Lue keskustelun säännöt.
Puoliso masentunut
02.01.2017 |
Vaimoni vakava masennus todettiin neljä vuotta sitten. Itse en ymmärtänyt masennuksesta silloin juuri mitään. Hän kävi kovan tukemisen avulla kolme vuotta terapiassa ja on nyt työkykyinen nippa nappa.
Olen aivan puhki. Kaiken lisäksi hän ei arvosta tukemistani yllensä ollenkaan. Saan kuulla hyvin paljon valitusta ja syyllistämistä milloin mistäkin, mutta lähinnä kotitöistä. Niitä hän onneksi sentään tekee, mutta kaikki muu tuppaa jäämään. Olen sisäkön kanssa naimisissa. Kuka haluaa olla naimisissa kodinhoitajan kanssa? Parisuhdetta kun tämä sisäkkö ei hoida ollenkaan. Ei kasvata lapsia, pesee ja ruokkii toki. Ei huolehdi perheen talousasioista vaan hänen tili on yleensä miinuksella. Ei tiedä vakuutuksista mitään. Ei vie lapsia ulos tai liikkumaan. Ei huolehdi omasta kunnostaan, vaan syö kokoajan liikaa. Tekee töissä narkomaanin lailla hommia ja voi pahoin sen jälkeen.
Sen lisäksi käytös on narsistista. Helposti arvostelee muita muttei puhu itsestään mitään. Vuorovaikutustaidot ovat hänestä turhia. Huutaa ja raivoaa vaikka lapset itkevät vieressä...
Voiko aikuinen nelikymppinen tuollaisesta herätä aikuiseen käyttäytymiseen? Vai onko hän kuin alkoholisti joka ei haluakaan luopua viinasta vaikka toki joka välissä niin väittää?
Meillä on 8 ja 11 vuotiaat lapset ja työpaikat ja varmaan monen mielestä oikein hyväkoti ja perhe. Vituttaa kun en lasten vuoksi lähtenyt ja eronnut heti kun hänen varsin ikävä käytös todettiin vakavaksi masennukseksi. Nyt mennään kai keskivaikean masennuksen kohdalla sairaudessa.
Olen 40 vuotias ja mietin että haaskaanko elämääni hänen kanssaan vielä lasten ja perheen vuoksi vai muutanko muualle ja eroan. En ole parhaimmillani elämäni päätösten teossa ja päättäväisyydessä. Olen vatvonut kysymystä jo pari kolme vuotta.
Kun uhkaa erolla, tai sanon eroavani, hän välillä vähän ryhdistäytyy. Tai kun menen yöksi muualle, hän alun syyttämisen jälkeen alkaa katumaan käytöstään. Onko tuo kaikki vaan narsistisen kodin perimänä tulevaa malli käytöstä vai voiko siitä jotenkin alkaa rakentamaan parempaa parisuhdetta?
Oma järki on jo sumentunut. Oma kohtaiset kokemukset voisivat auttaa mua ymmärtämään tilannetta ja valitsemaan mihin satsaan seuraavaksi.
Kommentit (6)
Jos haluatte jatkaa yhdessä niin varmaan molemmat tarvitsette apua ja tukea. Erolla "uhkailu" ei auta mitään, sikäli mikäli masennuksesta on kyse niin käskyt reipastua tms. ei toimi. Omaa aivokemiaansa kun ei voi muuttaa eikä siinä reipastumaan kehottamiset auta. Toisaalta itse voi kyllä myötävaikuttaa mielialaansa liikkumalla ja ulkoilemalla. Kuulostaa siltä, että vaimosi ei ole vielä tarpeeksi toipunut ja ehkä lääkityksen ja tuen tarvetta vielä on. Masennus on hankala sairaus ja kun toinen siellä syövereissä kahlaa niin maailma on harmaa eikä se varmasti positiivisesti heijastu ympäristöönkään.
Sinä voisit hakea tukea, vaikkapa vertaistuen muodossa. Joka tapauksessa kuulostaa, että tarvit apua vaikkapa keskustelun muodossa ja ammattilaisen näkökulmaa asiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Saako vaimosi siis oikeaa psykoterapiaa psykoterapeutilta vai keskusteluapua julkisen puolen sairaanhoitajalta? Suosittelen hakeutumaan yksityispuolelle oikeaan psykoterapeutiin, pelkkä keskusteluapu ei välttämättä auta. Suosittelen myös, että käytte myös yhdessä terapiassa yksityispuolella.
Sairaus muuttaa ihmistä.
Erolla uhkailu ei ole oikein. Naimisiin mennessä luvataan olla myötä- ja vastoinkäymisissä, mutta usein sitten todellisuudessa puolison sairaus onkin liikaa. En sano, etteikö sinulla olisi ollut rankkaa, siksi ehdotankin psykoterapiaa, jossa myös sinut huomioidaan, mutta sairaus on kuitenkin ikävä asia hylätä toinen osapuoli. Ei kukaan valitse olla sairas ja puolisoa on luvattu rakastaa, vaikka tulisi mitä.
Kiitos asiallisesta vastauksesta. Huomaan että jo pelkästää se tuntuu hyvältä..
Hän kävi 3 vuotta yksityisellä psykoterapeutilla. Valitettavasti ei millään erityisen hyvällä mutta ihan ok tuloksia siitäkin oli. Lähtötilanne oli tosiaan työkyvyttömyys ja täysin henkinen takalukko töissä, vanhempien ja sisarusten kanssa sekä parisuhteessakin. Voiko psykoterapiaan päästä uudestaan kun komle vuotta jo käyty?
Käymme julkisella perheterapiassa perheneuvolassa. kerta kuukaudessa. Mielestäni ollut ihan ok laatuista.
Sairaus todellakin muuttaa ihmistä. Tosin mielestäni hän on kuin alkoholisti joka on pikku hiljaa ryypännyt itsensä alkoholistista riippuvaiseksi yhä isommilla ja isommilla annoksilla. Hänen alkoholinsa on itsensä ja muiden syyttäminen ihan tuomitsemiseen asti. Se nakertaa pikkuhiljaa hänen ja muiden mielet. Arvostamista hän ei osaa eikä näe tarpeelliseksi juuri ollenkaan. Vähän kuin alkoholisti ei näe selvien päivien tuovan hänelle terveyttä ja hyvinvointia.
Erolla uhkailu ei tosiaan ole aikuismaista. Miten sitten kerron hänelle tilanteen, että tuntuu että hän välittää alkoholistaan enemmän kuin parisuhteestamme ja minusta? Hänen syyttäminen(alkoholinkäyttö) tuo kaikenlaisia ongelmia, mukaan lukien työnteko johon hän marttyyrinä uhrautuu kellon ympäri. Miten sanon hänelle etten halua jatkaa tällaista perhe-elämää missä joka toine päivä on repivä riita niin että lapset välttelee?
Mielestäni hänen tulee valita, joko jatkaa tyylillään tai muuttaa käytöstä vaikka sitten psykoterapian avulla.
En halua jättää häntä antamatta hänelle mahdollisuutta reagoida tilanteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Jos haluatte jatkaa yhdessä niin varmaan molemmat tarvitsette apua ja tukea. Erolla "uhkailu" ei auta mitään, sikäli mikäli masennuksesta on kyse niin käskyt reipastua tms. ei toimi. Omaa aivokemiaansa kun ei voi muuttaa eikä siinä reipastumaan kehottamiset auta. Toisaalta itse voi kyllä myötävaikuttaa mielialaansa liikkumalla ja ulkoilemalla. Kuulostaa siltä, että vaimosi ei ole vielä tarpeeksi toipunut ja ehkä lääkityksen ja tuen tarvetta vielä on. Masennus on hankala sairaus ja kun toinen siellä syövereissä kahlaa niin maailma on harmaa eikä se varmasti positiivisesti heijastu ympäristöönkään.
Sinä voisit hakea tukea, vaikkapa vertaistuen muodossa. Joka tapauksessa kuulostaa, että tarvit apua vaikkapa keskustelun muodossa ja ammattilaisen näkökulmaa asiaan.
Aloitin terapian kun itsekin masennuin siinä rinnalla. Sitä ennen kävin omaisryhmässä. Hänellä on lääkitys. Tosin joku vanhakantainen josta joku psykoterapeutti totesi että modernimpiakin on tarjolla.
Olet oikeasti. Ammattilaista vaan peliin. Haasteena on se että käymme jo perheneuvolan pariterapiassa ja minä käyn psykoterapeutilla, joka keskittyy ihailtavasti minun masennukseeni, niin kenen puoleen nyt pitäisi vielä kääntyä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluatte jatkaa yhdessä niin varmaan molemmat tarvitsette apua ja tukea. Erolla "uhkailu" ei auta mitään, sikäli mikäli masennuksesta on kyse niin käskyt reipastua tms. ei toimi. Omaa aivokemiaansa kun ei voi muuttaa eikä siinä reipastumaan kehottamiset auta. Toisaalta itse voi kyllä myötävaikuttaa mielialaansa liikkumalla ja ulkoilemalla. Kuulostaa siltä, että vaimosi ei ole vielä tarpeeksi toipunut ja ehkä lääkityksen ja tuen tarvetta vielä on. Masennus on hankala sairaus ja kun toinen siellä syövereissä kahlaa niin maailma on harmaa eikä se varmasti positiivisesti heijastu ympäristöönkään.
Sinä voisit hakea tukea, vaikkapa vertaistuen muodossa. Joka tapauksessa kuulostaa, että tarvit apua vaikkapa keskustelun muodossa ja ammattilaisen näkökulmaa asiaan.Aloitin terapian kun itsekin masennuin siinä rinnalla. Sitä ennen kävin omaisryhmässä. Hänellä on lääkitys. Tosin joku vanhakantainen josta joku psykoterapeutti totesi että modernimpiakin on tarjolla.
Olet oikeasti. Ammattilaista vaan peliin. Haasteena on se että käymme jo perheneuvolan pariterapiassa ja minä käyn psykoterapeutilla, joka keskittyy ihailtavasti minun masennukseeni, niin kenen puoleen nyt pitäisi vielä kääntyä?
Suosittelen ihan parisuhdeterapiaa. Yksityiseltä. Onko mahdollista saada kotiin jotain siivousapua yms jotta voisitte olla stressittömämpiä? Sanoit jossain aikaisemmassa viestissä, ettei vaimosi terapia yksityispuolella välttämättä ollut kovin laaduaksta. Nyt vaimolle uutta laadukasta psykoterapiaa. Ja jos alko on ongelma, niin siihen pitäisi myös saada sitä hoitoa. Kirjaa vaikka ylös vaimosi alko annokset ja vertaa THL:n suosituksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluatte jatkaa yhdessä niin varmaan molemmat tarvitsette apua ja tukea. Erolla "uhkailu" ei auta mitään, sikäli mikäli masennuksesta on kyse niin käskyt reipastua tms. ei toimi. Omaa aivokemiaansa kun ei voi muuttaa eikä siinä reipastumaan kehottamiset auta. Toisaalta itse voi kyllä myötävaikuttaa mielialaansa liikkumalla ja ulkoilemalla. Kuulostaa siltä, että vaimosi ei ole vielä tarpeeksi toipunut ja ehkä lääkityksen ja tuen tarvetta vielä on. Masennus on hankala sairaus ja kun toinen siellä syövereissä kahlaa niin maailma on harmaa eikä se varmasti positiivisesti heijastu ympäristöönkään.
Sinä voisit hakea tukea, vaikkapa vertaistuen muodossa. Joka tapauksessa kuulostaa, että tarvit apua vaikkapa keskustelun muodossa ja ammattilaisen näkökulmaa asiaan.Aloitin terapian kun itsekin masennuin siinä rinnalla. Sitä ennen kävin omaisryhmässä. Hänellä on lääkitys. Tosin joku vanhakantainen josta joku psykoterapeutti totesi että modernimpiakin on tarjolla.
Olet oikeasti. Ammattilaista vaan peliin. Haasteena on se että käymme jo perheneuvolan pariterapiassa ja minä käyn psykoterapeutilla, joka keskittyy ihailtavasti minun masennukseeni, niin kenen puoleen nyt pitäisi vielä kääntyä?
Suosittelen ihan parisuhdeterapiaa. Yksityiseltä. Onko mahdollista saada kotiin jotain siivousapua yms jotta voisitte olla stressittömämpiä? Sanoit jossain aikaisemmassa viestissä, ettei vaimosi terapia yksityispuolella välttämättä ollut kovin laaduaksta. Nyt vaimolle uutta laadukasta psykoterapiaa. Ja jos alko on ongelma, niin siihen pitäisi myös saada sitä hoitoa. Kirjaa vaikka ylös vaimosi alko annokset ja vertaa THL:n suosituksiin.
Siivous apua on kerran kuussa. Alko ei ole mielestäni ongelma kun vain 1-2 siideria viikonlopussa.
Psykoterapeutti oli sihteeritaustalla kun olettaisin vaikka psykologia taustan antavan kovin toisenlaiset lähtökohdat. Toki vaimoni oli varsin vaativa potilas kun ei aluksi uskaltanut kertoa ilmeisesti siellä juuri mitään. Kielsi vaan kaikki ja asenne oli että heikot pyytää apua perkele vaikka henki menisi...
Psykoterapiaa siis. Niinhän se taitaa olla. Saa varmaan taas tsempata häntä aika lailla että saa aikaiseksi hankkiutua hoitoon. Millä häntä voisi herättää? Tai pitäisikö vaan lähteä elämään omaa elämää muualla?
Saako vaimosi siis oikeaa psykoterapiaa psykoterapeutilta vai keskusteluapua julkisen puolen sairaanhoitajalta? Suosittelen hakeutumaan yksityispuolelle oikeaan psykoterapeutiin, pelkkä keskusteluapu ei välttämättä auta. Suosittelen myös, että käytte myös yhdessä terapiassa yksityispuolella.
Sairaus muuttaa ihmistä.
Erolla uhkailu ei ole oikein. Naimisiin mennessä luvataan olla myötä- ja vastoinkäymisissä, mutta usein sitten todellisuudessa puolison sairaus onkin liikaa. En sano, etteikö sinulla olisi ollut rankkaa, siksi ehdotankin psykoterapiaa, jossa myös sinut huomioidaan, mutta sairaus on kuitenkin ikävä asia hylätä toinen osapuoli. Ei kukaan valitse olla sairas ja puolisoa on luvattu rakastaa, vaikka tulisi mitä.