Joko eron paikka?

Isänsä pilaa heidän tulevaisuuttaan väkivaltaisella (henkisesti&ilmeisesti fyysisestikin) käytöksellään.



Varmasti on raskasta, mutta muuten kärsit tilanteesta kuten lapsesikin koko loppuelämäsi. Eron jälkeen olet vielä todella kiitollinen siitä, että jaksoit lähteä. Ja lapsesi myös.



Aloita perheneuvolasta ja jos siellä ei edistystä tapahdu, lähde.

isä pilaa lastensa itseluottamuksen ja pahimmillaan koko elämän! Ottakaa aluksi asumusero ja katsokaa, että muuttuuko tilanne yhtään... tai siis oppiiko isä sinä aikana arvostamaan sinua, lapsia ja perhe-elämään. Luultavasti ei, mutta asumusero auttaa monesti selvittämään ajatuksia ja tunteita molemmin puolin.



Pahoittelen, etten voi olla rohkaiseva, mutta mun exäni oli ihan samanlainen, enkä ole katunut eroa. Lasten on paljon parempi näin.

Teillä on vakavan keskustelun paikka nyt. Koeta saada mies ymmärtämään, että lapset kasvavat koko ajan ja elämä helpottuu ajan myötä.

Oletteko järjestäneet yhteistä aikaa? Onko teillä jotain mukavaa yhteistä harrastusta?

Vierailija:

Kaksi pientä lasta ja mies ja minä, siinä perhe. Vaikka mies olisi kotona, ei osallistu paljoakaan lasten kanssa olemiseen ja hoitamiseen. Välillä kyllä paljonkin, mutta kun hermo menee pienestäkin. Ei kestä lasten kiukutella yhtään, heti suuttuu: huutaa, sanoo tyhmäksi jne. välillä riuhtoo kovakouraisesti varsinkin poikaa (4v). Töistä ja aikaisesta heräämisestä väsynyt, aina. Myös minä käyn työssä, mutta silti vastuu arjesta on minun harteilla. Mies kyllä osallistuu kotitöihin. Mutta ei nyt joka päivä mutta viikoittain kumminkin sanoo, että jos nyt pystyisi valitsemaan hankkisiko lapsia vai ei, hän ei tekisi niitä ikinä. Katuu kohta sanojaan, mutta aina tähän samaan palataan: lapset pilasivat elämän. Poika kysyy, miksi isä on vihainen? Vastaan, että huono päivä. Ainakohan tämä tätä on, vaikka miksipä tämä tästä muuttuisi? Kun olemme kahden, mies on kuin ennenkin: hyväntuulinen ja hauska. Parasta päivässä on kun lapset nukkuvat, kuulemma. Sydän itkee, kun kuuntelee, ettei isä haluaisi lapsiansa. Ovatko kaikki miehet tällaisia?

Ei tosin uskalla ääneen sanoa ettei lapsia haluaisi mutta näkeehän sen.

Eroa en silti (nyt) mieti. Jospa se siitä muuttuisi?

Tai on kaksi kertaa vuodessa, sukulaiset kaukana (minun), anopilla omia menoja. Kumpikaan ei harrasta mitään, ennen lapsia harrastettiin yksin ja yhdessä.



Vakavaa keskustelua on käyty ajoittain 2 vuotta, päätetään vielä jatkaa, mutta aina samaan lopputulokseen mies päätyy.

Olen jotenkin ajatellut että vaikka kuinka on väsynyt ei voi sanoa, että ei haluaisi lapsiaan...

Jos kyllä, niin on todella vakavan keskustelun paikka. Aistivathan lapset toki sanomattakin isän pahan olon ja vihan, mutta suorat sanat jäävät loppuelämäksi mieleen.