Kuulin Tyrnävästä
että perheen isä siellä on juossut vieraissa minkä on ehtinyt. Ja kun äiti puuhasi viimein eroa, niin...
Kommentit (8)
Lapsia ei enää ole ja vanhemmat saivat elämänsä takaisin.
... vaateputiikin pomo ja asua vanhassa kyläkoulussa?
Ilmeisesti molempia kiinnostanut vieraissa ravaaminen enemmän kuin omat lapset ja koti. Kuten tässäkin tapauksessa näkee niin lapset tuollaisesta eniten kärsivät. Suuruudenhullu äiti ja kaikkeen alistunut isä ja molemmilla moraali alempana kuin katukoiran kirpuilla. Voi lapsiparkoja. Voi kun vanhemmat olisivat ahneuksissaan jättäneet heidät tekemättä kokonaan ja keskittyneet täysillä siihen mitä parhaiten osaavat eli vieraiden vokotteluun.
Ei minun tietääkseni. Ja mitä suuruudenhullua hänessä on? Mietipä vähän mitä ihmisistä kirjoittelet.
Ilmeisesti molempia kiinnostanut vieraissa ravaaminen enemmän kuin omat lapset ja koti. Kuten tässäkin tapauksessa näkee niin lapset tuollaisesta eniten kärsivät. Suuruudenhullu äiti ja kaikkeen alistunut isä ja molemmilla moraali alempana kuin katukoiran kirpuilla. Voi lapsiparkoja. Voi kun vanhemmat olisivat ahneuksissaan jättäneet heidät tekemättä kokonaan ja keskittyneet täysillä siihen mitä parhaiten osaavat eli vieraiden vokotteluun.
Törkeä teksti kaiken kaikkiaan.
Lapsia ei enää ole ja vanhemmat saivat elämänsä takaisin.
Olisi parempi jos noita lapsia ei olisi koskaan ollutkaan. Sen sijaan että kuolevat isänsä polttamina kun äiti ei sen vertaa välitä että olisi kotona heidän kanssaan yöaikaan.
Kaikki tietävät että pikkulapsiarki on rankkaa. ja että yrittäjyys on rankkaa. ja että remontointi on rankkaa. On siis suuruudenhulluutta ottaa nuo kaikki kerralla tehtäviksi. Miksei äiti voinut ajatella että hoitaa ensin lapset aikuisiksi ja keskittyy sitten työhönsä typerien sisustustavaroiden silittelijänä ja myyjänä? Tai miksei poliitikkoura riittänyt, siihen sivuun piti saada vielä lapset ja työ ja iso remontti? Tai miksei ajatellut että ensin lapset, sitten vasta remonttiprojekti. Nyt sai maksaa ahneudestaan kamalalla tavalla ja eniten kärsivät lapset. Ja kaiken huippuna vielä tuo vieraissa juokseminen kun energia on muutenkin vähissä.
Toivon että tuo äiti saa vielä kärsiä itsekin kaiken lapsilleen aiheuttaman. Tuollaisia ei saisi olla olemassa. Vai onko täällä joku jonka mielestä äidin toiminta on ollut järkevää? Alkaa nyt remontoida kansakoulua, käydä töissä ja samalla tehdä kaksi tenavaa ja jallittaa vieraita miehiä? Jos olisi keskittynyt enemmän kotiin eikä omaan uraansa kaupassa ja politiikassa niin nuo kaksi suloista lasta olisivat vielä elossa.
On varmasti miehen synneistä pienin sen jälkeen mitä teki lapsilleen. Mutta näin yleisellä tasolla sanoisin, että psykopaatit ja narsistit toimivat näin. Pettävät ja epäilevät sitten puolisoa samoista synneistä. Ja minähän en tietenkään tarkoita, että isä olisi tällainen ollut... tämä sanottakoon sensuroijille ettei ketju katoa.
... niin mahtaa noilla toisilla naisilla olla nyt melko ikävät oltavat. Tai ehkä jokunen sentään jaksaa kirjoitella vankilaan kirjeitä, näitä naisiahan aina riittää. Breivikilläkin on ihailijansa.