Eliitti heräämässä. Hyöty globalisaatiosta ja teknologiasta vain eliitille, huolestuttaa kansan protestit. Linkki
http://www.iltasanomat.fi/taloussanomat/porssiuutiset/art-2000005049412…
Hah. Vihdoinkin. Havaitaan, että kansa protestoi Trumpilla ja Brexitillä. Mitä vielä tulee.
Saataisko nyt käänne huonoon kehitykseen tavisten osalta ja esim Vartiaisen puheille stoppi.
Vartiainen haluaisi pois tarveharkinnan kehitysmaista tulevalle työvoimalle ja tes-yleissitovuuden pois. Sitten kiinalainen voisi tarjota työpanostaan eurolla tunti. Voisko Suomikin herätä.
Nämä poliittisen ja omistamisen eliittiporukat hyötyvät vain itse. Tavis jää työttömäksi. (Siis tuotanto siirretään koko ajan ulkomaille ja työaikaa lisättiin ja kaikki yritetään korvata koneilla. Tämähän tuo paljon työttömyyttä ja omistajille menee kaikki tuotto.)
Moelipiteitänne?
Kommentit (18)
Telkkarissa eilen oli, että Britannia haluaa ulos myös pakolaisten ottamiskiintiöiden velvollisuuksista. Mitähän se käytännössä tarkoittaa? Miten estävät.
(Lontoossa on muuten valtavasti ulko.aalaisia, kun siietomaista on saanut muuttaa )
Eletään lopun aikoja. On vain ajan kysymys, milloin kamelin selkä räpsähtää poikki. Silloin veri lentää ja vahvin pärjää.
Valitettavasti aktiiviset protestit ovat vain ammattipummihörhöporukan järjestämiä. Ei noihin länsimaissa normaalit ihmiset osallistu.
Tavallinen kansa voi protestoida esim. äänestämällä "väärin" mutta siinäkin tuppaa käymään niin että röyhkein aktivistiporukka kaappaa äänestysprotestin oman liikkeensä tueksi vaikka kansa olisi protestoinut ihan muusta syystä.
Vierailija kirjoitti:
Telkkarissa eilen oli, että Britannia haluaa ulos myös pakolaisten ottamiskiintiöiden velvollisuuksista. Mitähän se käytännössä tarkoittaa? Miten estävät.
(Lontoossa on muuten valtavasti ulko.aalaisia, kun siietomaista on saanut muuttaa )
Ei ne siirtomaista tulevat saavu pakolaisstatuksella vaan niiden oletetaan järjestävän itse elämänsä ja työntekonsa ja elatuksensa tai häipyvän maasta jos se ei onnistu.
Vierailija kirjoitti:
http://www.iltasanomat.fi/taloussanomat/porssiuutiset/art-2000005049412…
Hah. Vihdoinkin. Havaitaan, että kansa protestoi Trumpilla ja Brexitillä. Mitä vielä tulee.
Saataisko nyt käänne huonoon kehitykseen tavisten osalta ja esim Vartiaisen puheille stoppi.
Vartiainen haluaisi pois tarveharkinnan kehitysmaista tulevalle työvoimalle ja tes-yleissitovuuden pois. Sitten kiinalainen voisi tarjota työpanostaan eurolla tunti. Voisko Suomikin herätä.
Nämä poliittisen ja omistamisen eliittiporukat hyötyvät vain itse. Tavis jää työttömäksi. (Siis tuotanto siirretään koko ajan ulkomaille ja työaikaa lisättiin ja kaikki yritetään korvata koneilla. Tämähän tuo paljon työttömyyttä ja omistajille menee kaikki tuotto.)
Moelipiteitänne?
Vartiainen ajaa elinkeinoelämän EK:n asiaa. ITehtaanomistajat tykkäävät kun maahanmuuttaja tulee kehitysmaasta tekemään töitä euron tuntipalkalla ja osingot kasvaa. Vartiaisella on ilmeisesti joku hyvä virka tiedossa EK:ssa.
Se on varmaan totta, että tuo humaaritaarinen tänne muuttamisen salliminen oikeiston taholta perustuu juurikin siihen, että yritetään sitten sitä kautta poistaa työvoiman tarveharkinta ja tehdä paikallinen sopiminen, kun se ei muuta kautta onnistu.
Eli en usko heillä olevan oikeasti auttamissyyy,(vaikka toivoisin olevan), vaan päämääränä on saada palkat hyvin alas tuota.kautta. aika järkyttävää. Hyvänteke v äksyys on siis vain verho.
Ihan sama kuin Ruotsin keskiaikainen kuningas levitti kristinuskoa tänne ja verhosi sen oikean sanoman levittämiseen, vaikka halusi oikeasti katolisen kirkon varat itselleen luterilaisen kirkon ja valtion yhdistelmällä.
Eli raha ja vauraus itselle on näemmä poliitikoilla motiivina, joka verhotaan johonkin hyvän tekemiseen. Aika kamalaa. Alan vasta nyy tajuta kuvioita.
Kansa on liian löysää ja kilttiä täällä tehdäkseen mellakointia, mutta sama onnistuu vaivattomammin äänestämisen kautta. Siksi äänestetään sellaisia vaihtoehtoja, jotka ovat joku töysmuutos entiseen, kuten juuri Brexit ja Trump. (Ne muuten molemmat valinnat pistää rajoja tiukasti kiinni. Voiko ihan se olla syynä noiden outojen äänestystulosten saavuttamiseen) Mahtaako Merkel silti saada jatkaa Saksassa.
Joku protestikeino eliitin rikastumiselle ja köyhien köyhtymiselle siis aina on.
Brexit ja Trump ovat oireita siitä, että ihmiset eivät ole tyytyväisiä asioiden nykytilaan. Suuryritykset hilloavat voittonsa veroparatiiseihin, tuloerot kasvavat, työttömyys lisääntyy, palvelut heikkenevät ja samalla Eurooppaan rahdataan miljoonatolkulla uusia elätettäviä.
Ei se näin toimi.
No kun kerran kysyit. Alkuun voitaisiin rakentaa jokaisella omat velattomat hirsitalot.
Höpö, höpö.
Minä ainakin annan ääneni Kokoomukselle jatkossakin.
-Sari sairaanhoitaja-
Vierailija kirjoitti:
Suomessa olisi paljon pienempi työttömyys, jos olisi tulli halpamaissa tuotetuille tuotteille ja lisäksi työaikaa vähennettäisiin Sulmessa vaikka kuuteen tuntiin. Tämä siksi, että saataisiin automatisaation etuja myös tavallisille.
Työttömyys se rassaa nyt eniten suomalaisia. Vielä enemmän toki rassaa nykyinen ilmaistyö (työkkärin tempputyöllistäminen) ja se, jos tulee yleissitovuuden poisto palkoista ja työvoiman tarveharkinnan poisto.
Olen ostanut suomalaisia tuotteita ja kaikki on paskaa ja takuut ei toimi. Mitään suomalaista en ostaisi, vaikka miten vaikeutettaisiin sitä. Ainoastaan idiootti haluaa vaikeuttaa lisäksi omaa elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Telkkarissa eilen oli, että Britannia haluaa ulos myös pakolaisten ottamiskiintiöiden velvollisuuksista. Mitähän se käytännössä tarkoittaa? Miten estävät.
(Lontoossa on muuten valtavasti ulko.aalaisia, kun siietomaista on saanut muuttaa )
Siis mitä estävät? Eihän Virokaan mamuta.
Vierailija kirjoitti:
Eletään lopun aikoja. On vain ajan kysymys, milloin kamelin selkä räpsähtää poikki. Silloin veri lentää ja vahvin pärjää.
Huoh...
Joo, justiinsa näin tulee tapahtumaan. Kyllä.
Kukaan ei uskonut Brexitin Ja Trumpin toteutuvan. Ne eivät olisikaan toteutuneet ilman kansan valtavaa protestiääniaaltoa.
Tätä tietysti varotaan nyt myös muissa maissa. Tavallaan hyvä, että varakkaiden rkkkauksien haalintaa protestoidaan tällä tavalla, mutta Suomelle tulee kyllä haittaa, kun Britannia häviää Euroopan nettokustantajista ja Trump vetää Usaa pois Eurooppaa puolustamasta jonkin verran.
Mutta tällainen vastaveto globaalille eliitille on tarpeellinen.
Lasteni koulun historian ja yhteiskuntaopin ope lupasi tarjota kaikille oppilailleen munkit, jos Trump voittaa. Sanoi tekevänsä sen siksi, että voitto on niin mahdoton. Trumpilla ei ole mahdollsuutta voittaa.
Jaahas, valtava munkkilasti saapui sitten koululle eräänä päivänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
http://www.iltasanomat.fi/taloussanomat/porssiuutiset/art-2000005049412…
Hah. Vihdoinkin. Havaitaan, että kansa protestoi Trumpilla ja Brexitillä. Mitä vielä tulee.
Saataisko nyt käänne huonoon kehitykseen tavisten osalta ja esim Vartiaisen puheille stoppi.
Vartiainen haluaisi pois tarveharkinnan kehitysmaista tulevalle työvoimalle ja tes-yleissitovuuden pois. Sitten kiinalainen voisi tarjota työpanostaan eurolla tunti. Voisko Suomikin herätä.
Nämä poliittisen ja omistamisen eliittiporukat hyötyvät vain itse. Tavis jää työttömäksi. (Siis tuotanto siirretään koko ajan ulkomaille ja työaikaa lisättiin ja kaikki yritetään korvata koneilla. Tämähän tuo paljon työttömyyttä ja omistajille menee kaikki tuotto.)
Moelipiteitänne?
Vartiainen ajaa elinkeinoelämän EK:n asiaa. ITehtaanomistajat tykkäävät kun maahanmuuttaja tulee kehitysmaasta tekemään töitä euron tuntipalkalla ja osingot kasvaa. Vartiaisella on ilmeisesti joku hyvä virka tiedossa EK:ssa.
Eikö ne ek:n ekonominplantut tosiaan muuta kilpailustrategiaa tunne kuin hintakilpailu? Koko helvetin yhteiskunta pitäisi muuttaa kilpailemaan kehitysmaapalkkojen kanssa siitä huolimatta että tässä on kohta sata vuotta koulutettu ja valistettu ja koulutettu lisää kansaa jotta olisi koulutettua työvoimaa vaikeampiin työsuorituksiin. Sitten se ei kelpaa suomalaisyrittäjille kun ainoa strategia millä nuo osaa yrittää on yksinkertainen liukuhihnatyö ja mahdollisimman halvalla.
Tottahan se on. Filosofit ja tieteilijät ovat aina puhuneet siitä, miten eliitti käyttää näkymätöntä valtaansa kansan hallitsemiseksi. Immanuel Kant toi esille sen, että niitä tieteitä arvostetaan eniten joilla kansaa on helpointa hallita (uskonto-, lääke- ja oikeustiede), Bourdiu painotti symbolista, näkymätöntä väkivaltaa jne. Lukekaa esimerkiksi Iltalehteä ja pohtikaa miksi tietyt uutiset saavat niin paljon painoarvoa ja miksi toisia ei tuoda esille ollenkaan (verratkaa vaikkapa Reutersin uutisvirtaan). Samalla tavoin esimerkiksi lääketieteen tutkimuksissa businestä pönkittävät tutkimustulokset tuodaan hyvinä pidetyissä julkaisuissa esille, mutta businestä haittaavat tutkimukset julkaistaan pienellä jossain peräkylän sanomissa.