Te, joilla on uusperhe - rehellinen vastaus: olisiko ollut järkevää jäädä ydinperheelliseksi jälkikäteen ajatellen?

Juuri uusioperhettä perustamassa tässä ja kyllä vaikeuksia on. Mutta kyllä koen että uusi kumppani on minulle sopivampi kuin kukaan aikaisempi, eli en kadu päätöstäni. Ongelmat tulevat ulkopuolelta, mutta kyllä me vielä niistä yli päästään.

Totta kai kannattaa. Sulla on oikeus uuteen jännittävään suhteeseen uuden jännittävän miehen kanssa. Miehellä pitää olla omakin perhe, että hän ymmärtää perhe-elämää ja onhan ero entisestä osoitus siitä, että on kelvannut muillekin. Kyllä se mies jättää entiset lapsensa eksälleen, kun saa sinun lapsesi huollettavakseen.

Kannatti. En voi tietenkään kuin arvailla, mitkä olisivat tämän hetkiset fiilikseni, jos eläisin rakkaudettomassa liitossa. Arvelen, että minulla olisi voimakas tunne siitä, että elämä on mennyt hukkaan. Olisi kauheaa jakaa koti ja sänky ihmisen kanssa, jota kohtaan ei ole yhtään helliä tunteita.

Elämässä menee hyvin. Taloudellisesti pärjään mukavasti, välit lapsen isään ovat asialliset ja minulla on hyvä parisuhde. Lapsi, tai nyt jo teini, tulee toimeen miesystäväni kanssa.

Olen katunut eroa ja  vastaan. Olisi ollut todella järkevämpää selvittää ne silloiset vaikeudet. Jopa nyt näin jälkikäteen ajateltuna melko mitättömät eripuran aiheet ja jatkaa ydinperheenä. Erosin suht hyvästä miehestä, jonka nyt vasta jälkikäteen uusioperheen äitinä olen havainnut.

Ei olisi kannattanut. Helpompaa se ehkä olisi ollut, mutta onnettomampaa ja kolmosen tavoin uskon, että silloin tuntisin elämäni menneen hukkaan. Nyt olen saanut oman mielenkiintoisen elämäni takaisin, kun on puoliso joka haluaa harrastaa ja matkustella, käydä ulkona syömässä ja harrastaa kulttuuria, ei vain olla möllöttää sohvalla ja lähtökohtaisesti vastustaa kaikkea, mitä kehtaan ehdottaa. On kiva, kun voi vihdoinkin tehdä lasten kanssa jotakin koko perheenä, ennen se oli aina sitä, että minä ja lapset mentiin sinne tai tänne. Jouluaattonakaan eksä ei jaksanut sen vertaa panostaa, että olisi lasten ja minun kanssa pelannut joululahjapeliä. Nykyinen pelaa, vaikka vanhemmat lapset eivät hänen biologisesti omia olekaan. Yksi yhteinen, miehelle eka, on.

Voiko niitä toisen lapsia rakastaa tai tarvitseeko edes?

Vierailija kirjoitti:

Ei olisi kannattanut. Helpompaa se ehkä olisi ollut, mutta onnettomampaa ja kolmosen tavoin uskon, että silloin tuntisin elämäni menneen hukkaan. Nyt olen saanut oman mielenkiintoisen elämäni takaisin, kun on puoliso joka haluaa harrastaa ja matkustella, käydä ulkona syömässä ja harrastaa kulttuuria, ei vain olla möllöttää sohvalla ja lähtökohtaisesti vastustaa kaikkea, mitä kehtaan ehdottaa. On kiva, kun voi vihdoinkin tehdä lasten kanssa jotakin koko perheenä, ennen se oli aina sitä, että minä ja lapset mentiin sinne tai tänne. Jouluaattonakaan eksä ei jaksanut sen vertaa panostaa, että olisi lasten ja minun kanssa pelannut joululahjapeliä. Nykyinen pelaa, vaikka vanhemmat lapset eivät hänen biologisesti omia olekaan. Yksi yhteinen, miehelle eka, on.

No, sulla on helppoa, kun ei ole miehen entisiä lapsia.

ei olisi kannattanut . oltaisiin erottu viimeistään silloin kun nuorin lapsi olisi täysikäinen . ikinä ei oltas vanhettu yhdessä.

Olen itse äitipuoli, joten en ole eronnut ydinperheestä (tai no olin pitkään avoliitossa, mutta lapsettomassa), mutta käsittääkseni mieheni ja hänen eksänsä suhde oli yksinkertaisesti aivan mahdoton, enkä ymmärrä, miten se olisi voinut vuosia jatkua. Mutta siihen voin ottaa kantaa, että kyllä uusperheessä on aina omat ongelmansa. Ja yllättävän paljon muut sukulaiset ovat työntämässä lusikkaansa soppaan, isovanhemmilla on hyvin vahvoja mielipiteitä jne.

Minulla on siis kaksi lapsipuolta ja meillä on kaksi yhteistä lasta. Lapsipuolet ovat jo nuoria aikuisia. He ovat suurimmaksi osaksi asuneet äidillään ja meillä ollessaan ovat viettäneet paljon aikaa muiden sukulaisten kanssa. Joten välit ovat hieman etäiset, vaikkakin sopuisat. Kuopuksemme on 9-v. ja tässä juuri yhtenä päivänä hän kysyi, että "äiti, millä tavalla se Liisa (siskopuoli) on tuttu?". Olen selittänyt ja selittänyt tätä uusperhejuttua, mutta kyllä huomaa, että usein lapsilla on päässään se ydinperheajatus, ja siskopuolen käsite ym. ovat vaan vaikeita, vaikka kyllä tuon kuopuksenkin kavereista monet ovat eroperheistä. No, en tiedä, voiko sanoa, että ydinperheellisyys olisi ihmisillä jotenkin geeneissä sentään, mutta kyllä aika tavalla miettisin ennen kuin lasten kanssa hyppäisin uusperheeseen. Erokin on shokki, mutta tuntuu, että monet ajattelevat, että ne uudet perheenjäsenet menevät ikään kuin samalla shokilla - eivät mene. Ehkä olisi parempi eron jälkeen elellä ihan vaan lasten kanssa ja jos löytää uuden kumppanin, elää pitkään ihan tapailulinjalla, eikä ala uutta perhettä perustamaan.

Minä olen lähtökohtaisesti eroja vastaan, eli ei kannata erota. Uskon, että niin kauan kun on tahtoa yrittää parantaa suhdetta, niin sitä pitää parantaa.

Uusperheeni, jossa minulta 2 lasta ja mieheltä 4 lasta, toimii hyvin. Paremmin kuin ydinperheeni. Syynä on se, että jokainen saa olla oma itsensä.

No kyllä minä miettisin tarkkaan, jos tuon suurempia ongelmia ei ole. En tarkoita, että suhteessa pitää olla väkivaltaa tai alkoholismis/huumeidenkäyttöä, voi sitä muutenkin ongelmia olla, mutta ihan pikkujutusta en suosittele lähtemään. Lapsille todella murheellista.

Meillä on uusperhe toiminut kyllä hyvin. Toisaalta, meillä miehellä ei ollut aikaisempaa avioliittoa eikä lapsia. Kummankaan exät ei ole sotkemassa kuvioita. Silloin kun oma exäni oli vielä ympyröissä, niin kyllä se hankalaa oli. Nyt kun ei enää tarvitse ottaa huomioon kuin oman perheen asiat, niin ongelmia ei ole. Suurimman ongelman aiheuttaa kokemukseni mukaan nimenomaan se, että niin monen aikuisen kanta pitää ottaa huomioon. Hämmentämistä on niin paljon ja harvon vältytään konflikteilta. Nimenomaan niiden aikuisten osalta. Liian monta asiaa pitää ottaa huomioon ja se on monesti hankalaa niin, että kaikki on tyytyväisiä.

Toisaalta kyllähän niitä toimiviakin uusperheitä on.

Kyllä mä otan tämän uusperheen mieluummin, kuin katselisin alkoholisoitunutta isää ja holtitonta rahankäyttöä.

En kadu eroani missään muotoa, vaihdoin täysin seksittömän avioliiton toiseen liittoon, jossa mies haluaa joka päivä.

Mulla ei ole ollut ydinperhettä. Mies oli jo eronnut ja oli lapsia. Ei olisi pitänyt alkaa uusperheeseen kun on itse lapseton.

Nyt kun minä ja uusi mies ollaan molemmat samassa tilanteessa ja lapset jo tehty, on paljon helpompaa ja ollaan samalla viivalla.

Eroa en kadu, väärä mies oli minulle.

Off topic: Harmittaa jotkut uusperheiden lapset. Ei ne lapset rakastu siihen uuteen ihmiseen, joka tuodaan yhtäkkiä heidän elämään. Ja tämä rakastunut vanhempi haluaa väen väkisin luoda jotain kuvaa uudesta yhteisestä rakkusdellisesta perheestä eikä tajua, ettei muut välttämättä koe asiaa ollenkaan niin. Ei aikuistakaan voi pakottaa rakastamaan ketään randomia. Jostain kumman syystä "lapset on niin sopeutuvaisia" -ei taida olla vaihtoehtoja. Toinen ällölausahdus "lapselle tekee hyvää nähdä vanhempi onnellisena"

Onneks näitä asioita voi hoitaa monella tapaa. Jotkut fiksut uusperheelliset on sen tajunneetkin. Tässäkin ketjussa on kommentoitu hyviä ratkaisuja. Vanhemman pitää osata asettua ennen kaikkea lapsen asemaan oman onnensa keskellä.

Minun tapauksessani ydinperheessä olemista ei voinut jatkaa. Ydinperheessä lasten isä pahoinpiteli lasten äitiä, käytti taloudellisesti hyväksi eikä kantanut mitään vastuuta lapsista. Äiti (minä) oli ajautumassa depressiiviseksi alkoholin suurkuluttajaksi joka tappaa itsensä kaikin tavoin: juomalla, unettomuudella ja liialla työnteolla.

Kun mies sitten vielä esitteli sivusuhteensa ja kuvitteli minun sietävän vielä tämänkin tilanteen, hain eron.

Olisin toki halunnut lasteni kasvavan ydinperheessä. Enhän muuten olisi niin kauan yrittänyt. Mutta näin kävi, ja mitään ei voitu. Ja joo käytiin ne terapiat mitä saatiin, ei apua.

Sitten eron jälkeen rakastuin vaikka ei ollut tarkoitus. Muodostettiin ns. uusperhe: minun teinit, minä ja uusi mieheni. Uudella miehelläkin nuoria aikuisia lapsia. Onhan tää soppa ollut aikamoinen ja kaikilta vaatinut sopeutumista, onnellista ydinperhettä ei onnellinen uusperhe vastaa eikä myöskään toisinpäin. Väittäisin kuitenkin, että nyt ollaan kohtalaisen onnellinen uusperhe. Minun kohdallani ei siis voinut mitenkään valita että ydinperhe vai uusperhe. Se nyt vaan meni näin. Ei ollut järkevää jäädä ydinperheeseen, järkevää olisi varmasti ollut purkaa se sairas systeemi jo vähän aiemmin sen sijaan että pari vuotta meni turhissa terapioissa istuessa.

Ei harmita. Minulla lapsia, uudella ei ole. Lapset on täysin hyväksynyt puolisoni, samoin ex. Kaikki hyvin. :)