Kun kemiat kohtaa ja se on niin väärin

Täällä kohtalotoveri. Tunne molemmin puolinen, mutta en ala säätämään mitään. Ihastus kyllä mielessä koko ajan ja tätä jatkunut jo 6 vuotta. Mutta miestäni rakastan ja meillä on hyvä elämä, joten mihinkään aviorikokseen tämä ei johda

Mitäs kamalaa tuossa...aattele jos olisit sinkku ja se jonka kanssa kemiat kohtaa on varattu etkä ikinä pääse ihastuksestasi eteenpäin.

Ehkä lohduttaa, että ihastus on lopulta vain päässä keksittyä harhaa.

Ihminen ei oikeasti ole puoliakaan siitä mitä kuvittelet hänen olevan.

Rakastuminen on yhdenlainen psykoosi.

Vasta kun toiseen oikeasti tutustuu ja elää tämän kanssa vuosia, voi oppia RAKASTAMAAN ihmistä sellaisena kuin hän OIKEASTI on.

Toi ois ehkä kamalaa, jos miehesi ei olisi samanlainen.

Että teitä varattuja ihastujia. Eihän teillä hätää, kun saatte oman kullan kainalossa lohtua. Toista meillä sinkuilla, jos ihastuu varattuun. Kuka lohduttaa?

Mutta jos oot sinkku niin mikään ei estä sua yrittämästä loppuun asti! Ei oo menetettävää!

Mä oon rehellisesti sitä mieltä, että varatulla on vastuu siitä miten tilanne menee.

Jos oikein kovasti tahtoisin juuri jonkun miehen niin MIKÄÄN ei olisi esteenä, ei vaimot, lapset... Paitsi jos mies itse tekisi selväksi, ettei halua jättää vaimoaan.

Tiedän tunteen, ap.

Mistä te tiedätte että kemia on molemminpuolista?

Mulla on sellainen tilanne, että kuvittelen jotain kiinnostusta miehen puolelta, mutta en voi tietää. Tunnen siis tätä kemiaa, mutta tunteeko toinen myös?

Vierailija kirjoitti:

Mistä te tiedätte että kemia on molemminpuolista?

Mietin samaa. Nimim. Varattu ja ihastunut varattuun. Tunnen valtavan kemian meidän välillä mutta mistäs voin tietää tunteeko kohde näin vai onko hän vain todella ystävällinen.

Ei kemiaa voi kuvitella yksin..Ainakaan jos on sen verran jo tutustuttu että viestejä vaihdettu yms. Sen vaan tietää..

Ne on ne tietyt eleet, katseet, jokin kipinä. Samanlainen huumori.

Se kun huomaa, että toinen katselee sinua ja jos joskus vahingossa koskettaa niin molemmat säpsähtää. On kiva aina moikata ja jutella, toinen muistaa jonkin pienen asian joka on tullut kerrottua.

Pienessä humalassa flirttiä, testataan hieman juttujen kynnystä. Hakeutuu silloin seuraan, vähän kuin omisi, vaikka selvinpäin pysyttelee isommassa seurueessa hieman etäämpänä.

Tuijotukset kun juttelen jonkun toisen miehen kanssa.

Kohteliaisuus, herrasmiehen käytös. Avaa ovet, pitää huolta. Uskaltaa halata kun on aihetta, mutta tekee sen varovasti. On oikeasti kiinnostunut asioistani.

Paljon sellaisia juttuja, joita ei voi selittää.

Sama ongelma. Jo viidettä vuotta. Huoh.

Alkusyksystä jo luulin, että on mennyt ohi, mutta p**kanmarjat. Jatkuu vaan.

Vierailija kirjoitti:

Mutta jos oot sinkku niin mikään ei estä sua yrittämästä loppuun asti! Ei oo menetettävää!

Mä oon rehellisesti sitä mieltä, että varatulla on vastuu siitä miten tilanne menee.

Jos oikein kovasti tahtoisin juuri jonkun miehen niin MIKÄÄN ei olisi esteenä, ei vaimot, lapset... Paitsi jos mies itse tekisi selväksi, ettei halua jättää vaimoaan.

Täytyy sanoa, että sinunkaltaisiasi halveksin. Onneksi en ole ystäväsi, koska sinunlaisesi kanssa ei olisi mitään yhteistä. Mikään muu eimerkitse MINÄ ITSE! P.s minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.

5 vuotta ja 6 vuotta....voi teitä. Meillä alkoi jo 20. vuosi :)

Alkuun yhden illan juttu, sitten seurusteluräpistys joka nopeasti vaihtui ystävyyteen. Vkl tavatiin taas 1,5 v tauon jälkeen (siis ei olla nähty, viestitelty ja puhelinessa vain), ziisas ne kipinät sinkoilee vieläkin. Juttu jatkuu just siitä mihin viimeksi jäi ja toinen jatkaa lauseet loppuun.

Mutta mä sentään tiedän, että jos mitään normaalipariuhdekuviota yrittäis, niin oltaisiin toistemme kurkussa alle kuukauden ja siinä menisi hyvä ystävyys ihan hukkaan.

Kuulostaapa kamalalta jos tää jatkuu vuosia tai vuosikymmeniä. Tämän kuukaudenkin aikana meinannut lähteä järki, kun kummallakin on perhe ja haluaa pitää siitä kiinni (ainakin itse, toisesta en tiedä kun ei ole tietenkään puhuttu asiasta). Mutta ihastuneena sitä tekee älyttömyyksiä ja ajatukset on ihan muualla kuin kotona...