Lähtisitkö mukaan mielenosoitukseen lasten ja nuorten
koskemattomuuden ja turvallisuuden puolesta omassa kotimaassaan? Tuo siis olisi miekkarin ydinviesti, lastemme turvallisen kasvuympäristön puolustaminen, ei muuta. Tarkoitus kokoontua rauhallisesti esim. eduskuntatalon portailla.
Haluaisin tällaista alkaa järjestää jonkun/joidenkin kanssa, mutta intoa mukaanlähtijöistä haluan ensin kartoittaa.
Kommentit (6)
Monikohan lapsen hyväksikäyttäjä tulisi synnintuntoon sen mielenosoituksen nähdessään ja hylkäisi pahat tapansa?
Siihen voisi lisätä myös lasten henkisen koskemattomuuden. Omaa lastani kun haukutaan mutakuonoksi, saatanan neekeriksi yms. väillä busseissa. erityisesti suomalaiset miehet syyllistyvät tuohon.
Mutta tuskinpa muuttaisivat käytöstään minkään mielenosoituksen takia.
Luultavasti siellä olisi vasurianarkot pitämässä vastamielenosoitusta joten laita kypärä päähän ja suojalasit ettei anarkojen heittelemät kivet tai pyörätelineet tee kolhuja.
Hyvä asia ja ajatus, mutta mitä konkreettisia toimia päättäjiltä tuossa toivotaan? Musta on vähän outoa osoittaa mieltä eduskunnan edessä, jos kyseessä on asia, jota kaikki muutenkin kannattavat.
En, jos vaarana on, että rasistiset ja fasistiset järjestöt kaappaavat tapahtuman ja kääntävät sen pakolaisvastaiseksi.
En, siellä on helvetin kylmä ulkona.