa kovasti sellaiselta. Hänellä se liityi lapsensaantiin ja siis hormonaalisiin muutoksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Psykoosidiagnoosikin voi olla yllättävästi sellainen että voi olla vaikea määritellä mikä nyt on psykoosi ja mikä ei. Rajatapauksiakin löytyy. Mielen häiriöt eivät ole useinkaan sellaisia on-ei-juttuja vai miten tän nyt selittäis.
Ihminen jos on oikeasti psykoottinen, se ei kyllä jää huomaamatta keneltäkään hänen kanssaan tekemisissä olevalta.
Ennemminkin kysymykseen tulee joku murrosikään liittyvä hormonitoiminnan häiriö.
Minä olen miettinyt olinko nuorempana psykoosissa, mutta tuskin saan ikinä vastausta. Minulla oli valvomisen ja liiallisen juomisen johdosta pari viikkoa sellainen olo etten ole todellinen. Siis sen jälkeen kun olin jo ollut päiviä selvinpäin jne. Siis saatoin istua bussissa, ja yhtäkkiä tuli sellainen olo että voisin hyvin hakata sen lasin rikki vasaralla ja hypätä vauhdista ulos, mitä väliä koska en kuole koska en ole todellinen. Saatoin myös alkaa jutella randomisti ihmisille jotain ihan ei tyypillistä minulle, koska mitä väliä? Ei tämä ole todellisuus.
Tuollainen samanlainen olo tuli pariksi päiväksi vanhempanakin kun olin kortisoni lääkityksen takia nukkunut pari yötä huonosti.. Meillä on suvussa kyllä esim skitsofreniaa. Osaako joku sanoa jotain?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta aikaa ei olekaan olemassa ja kvanttifysiikassa hiukkanen voi olla kahdessa paikassa samaan aikaan.
Joten, ehkäpä tämä alkeellinen materialistinen tiedemaailma, joka luulee olevansa kovinkin edistynyt ei olekaan oikeassa vaan on jotain beyond materialism, jonka sinä kohtasit ap.
Vierailija kirjoitti:
Ihminen jos on oikeasti psykoottinen, se ei kyllä jää huomaamatta keneltäkään hänen kanssaan tekemisissä olevalta.
Ennemminkin kysymykseen tulee joku murrosikään liittyvä hormonitoiminnan häiriö.
Hah! Miten määrittelet "oikean psykoottisuuden"? Oli kyse hormonitoiminnasta tai ei, niin aloittajan kokemukset menevät kyllä heittämällä psykoottisuuden piiriin. Se, mikä oli ongelmien alkusyy ei oikeastaan liity asiaan. On myös täysin mahdollista olla psykoosissa muiden huomaamatta - tätä tapahtuu yllättävän paljon. Psykooseja on hyvin erilaisia ja eri tasoisia, eikä todellakaan voida sanoa mitenkään yksiselitteisesti, ettei se koskaan jäisi huomaamatta. Ei se psykoottisuus vaadi sitä, että heittelee jotain ulosteita seinille. Ja lapsilla ja nuorilla on taipumusta koittaa "suojella" vanhempiaan omilta ongelmiltaan, usein teinit onnistuvatkin pimittämään isojakin asioita todella pitkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen miettinyt olinko nuorempana psykoosissa, mutta tuskin saan ikinä vastausta. Minulla oli valvomisen ja liiallisen juomisen johdosta pari viikkoa sellainen olo etten ole todellinen. Siis sen jälkeen kun olin jo ollut päiviä selvinpäin jne. Siis saatoin istua bussissa, ja yhtäkkiä tuli sellainen olo että voisin hyvin hakata sen lasin rikki vasaralla ja hypätä vauhdista ulos, mitä väliä koska en kuole koska en ole todellinen. Saatoin myös alkaa jutella randomisti ihmisille jotain ihan ei tyypillistä minulle, koska mitä väliä? Ei tämä ole todellisuus.
Tuollainen samanlainen olo tuli pariksi päiväksi vanhempanakin kun olin kortisoni lääkityksen takia nukkunut pari yötä huonosti.. Meillä on suvussa kyllä esim skitsofreniaa. Osaako joku sanoa jotain?
En ehdi kirjoittaa pitemmin kun palsta menee kiinni, mutta googleta derealisaatio tai depersonalisaatio. Kuulostaa vähän sen suuntaisilta kokemuksilta.
Kuulostaa kyllä psykoosille, mutta aika outoa ettei kukaan huomannut mitään.