Miten kertoa ystävälle että hän suosii räikeästi yhtä lapsistaan ? :(

Lasten kannalta kannattaa ehkä puuttua. Eri asia miten ystäväsi sen ymmärtää. Kärsivätkö muut asetelmasta, voisiko ystäväsi olla tuossa kohtaa narsistinen?

No öh, ei se15-vuotias ole enää lapsi. Meilläkin jää 14-vuotias aikuisten aknssa juttelemaan.

Ihan oikeaa asiaa suret ja ymmärrän hyvin, että suret/surette.

Yhden lapsen suosiminen muiden kustannuksella jättää niihin muihin ikuiset arvet, heikentää heidän itsetuntoaan niin, että sillä on seuraukset aikuisikäisenäkin.

Vaikea asia ottaa esiin suututtamatta lasten äitiä. Tosin itse saattasin aivan suoraan kysyä, merkitsevätkö kaikki lapset hänelle samalla tavalla. Jos vastaisi myöntävästi, kysyisin suoraan, miksi ei puhu heistä.

Mutta minä olenkin tunnettu suorasukaisuudestani, mikä aiheuttaa välillä ongelmia:).

Jospa te muut aikuiset huomioisitte niitä muita lapsia, jopa korostetusti?

Mun mielestä ei ole kovin outoa jos 15v ei enää katso kuuluvansa lasten puuhasteluihin vaan jää aikuisten seuraan, riippuen vähän mitä ne pienemmät meni tekemään.

Mutta noin muuten, kannattaahan se ottaa puheeksi. Näkyykö tämä lapsille vai vain aikuisten kesken jutellessa?

Itse puhun varmasti esikoisesta kuopusta enemmän: hänen kanssaan kaikki asiat tulevat minullekin eteen uusina ja ihmeellisinä ja puhumisen arvoisina, pottaharjoittelusta ja luistelemaan oppimisesta opiskelupaikan valintaan. Lisäksi esikoisen kanssa meillä temperamentit osuu niin että hänen kanssaan kaikki ilot ja haasteet on intensiivisempiä ja vaativat siis minulta enemmän, minä kaipaan enemmän vertaistukea hänen kanssaan toimimiseen. Hän on herkempi, hänen terävien kulmien hioutumisesta kannan enemmän huolta. Hänen riemunsa on kokonaisvaltaisempaa koska se ei ole aina vähän läsnä. Tällä ei ole mitään tekemistä rakkauden määrän tai tärkeyden kanssa, mutta kuopus nyt on sellainen mutkaton, positiivinen, helppo tulkita, sopeutuva, kestävä... ei hänen kanssaan elämä ole vuorikiipeilyä huikeine onnistumisentunteineen vaan pikemminkin lempeä ja lämmin souturetki. Varmaan kavereille puhun esikoisesta enemmän, ja parhaani mukaan yritän aina puhua lapsistani kauniisti ja hyvää, mutta ei se tarkoita että toista "suosisin". Ne on erilaisia, suhde on erilainen, mitä tuota kieltämään. Ihania, mahtavia molemmat <3

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä ei ole kovin outoa jos 15v ei enää katso kuuluvansa lasten puuhasteluihin vaan jää aikuisten seuraan, riippuen vähän mitä ne pienemmät meni tekemään.

Mutta noin muuten, kannattaahan se ottaa puheeksi. Näkyykö tämä lapsille vai vain aikuisten kesken jutellessa?

Itse puhun varmasti esikoisesta kuopusta enemmän: hänen kanssaan kaikki asiat tulevat minullekin eteen uusina ja ihmeellisinä ja puhumisen arvoisina, pottaharjoittelusta ja luistelemaan oppimisesta opiskelupaikan valintaan. Lisäksi esikoisen kanssa meillä temperamentit osuu niin että hänen kanssaan kaikki ilot ja haasteet on intensiivisempiä ja vaativat siis minulta enemmän, minä kaipaan enemmän vertaistukea hänen kanssaan toimimiseen. Hän on herkempi, hänen terävien kulmien hioutumisesta kannan enemmän huolta. Hänen riemunsa on kokonaisvaltaisempaa koska se ei ole aina vähän läsnä. Tällä ei ole mitään tekemistä rakkauden määrän tai tärkeyden kanssa, mutta kuopus nyt on sellainen mutkaton, positiivinen, helppo tulkita, sopeutuva, kestävä... ei hänen kanssaan elämä ole vuorikiipeilyä huikeine onnistumisentunteineen vaan pikemminkin lempeä ja lämmin souturetki. Varmaan kavereille puhun esikoisesta enemmän, ja parhaani mukaan yritän aina puhua lapsistani kauniisti ja hyvää, mutta ei se tarkoita että toista "suosisin". Ne on erilaisia, suhde on erilainen, mitä tuota kieltämään. Ihania, mahtavia molemmat <3

Ihana ❤

Ap tarkentaa...tämä esikoinen jäi aikuisten seuraan neljän viiden vanhana, kuunteli korva tarkkana ja kommentoi aikuisten juttuja. Tämähän sinällänsä ei liity suosimiseen mutta kuvastaa äidin ja lapsen suhdetta kun äidistä tuntui luontevalta että lapsi kuului porukkaan.

Ystäväni on ihana, järkevä ihminen ja olemme yrittäneet miettiä syytä käytökselle. Jos keskustelemme, kertoo aina vain esikoisen kuulumiset. Sitten kysyn mitä kakkoselle kuuluu, miten menee koulussa jne. ja juttu palaa esikoiseen parin lauseen jälkeen. Sama toistuu kuopuksen kohdalla. Usein lopuksi vielä kerrataan kuinka perheen lomasuunnitelmat, viikonlopun menu, kyläilyt yms. on ideoitu, yllätys yllätys esikoisen taholta. Omalaatuista mielestäni. Surullista myös koska ei kakkonen ja kolmonen tule koskaan saamaan vastaavaa asemaa perheessä.

Ei kuulu sulle. Vain jos lasten äiti itse avaa aiheesta keskustelun, voit sanoa jotakin hyvän maun ja kohteliaisuuden rajoissa. Et sinä tiedä, millaista heillä on kotona.

Tiedätkö onko lapsille kahdenkeskistä aikaa äitinsä kanssa? Kaikilla vai vain esikoisella? Onko perheessä isää?

Yksi ystäväni oli esikoisensa kanssa 6v kahdestaan ennen kuin miesystävä ja pikkusisarukset ilmaantuivat tiuhaan tahtiin. Kaveri sanoo että suhde esikoiseen on todellakin erilainen kun olivat niin pitkään kahdestaan. Mutta hän tiedostaa asian, kuin myös sen että keskimmäiselle ei ole kamalasti aikaa irronnut, ja työstää näitä just niin että kaikille jaetaan kahdenkeskistä aikaa ja kukin suhde pääsee syvenemään, vaikka helpoinhan se vanhin olisi ottaa kaupalle ja jättää pienemmät isän kanssa.

Up.

GR kirjoitti:

Ap tarkentaa...tämä esikoinen jäi aikuisten seuraan neljän viiden vanhana, kuunteli korva tarkkana ja kommentoi aikuisten juttuja. Tämähän sinällänsä ei liity suosimiseen mutta kuvastaa äidin ja lapsen suhdetta kun äidistä tuntui luontevalta että lapsi kuului porukkaan.

Ystäväni on ihana, järkevä ihminen ja olemme yrittäneet miettiä syytä käytökselle. Jos keskustelemme, kertoo aina vain esikoisen kuulumiset. Sitten kysyn mitä kakkoselle kuuluu, miten menee koulussa jne. ja juttu palaa esikoiseen parin lauseen jälkeen. Sama toistuu kuopuksen kohdalla. Usein lopuksi vielä kerrataan kuinka perheen lomasuunnitelmat, viikonlopun menu, kyläilyt yms. on ideoitu, yllätys yllätys esikoisen taholta. Omalaatuista mielestäni. Surullista myös koska ei kakkonen ja kolmonen tule koskaan saamaan vastaavaa asemaa perheessä.

Silloin neljän, viiden vanhana hän oli ainoa lapsi

Vierailija kirjoitti:

Lasten kannalta kannattaa ehkä puuttua. Eri asia miten ystäväsi sen ymmärtää. Kärsivätkö muut asetelmasta, voisiko ystäväsi olla tuossa kohtaa narsistinen?

Onko jokin asia jolloin ihminen EI ole narsistinen? En usko, kun näitä lukee. Kyllä jokainen joskus tekee jotain sinusta ikävää. Ja silloin on jo leima valmiina

GR kirjoitti:

Ap tarkentaa...tämä esikoinen jäi aikuisten seuraan neljän viiden vanhana, kuunteli korva tarkkana ja kommentoi aikuisten juttuja. Tämähän sinällänsä ei liity suosimiseen mutta kuvastaa äidin ja lapsen suhdetta kun äidistä tuntui luontevalta että lapsi kuului porukkaan.

Ystäväni on ihana, järkevä ihminen ja olemme yrittäneet miettiä syytä käytökselle. Jos keskustelemme, kertoo aina vain esikoisen kuulumiset. Sitten kysyn mitä kakkoselle kuuluu, miten menee koulussa jne. ja juttu palaa esikoiseen parin lauseen jälkeen. Sama toistuu kuopuksen kohdalla. Usein lopuksi vielä kerrataan kuinka perheen lomasuunnitelmat, viikonlopun menu, kyläilyt yms. on ideoitu, yllätys yllätys esikoisen taholta. Omalaatuista mielestäni. Surullista myös koska ei kakkonen ja kolmonen tule koskaan saamaan vastaavaa asemaa perheessä.

Yksinkö sen nelivuotiaan olisi sitten pitänyt mennä jonnekin leikkimään?

Perintöriitoja tiedossa. Ja aikuisille lapsille terapeuttikäyntejä.

Ihan tavallista. Se on tabu mutta joka lapsiperheessä on se suosikki ja inhokki. Itse olin esimerkiksi isoäitini suosikki mutta esim isälleni rakkain oli pikkuveljeni ja äidilleni nuorin veljeksistä. En tiedä jättikö se arpia, varmaan, mutta en minä siitä katkera ole. Se on ikävä mutta luonnollinen asia ettei kaikkia rakasta samoin.

Täydellisessä maailmassa ei paljon muuta olisikaan kuin ystävyyttä tai rakkautta. Todellisessa maailmassa nallekarkkeja ei jaeta ollenkaan.

Eli älä puutu asiaan ollenkaan. Ehkä 10v sitten olisit voinut vaivihkaa puhua aiheesta mutta se juna meni jo.

Asianajajien juttuja kun kuuntelee, niin he kertovat, että monissa perheissä on yksi, joka kokee jääneensä muita enemmän vaille vanhempiensa huomiota. Se tulee ilmi, kun perintöä jaetaan. Ei tiedetä, onko kyseessä subjektiivinen kokemus, jonkinlainen suremisen ilmaus, vai onko taustalla todellisia kokemuksia. Tuli tämmöinen tässä nyt mieleen.

Mutta luulen, että ap:n tuttu torjuisi tiukasti vihjauksen, että hän suosisi esikoistaan. Yleensä ihmiset eivät halua nähdä itsessään mitään epäoikeudenmukaisia piirteitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten kannalta kannattaa ehkä puuttua. Eri asia miten ystäväsi sen ymmärtää. Kärsivätkö muut asetelmasta, voisiko ystäväsi olla tuossa kohtaa narsistinen?

Onko jokin asia jolloin ihminen EI ole narsistinen? En usko, kun näitä lukee. Kyllä jokainen joskus tekee jotain sinusta ikävää. Ja silloin on jo leima valmiina

Minhän vain kysyin, voi jumalauta. Ap voi sitten vastata, että mielestään ei ole sellaisia piirteitä. Sitten ei mietitä sitä polkua enää ainakaan ykkösvaihtoehtona. Mikä vitun leima? Emme edes tiedä, kenestä puhutaan. Aivan yleisellä tasolla ihmisen käyttäytymistähän tässä pohditaan. Siis me, jotka emme tunne heitä. Ziisus, relaa nyt vähän ennen kuin hermostut että onpa taas leimattu joku narsistiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten kannalta kannattaa ehkä puuttua. Eri asia miten ystäväsi sen ymmärtää. Kärsivätkö muut asetelmasta, voisiko ystäväsi olla tuossa kohtaa narsistinen?

Onko jokin asia jolloin ihminen EI ole narsistinen? En usko, kun näitä lukee. Kyllä jokainen joskus tekee jotain sinusta ikävää. Ja silloin on jo leima valmiina

Minhän vain kysyin, voi jumalauta. Ap voi sitten vastata, että mielestään ei ole sellaisia piirteitä. Sitten ei mietitä sitä polkua enää ainakaan ykkösvaihtoehtona. Mikä vitun leima? Emme edes tiedä, kenestä puhutaan. Aivan yleisellä tasolla ihmisen käyttäytymistähän tässä pohditaan. Siis me, jotka emme tunne heitä. Ziisus, relaa nyt vähän ennen kuin hermostut että onpa taas leimattu joku narsistiksi.

Eri mieltä kuin minä. Narsisti!

Se on hirveää, kuinka sitä välillä tavallaan suosii nuorempaa lasta. Rakastan vilpittömästi lapsiani yhtä paljon, esikoinen on elämäni tähti, jonka sain lapsettomuustuomion jälkeen. En ikinä uskonut saavani lasta ja se oli minulle musertavaa, kun olin tiennyt pikkulapsesta haluavani äidiksi. Sitten esikoinen tuli ylläripyllärinä. Hyvä parisuhde, ihana ja rauhallinen vauva. Nyt esikoinen on ärtynyt varhaisteini ja nuorempi lapsi hurmaava 6-vuotias (sain vielä toisenkin lapsen isolla ikäerolla!). Huomaan lässyttäväni nuorempaa liikaa ja nuorempi osaa kietoia minut sormensa ympärille. Esikoinen on taas raskaassa iässä ja torjuva, vaikka sitkeästi käyn silittämässä ja halimassa useamman kerran päivässä. Silti tuntuu, että kuopus saa liikaa huomiota, halia ja syliä.

Syyllisyys. Oisko se sitten tätä vanhemmuutta, että kokee syyllisyyttä jatkuvasti? Esikoinen saa materiaa paljon, kalliit harrastukset, löytyy puhelimet yms. Keväällä halusin antaa erikoishuomiota ja kävimme kaksin Pariisissa viikonloppureissussa. Silti arjessa tuntuu, että kuopus on koko ajan kiinni ja rakastettuna, kun esikoinen on jossain kavereilla tai omassa huoneessa kuulokkeet päässä. Silti esikoisesta huomaa, kuinka tarvitsee halimista ja huomiota. on kuin janoinen kasvi.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä ei ole kovin outoa jos 15v ei enää katso kuuluvansa lasten puuhasteluihin vaan jää aikuisten seuraan, riippuen vähän mitä ne pienemmät meni tekemään.

Mutta noin muuten, kannattaahan se ottaa puheeksi. Näkyykö tämä lapsille vai vain aikuisten kesken jutellessa?

Itse puhun varmasti esikoisesta kuopusta enemmän: hänen kanssaan kaikki asiat tulevat minullekin eteen uusina ja ihmeellisinä ja puhumisen arvoisina, pottaharjoittelusta ja luistelemaan oppimisesta opiskelupaikan valintaan. Lisäksi esikoisen kanssa meillä temperamentit osuu niin että hänen kanssaan kaikki ilot ja haasteet on intensiivisempiä ja vaativat siis minulta enemmän, minä kaipaan enemmän vertaistukea hänen kanssaan toimimiseen. Hän on herkempi, hänen terävien kulmien hioutumisesta kannan enemmän huolta. Hänen riemunsa on kokonaisvaltaisempaa koska se ei ole aina vähän läsnä. Tällä ei ole mitään tekemistä rakkauden määrän tai tärkeyden kanssa, mutta kuopus nyt on sellainen mutkaton, positiivinen, helppo tulkita, sopeutuva, kestävä... ei hänen kanssaan elämä ole vuorikiipeilyä huikeine onnistumisentunteineen vaan pikemminkin lempeä ja lämmin souturetki. Varmaan kavereille puhun esikoisesta enemmän, ja parhaani mukaan yritän aina puhua lapsistani kauniisti ja hyvää, mutta ei se tarkoita että toista "suosisin". Ne on erilaisia, suhde on erilainen, mitä tuota kieltämään. Ihania, mahtavia molemmat <3

Hieno kirjoitus, meillä samantapainen tilanne. Molemmat lapset yhtä rakkaita, mutta kuopus helppo ja positiivinen, esikoinen kiihkeä, äkkipikainen ja todella tunteellinen - neurologisiakin ongelmia on epäilty. Puhun varmaan väsyksiin asti esikoisesta, koska tarvitsen vertaistukea ja samalla näen hänessä itseni.

Meillä lapsilla sen verran vähän ikäeroa, että ovat kyllä kuin paita ja peppu ja leikkivät yhdessä kyläreissuilla. Mutta voisin kuvitella esikoisen viihtyvän myös hyvin aikuisten parissa. Ehkä kaikesta kriiseilystään johtuen hänestä on kasvanut varhaiskypsä lapsi, joka aina yllättää terävillä havainnoillaan. Kuopus taas on enemmän sellainen halikissa, koko ajan iholla, höpöttelemässä ja nauramassa.

Esikoisella ollut myös motorisia ongelmia, joten olen viettänyt illat hänen kanssaan pyöräilyä tai luistelua treenaten, kun taas kuopus tuntuu oppivan kaiken vain katsomalla mallia. Varmaan joku ulkopuolinen näkisi senkin suosimisena.