Lue keskustelun säännöt.
Elämäni on niin ristiriitaista, että tiedä mitä haluan!! Kukaan ei pidä minusta, uusi tuttavuus kyllästyy minuun nopeasti....
12.01.2017 |
Tiedän, että olen tylsä, minua ei oikein kiinosta mikään enkä tiedä mistään mitään. Muut kyllästyvät minuun nopeasti. Aina toistuu samavirsi, joka menee näin: saan uuden tuttavuuden ja ajattelen, että voisin saada hänestä kaverin, kaikki menee ensin ihan ok. Mutta pian porukkaan astuu kolmas.
Ensin kaikki olemme yhdessä kunnes tämä minun 1 tuttavani alkaa hengailemaan ja pitämään paljon enemmän tästä kolmannesta, joka tuli porukkaamme. He alkavat kaveerata eikä heitä kiinosta minun kanssa oleminen.
Lopulta usein sitten luovutan, kun huomaan, että minusta ei enää pidetä.
Tiedän, että vika on minussa, mutta en vain osaa...
Vähän samoin käy myös töissä. Tulen uuteen paikkaan. Ensin mulle ollaan tosi mukavia, mutta pian se karisee pois, vaikka olen yrittänyt olla mukava takaisin. Mutta en vain osaa. Kai minussa jokin sitten vaikuttaa siltä, että en ole hyvän tahtoinen. Minua ei enää kohdella ihmisenä olen vain ilmaa eikä minua tarvitse edes katsoa.
Pomon katse puhuessa porukalle käy jokaisella muulla paitsi minua ehkä saattaa hetkeksi vilkaista, mutta selkeästi puhuu muille.
Minua ei usein tervehditä eikä mulle tulla puhumaan.
Olen ilmeisimmin ihminen jota on vaikea lähestyä.
Vika on yhäkin minussa ja tiedän sen.
En vain osaa korjata sitä.
Tiedän teoriassa miten pitäisi toimia, mutta en pysty sitä käytännössä toteuttamaan.
Minulle ilkutaan, nauretaan ja puhutaan selän takana .
"Onks se sillä Annalla oikeasti joku aivovamma"" onks se jotenkin tyhmä" " se on kauheen outo, vissii jotenkin vajaa".
En oikeasti tiedä mitä mun pitäisi tehdä.
Olenko oikeasti jtkn vajaa?
( Lievä asperger todettu)
En taida koskaan saada ns. Normaaleja ihmisiä ystäviksi tms...
En saa varmaan ikinä ketään täysijörkistä puolisoa :(
Kukaan ei kiinostu minusta tai korkeintaan ihastuu ulkonäkööni, mutta kyllästyy sisimpääni.
Olen tylsä...
Enemmänkin ihmettelisin jos joku tällaista jaksaisi.
En vain osaa korjata mitään tai muuttua miksikään.
Eikä ole mitään harrastuksia minkä kautta saisin tuttavia...
Onko se tosiaan niin, etten ansaitse sitä ns. Normaalia seuraa( sori vaan :( )
Tässä vain käy niin, että seurassani pitempään viihtyvät ovat aina (jtn joilla ei ole kaikki ihan kotona oikeasti.)
Vastatkaa rehellisesti onko paikkani jossain erityistukea tarvitsevien ihmisten piirissä.
Ristiriitaista. Toisaaltaan tuntuisi helpolta eikä olisi liika paineita, mutta tuntuu, että etenkin puolisokseni haluaisin jtn enemmän :(
.
Toivotaan, että saitte jtn selvää purkauksestani...
Kommentit (5)
Vajukkihan sä ap oot.
Se on vajautta, että ei osaa olla tuolla ihmisten kanssa ja näyttä vielä järkevältäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on vähän sama ongelma. Aluksi jaksan, mutta väsyn ja vajoan omaan maailmaani, en jaksa ylläpitää "sosiaalista minää" vaikka haluaisin säilyttää ne kaverisuhteet. Epäilen, että olen lievä Asperger, isäni oli melko selvästi assi. Itse menen normaalista aika hyvin vähän aikaa, en oikein kuulu mihinkään kun olen vähän outo, mutta en ihan kummallinen. Mun pitäisi varmaan löytää samanlaisia kavereita.
Ihan sama ongelma kuin sinulla. Olen vain näin vanhana oppinut että paras seura on oma. Olen alkanut hyväksymään itseni ja rakastamaan itseäni sekä omanlaatuisuuttani.
Aikoinaan tein saman huomion, kaikki vähän kummajaiset pyrkivät seuraani ja ns. normaalit karttoivat. En vain sopinut sabluunaan enkä jaksanut ihmisuhdepelejä.
Olen perusluonteeltani ystävällinen kaikkia kohtaan ja autan aina jos tarvitaan. En silti kelpaa. Monet tuntemani ihmiset käyttäytyvät aika tökerösti ja typerästi ystäviään kohtaan ja kuitenkin heillä ystävyys säilyy. Outo juttu.
Jos sinulla on todettu Asperger, niin syy liittyy varmaan siihen. Sinun voi olla vaikea huomata, milloin toiset vaikka kyllästyvät tai haluavat vaihtaa puheenaihetta tai pitävät jotakin koomisena tai sinua tungettelevana, etäisenä tms. Oma elekielesi saattaa olla väärinkäsityksiä aiheuttavaa. Et voi ominaisuudellesi mitään ja tilanne on tosi epäreilu. Mutta elämä ei ole reilua. Jotkut jäävät orvoiksi taaperoina, toiset elävät pyörätuolissa, joku ei näe jnejne. Taakkoja piisaa monenlaisia ja tämä on sinun.
Sinuna hakeutuisin vertaistuen piiriin. Kai on jokin autismin kirjolaisten liitto tms? Jotkut (neuro)psykologit tai - psykiatrit voisivat pystyä auttamaan sinua asian työstämisessä. Kaltaisiasi on muitakin ja joku samoista pulmista kärsivä voisi olla ymmärtäväinen kaveri.
Ehkä voisit harkita joskus kokeilla kertoa ihmisille Aspergeristasi? Vaatisi kyllä hyvää itsetuntoa kertoa ja kysyä joltakin luotettavalt ihmiseltä, millaiselta vaikutat ja mikä voisi olla yksinjäämisen syy. Saattaisit kuulla kurjalta tuntuvia asioita tai sitten saada jotain vinkkiä, mitä voisit tehdä.
Et vaikuta mitenkään tyhmältä ap.
Ihan oikeasti.
Olet aika hyvin perilläsi ongelmistasi ja uskon, että voit muuttaa itseäsi vaikka kuinka.