Lue keskustelun säännöt.
Olenko nyt sitten hemmoteltu?
12.12.2016 |
Olen reilu parikymppinen ja päätoimisesti opiskelen. Asun omassa vuokra-asunnossa, ja ainut vakituinen tuloni on opintoraha. Vanhemmat auttavat vuokranmaksussa ja antavat rahaa muutenkin.
Elämäni rankimpia asioita on olleet kahden mummin kuolemat, kun olen ollut teini-ikäinen, sekä ero poikaystävästä.
Lapsuudessani en kokenut mitään erityisen vaikeita asioita. Molemmat vanhempani ovat aika hyvätuloisia ja rahahuolia ei ole juuri ollut. Olen saanut lapsena usein sen mitä olen halunnut, en muista kokeneeni mitään erityisiä pettymyksiä. Vanhempani halailee meitä paljon ja hyvin lämpimiä ihmisiä. Koen että elämäni on ollut kaikin puolin hyvin turvallista ja mukavaa. Vanhempiin on superhyvät välit, on ollut aina.
Kommentit (8)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä sä vähän oot....itse opiskeluaikana asuin solukämpässä, kävin töissä opiskelujen ohessa. Vanhemmat avusti joskus yllättävissä menoissa. Ja ihan huvin toimeentulevat vanhemmat kuitenkin oli/on.
Toisaalta opin itse pärjäämään ja hoitamaan taloudenpidon, jos bailasi liikaa, ei sit loppukuusta ollut ruokarahaa
Omat lapset alkaa olla sen ikäisiä, että opiskelemaan lähtö on käsillä ihan lähivuosina, vaikka taloudellisesti olisikin mahdollista rahoittaa lapsen elämä, ajattelen, että tulevaisuutta varten lapsen pitää oppia ns. tulemaan toimeen omillaan. Eikä tarkoita sitä, että ei auteta ollenkaan, vaan lähtökohtaisesti miettii mihin sen pienen opintorahan käyttää.
(Vanhin tytär esim.rakastaa kaikkea luxusta, merkkilaukkuja, kelloja, tuoksuja ym. Opiskellessa täytyy osata laittaa asiat tärkeysjärjestykseen, ensin ruoka ja laskut, sitten extraa. Ja oppia myös se, että työtä tekemällä voi saada sit enemmän sitä extraa)
Et ole, sulla on käynyt yhtä hyvä tuuri vanhempien suhteen kuin mullakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sä vähän oot....itse opiskeluaikana asuin solukämpässä, kävin töissä opiskelujen ohessa. Vanhemmat avusti joskus yllättävissä menoissa. Ja ihan huvin toimeentulevat vanhemmat kuitenkin oli/on.
Toisaalta opin itse pärjäämään ja hoitamaan taloudenpidon, jos bailasi liikaa, ei sit loppukuusta ollut ruokarahaa
Omat lapset alkaa olla sen ikäisiä, että opiskelemaan lähtö on käsillä ihan lähivuosina, vaikka taloudellisesti olisikin mahdollista rahoittaa lapsen elämä, ajattelen, että tulevaisuutta varten lapsen pitää oppia ns. tulemaan toimeen omillaan. Eikä tarkoita sitä, että ei auteta ollenkaan, vaan lähtökohtaisesti miettii mihin sen pienen opintorahan käyttää.
(Vanhin tytär esim.rakastaa kaikkea luxusta, merkkilaukkuja, kelloja, tuoksuja ym. Opiskellessa täytyy osata laittaa asiat tärkeysjärjestykseen, ensin ruoka ja laskut, sitten extraa. Ja oppia myös se, että työtä tekemällä voi saada sit enemmän sitä extraa)
Toki itse priorisoin omat opintorahani. Mutta kun se opintoraha rittää käytännössä vain osaan vuokrasta(suunnilleen puolet), kuukauden ruokiin ja matkakorttiin.
Mielestäni et ole yhtään. Ihan normaalia opiskelijaelämää.
up