Lapseni on ystävystynyt kiusatuksi

tulleen lapsen kanssa. Alussa asiat sujuivat hyvin ja uusi kaveri oli meidänkin silmissä mukava syyttä suotta kiusattu lapsi. Nyt kun on tunnettu vuosi, niin mielikuvat ovat karisseet ja täytyy myöntää, että enpä ihmettele kiusaamista. Oikea riesa.

Jos lapsemme ei tee niin kuin kaveri vaatii, tulee uhkailuja kuinka isä tulee ja antaa selkään, sanoo en ole kaveri, tönii ja haukkuu. Tulee keskisormiviestejä, jos lapsemme on välillä jonkun muun kanssa. Tätä tapahtuu myös muille lapsille, siis suunsoittoa, tönimistä ja muura ja kyseinen "kiusattu" luulee, että voi sanoa ja tehdä toisille mitä huvittaa ilman seurauksia. Ja jos joku laittaa vastaan, niin sitten otetaan tuo kiusaamiskortti pöydälle. Huh, huh..

Kyseinen riesa äityi jopa minulle viesteissä uhittelemaan.. olen joutunut puuttumaan asioihin ja lapsellemme sanonut, että parempi jättää omaan rauhaan kyseinen kaveri, ettei ole kaiken mielipahan arvoinen.

Harmi vaan, että vanhemmille ei voi puhua järkeä. Isä on väkivaltainen ja huutava hullu..