Lue keskustelun säännöt.
Muuttuiko suhde ja elämä naimisiinmenon jälkeen?
27.07.2007 |
Ollaan oltu miehen kanssa melkein vuoden naimisissa, eikä koskaan ole tuntunut siltä että VAU olen vaimo. Viime kesä ennen häitä jatkuvaa tappelua rahasta, häät tuntuivat hyviltä bileiltä, menin sammumaan hääyönä, josta mies vielä katkera. Itse olen katkera siitä että sormuksesta nousi kauhea haloo eikä sitä meinannut ensin edes ostaa!! Stressiä liikaa, tiedän:( Häiden jälkeen mies sanoi ystäville että mikään ei muuttunut. Meillä on kaksi lasta ja se sitoo valtavasti. On tullut vain sellainen olo että ollaanko silti väärät toisillemme, kai sen naimisiinmenon pitäisi joltain tuntua ja jonkin muuttua?
Vai olenko katsonut liikaa elokuvia...
Kommentit (7)
Ystäväni sanoi jo kihlautumisemme jälkeen, että olemme hioutuneet ihanaksi pariksi kihlautumisen myötä. Koska arki tuntui ihanalta yhdessä, naimisiinmenoa ei tarvinnut juuri miettiä. Ja suhde on entisestään syventynyt ja olemme edelleen ihana pari. Ja nimenomaan arki pienine kohokohtineen on sitä parasta yhdessäoloa/eloa.
Ja minä pidän siitä, että minua sanotaan Vaimoksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
häät oli talvella.
Ihan varmasti naama loistaa kilometrien päähän kun saan esitellä itseni uudella sukunimi-hirviöllä, tai mies esittelee minut VAIMONAAN.
Mähän käyttäydyn ku teini!
(mutku tää on niiiiin ihanaa...)
Herää kysymys, että miksi edes menitte naimisiin.
Joka tapauksessa. Olin yhdessä mieheni kanssa 10 v ennen kuin menimme naimisiin. Mitään konkreettista muutosta ei tietenkään tapahtunut (mitä nyt nimeni muuttui ja neidistä tuli rva), mutta henkisellä tasolla eron vain tunsi.
Mutta henkisellä tasolla tunnen eron. Suhteeseen tuli oma varmuutensa ja tieto siitä, että olemme oikeasti sitoutuneita toisiimme.
En tarkoita, ettemmekö olisi olleet varmoja suhteestamme jo ennen naimisiin menoa, mutta silti se olotila vaan muuttui.
Vielä lähes 10 v myöhemminkin minusta on ihanaa " kuulua" miehelleni!
" tämän miehen kanssa olen naimisissa ja me mennään yhdessä vaikka harmaan kiven"
emme asuneet yhdessä seurustelu tai kihla-aikana joten yhteinen arki alkoi papin aamenesta. Sukunimi vaihtui ja musta tuli rouva. =)
Elämä on mennyt hyvin. Opettelua on välillä ollut ja välillä tuntuu että ollaan niiiiin väärät ihmiset toisillemme ja pian taas tuntuu ettei ihanammin vois enään olla. Tunnetaan toisemme jo niin hyvin että arvaa jo mitä toinen jostakin asiasta sanois tai mitä toinen ajattelee. Ja tietää kun toinen suuttuu että kauanko menee kun se leppyy...
Syksyllä 5 vuotta yhteistä arkea...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
meilläoli hiukan turbulenssia suhteessa, rakastuttiin päätä pahkaa, mutta oltiin molemmat hiukan epävarmoja toistemme ja vissiin itsemmekin suhteen. kauheeta nokittelua tyyliin " petä mua niin mä petän sua kahdesti" yms. lapsellista.
naimisiin meno rauhoitti tilanteen, saatiin molemmat varmuus toisen aikeista. tuli tilaa rauhoittua ja keskittyä olennaiseen. mutta ei mitään wow olen vaimo-fiiliksiä, vaan rauhaa ja rakkautta.
Meillä ei ole tuo loppunut vieläkään mikä tuntuu hassulta koska naimisiinmenon pitäisi tuoda juuri varmuutta. Mies sitä enemmän hokee että mun olis pitänyt ottaa " sellanen ja sellanen.."
Ei taida sitten löytyä luottamusta kuitenkaan puolin ja toisin..