Miksi vuokranantajat vääntää kaukolämpöpatterit nollille?
Toinen kerta peräkkäin, kun muutan kylmään asuntoon. Mitä järkeä? Menee vain asunnon rakenteet pilalle pahimmillaan. Mitä he kuvittelevat säästävänsä, kun kyseessä on taloyhtiö?
(Se miksi asun vuokralla, ei ole nyt oleellista tässä asiassa, käyn töissä ja minulla on muualla myös omistusasunnoista osia, joten tämän pohtiminen ei sitten kuulu tähän).
Kommentit (20)
Nykyinen vuokranantajani on vieläpä insinööri, joten kuvittelisi jotain ymmärtävänkin. Olen kyllä törmännyt tapaukseen, että väännetään kaukolämpöpattereita nollille, että sähkölasku muka pieninisi, mutta kyseessä on ollut vähän yksinkertainen tapaus muutenkin. Omakotitalossahan on eri asia, mutta ei niitäkään pidä kylmänä pitää, säästöt saattavat tulla kalliiksi.
Ap.
Tuohan vaikuttaa myös naapureihin, eli ei noin saa tehdä! Esim. yläpuolella asunnossa lattia on taatusti kylmä.
Vierailija kirjoitti:
Tuohan vaikuttaa myös naapureihin, eli ei noin saa tehdä! Esim. yläpuolella asunnossa lattia on taatusti kylmä.
Olet ihan oikeassa. Lämpösuunnittelussakin otetaan huomioon se, onko yläpuolella kylmä vai lämmin tila. Eli jos on asunto yläpuolella, lämmitystehot lasketaan pienemmäksi, kuin jos on kylmä ullakko yläpuolella.
Olen vuokranantaja ja en todellakaan ymmärrä moista hulluutta. Ikinä ei olla koskettu termostaateihin, paitsi remontin aikan vähän viilennettiin. Ei siinä ainakaan mistään säästöstä ole kyse. Lähinnä huulluudesta.
Vierailija kirjoitti:
VVO:n asunnoissa yleinen käytäntö
VVO:n asunnoissa onkin usein hometta ja sokeritoukkia joka huoneessa.
En ole kuullutkaan tuollaisesta. Vuokraan yksiötä opiskelujoille. En oo vähentänyt lämpöjä.
Tekeekö noin joku koko talon omistava vuokranantaja. En usko yksityisten viitsivän tuollaista tehdä. Säästö itselle yhtiövastikkeissa on aivan häviävän pieni.

Kun puhutaan kaukolämpötalosta, säästö yhtiövastikkeessa on nolla. Ihan on yksityiset molemmat asunnot olleet. ap.
Saton 70-luvun asunnossa ei paljon auta, vaikka patterit lämpiäisivätkin, koska alkuperäiset ovet ja ikkunat falskaavat niin paljon, eikä niitä varmaan rempata ikinä? Muutan pois kohta!
Vierailija kirjoitti:
En ole kuullutkaan tuollaisesta. Vuokraan yksiötä opiskelujoille. En oo vähentänyt lämpöjä.
Tekeekö noin joku koko talon omistava vuokranantaja. En usko yksityisten viitsivän tuollaista tehdä. Säästö itselle yhtiövastikkeissa on aivan häviävän pieni.
Kannattaisiko harkita vuokraamista mielummin eläkeläisille kuin opiskelijoille niin ei tarvitsisi olla koko ajan vuokraamassa ja etsimässä uusia vuokralaisia? Opiskelijat on todennäköisesti kaikista vuokralaisista "liikkuvimpia", asuntoja vaihdellaan jopa vuosittain tai useita kertoja vuodessa.
Parhain tapaus minkä tiedän niin kolmas asunto menossa vuoden sisällä, alkuvuonna asui yhdessä, kesäksi muutti toiseen koska oli saanut töitä eri paikkakunnalta ja syksyllä muutti takaisin opiskelupaikkakunnalle.
Ei se säästö kaukolämpötalossa ole nolla, mutta hyvin vähän se on. Ei ole järkeä.
Vierailija kirjoitti:
Ei se säästö kaukolämpötalossa ole nolla, mutta hyvin vähän se on. Ei ole järkeä.
Yhtiövastikkeessa? Emme me ainakaan saa yhtiövastikkeesta mitään alennusta tyhjillään olevasta asunnosta. Asunto on menossa myyntiin, itse vaihdettu kaupunkia. Ap.

Tarkoitin, että yhtiövastike on sama riippumatta siitä, mille arvolle patterit on säädetty. Niihin säädetään yleensä joku esisäätöarvo, mikä pitää lämpötilan 21-22 asteessa ja siihen ei pitäisi koskea, koska lämpötila periaatteessa pitäisi pysyä samassa ulkolämpötilasta riippumatta. ap
11 totta, että eläkeläinen olisi ehkä pitkäaikaisempi vuokralainen. Toisaalta opiskelijassa on se hyvä, että joskus vaihtuu luonnostaan, jolloin voi katsoa vapaammin uuden oikean vuokratason. (Olen saamaton vuokrankorottaja.)
Eläkeläisessä on dementiariski, jolloin tulee hankaluuksia vuokran kanssa. Tosin voi opiskelijakin seota tai alkaa käyttää huumeita.
Vierailija kirjoitti:
En ole kuullutkaan tuollaisesta. Vuokraan yksiötä opiskelujoille. En oo vähentänyt lämpöjä.
Tekeekö noin joku koko talon omistava vuokranantaja. En usko yksityisten viitsivän tuollaista tehdä. Säästö itselle yhtiövastikkeissa on aivan häviävän pieni.
Yksityinen täälläkin oli tehnyt noin. Oli itse maalaillut asuntoa ja vääntänyt patterit samalla nollille ja jättänyt siihen. Terv. vastaaja nro 1
Ei niitä kokonaan kiinni edes saa, eli turha skitsoilla, avavaat neulaa kun lämpötila tarpeeksi alhainen. Eikä asunto mene pilalle vaikka siellä olisi 8 astetta.
Kun maalataan seiniä lämpötilan olisi hyvä,olla viileämpi. Voi olla remontin takia alempia lämpötila. Esim. tapetit eivät pidä korkeasta lämpötilasta asennus- ja kuivumisvaiheessa.
Vierailija kirjoitti:
Kun maalataan seiniä lämpötilan olisi hyvä,olla viileämpi. Voi olla remontin takia alempia lämpötila. Esim. tapetit eivät pidä korkeasta lämpötilasta asennus- ja kuivumisvaiheessa.
Remontista oli ainakin kolme viikkoa aikaa. Kai olisi edes vuokralaisiaan varten voinut kääntää patterit isommalle, kävi kuitenkin asunnossa pari päivää ennen muuttoamme hakemassa loput remonttitarpeensa pois.
Siis mitä, pystyykö mun vuokraisäntä säätelemään tätä lämpötilaa täällä mun kämpässä? 60-luvulla rakennettu talo ja tollaset vanhat vesipatterit. Keittiössä tällä hetkellä 16 astetta ja muualla asteen tai kaksi enemmän... Ikinä enää muuta asuntoon jonka kaikki ulkoseinät on isoja ikkunoita täynnä....
Samaa ihmettelen. Oli tosi kiva muuttaa yksi talvi kunnon paukkupakkasilla (-27 astetta) jääkylmään asuntoon. Kesti kolme päivää että lämpötila nousi siedettävälle tasolle, vaikka patterit väännettiin täysille heti muutossa. Veikkaan että lämpötila oli jotain 10-12 asteen luokkaa, oli niin järkyttävän kylmä. Paksuseinäisessä betonikerrostalossa ei tule kauheasti lämpöä naapureista, jos omat patterit on pois päältä.