Miehen perässä vieraalle paikkakunnalle - yksinäisyys. Kokemuksia?

En itse tyytyisi tuollaiseen suhteeseen . Mieti omalla kohdallasi, riittääkö todella ja onko rakkaus muutakin kuin sanoja.

Ota selvää onko paikkakunnalla esim. vapaaehtoistomintaa. Itse olen mukana nuokkarilla valvojana ja VPK:ssa. Näiden kautta olen saanut uusia tuttuvuuksia ja mielekestä tekemistä. 

Tiedän suurempi ongelma nyt kuitenkin taitaa olla luonteiden erilaisuus.

Vierailija kirjoitti:

Ota selvää onko paikkakunnalla esim. vapaaehtoistomintaa. Itse olen mukana nuokkarilla valvojana ja VPK:ssa. Näiden kautta olen saanut uusia tuttuvuuksia ja mielekestä tekemistä. 

Tiedän suurempi ongelma nyt kuitenkin taitaa olla luonteiden erilaisuus.

Yksinäisyys parisuhteessa ei taida korjaantua sillä, että hakee kodinulkopuolisia harrastuksia.

Mä muutin aikoinaan miehen perässä vieraaseen kaupunkiin, monensadan kilsan päähän. En koskaan sopeutunut ja erottiin parin vuoden yrittämisen jälkeen kun päätin lähteä takaisin kotikaupunkiini. Enää en tuohon lähtisi, minun elämäni on täällä. Perhe, ystävät, sukulaiset, kummilapset. Ja nykyisin uusi mies, samalta seudulta kotoisin enkä näe että koskaan sataa kilsaa kauemmas muutettais.

Ehkä nuorempana sellaisen muutos olisi helpompi tehdä, itsekin kävin alle parikymppisenä opiskelemassa muualla eikä silloin  ahdistanut, löytyi uusia kavereita ja ystäviä mutta olin jo lähempänä kolmeakymppiä kun tein tuon miehen perässä muuton. Elämän tärkeimmät esim ystävyssuhteet oli jo solmittu.

N34

Kiitos kaikille vastauksista.

Haluaisin vielä kysyä, että voiko sellaista parisuhdetta ollakaan, ettei koskaan tuntisi itseänsä yksinäiseksi?

Yritän nyt tosiaan antaa miehelle tilaa, hänellä uusi ja vaativa työ, jonka perässä hänkin tänne muutti. Jos hän voisi paremmin, hän antaisi minulle enemmän. Näin on sanonut ja uskonkin.

Annan nyt ajan kulua, mutta ei ole päivääkään etten kaipaisi takaisin "kotiin". Sinne muutin 10 vuotta sitten ja loin elämäni sinne. Tavallaan kai tännekin sen pystyisi tekemään, mutta joo, on aivan eri asia ystävystyä 30-v kuin 20-vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Mä muutin aikoinaan miehen perässä vieraaseen kaupunkiin, monensadan kilsan päähän. En koskaan sopeutunut ja erottiin parin vuoden yrittämisen jälkeen kun päätin lähteä takaisin kotikaupunkiini. Enää en tuohon lähtisi, minun elämäni on täällä. Perhe, ystävät, sukulaiset, kummilapset. Ja nykyisin uusi mies, samalta seudulta kotoisin enkä näe että koskaan sataa kilsaa kauemmas muutettais.

Ehkä nuorempana sellaisen muutos olisi helpompi tehdä, itsekin kävin alle parikymppisenä opiskelemassa muualla eikä silloin  ahdistanut, löytyi uusia kavereita ja ystäviä mutta olin jo lähempänä kolmeakymppiä kun tein tuon miehen perässä muuton. Elämän tärkeimmät esim ystävyssuhteet oli jo solmittu.

N34

Mikä sai sinut lopulta muuttamaan takaisin kotisiin? Aiheuttiko oma paha olosi riitoja tms parisuhteeseenne paljon? Olitko varma takaisin muuttaessasi, että päätös on oikea?

Ap.

Ps. Kiitos vastauksesta.

Teettekö ap mitään yhdessä? Mikä on se syy, jonka takia olet miehesi kanssa? Nyt kuulostaa siltä, että käytte molemmat kodin ulkopuolella töissä ja sen jälkeen mies pelaa yksin ettekä tee mitään yhdessä? Onko näin?

Ymmärrettävästi kaipaat jotain yhteistäkin aikaa ja tekemistä. Voisitteko sopia, että olisi yksi harrastus, jossa kävisitte yhdessä ja joka olisi kummallekin mieluinen? Sen ei tarvitse olla mitään ihmeellistä - vaikka iltakävely kerran viikossa tai leffan vuokraus tms.

Jos perustaisitten perheen, muuttuisiko mikään? Vai hoitaisitko sinä yksi kodin ja lapsen ja mies pelaisi?

Voisiko mies löytää muitakin tapoja purkaa stressiä kuin pelaaminen? Vaikkapa ulkoilu sinun kanssa?

Jos mies ei ole halukas tekemään mitään muuta kuin pelaamaan, harkitsisin vakavasti, onko tuo suhde sinua varten. Kannattaako siihen laittaa loppuelämä? Tai edes paras nuoruus?

Miksei siis miehesi voi muuttaa sinun paikkakunnallesi ?

Mielestäni ihan oikein ajateltu, että haluat tutustua uudella paikkakunnalla uusiin ystäviin. Oli suhteen taso mikä tahansa, on kummallakin oltava parisuhteen lisäksi myös jotain omaa elämää ja omia kavereita. Samoin olen samaa mieltä miehesi kanssa, ettei hän voi korvata tyttökavereiden seuraa.

Mutta. Huolestuttavalta kuulostaa se, jos mies pakenee stressiä pelkästään monen tunnin pelaamiseen. Olet ilmeisesti tehnyt hänen vuokseen ison kompromissin muuttaessasi vieraalle paikkakunnalle hänen vuokseen ja hylätessäsi vanhat ystäväsi. Voisi toivoa, että mies haluaisi kunnioittaa tekemääsi "uhrausta" osoittamalla sinulle huomiota pelaamisen ohella, esim. järjestämällä teille yhteistä aikaa. Luulisi, että työpäivän jälkeen hänellä olisi aikaa sekä sinulle että pelaamiselle. Lisäksi sinun kannattaa miettiä, haluatko/pystytkö oikeasti elämään pidemmän päälle noin introvertin miehen kanssa, jos itse olet kuitenkin hyvin erilainen.

Omakohtaista kokemusta minulla on asian tiimoilta siltä osin, että aikanaan olen asunut vuoden verran ulkomailla miehen työn vuoksi. Oli osittain rankkaa ja yksinäistä, osittain kyllä hedelmällistä. En oikein ystävystynyt paikallisiin naisiin kun oli todella erilainen kulttuuri ja paikalliset naiset katsoivat länsimaalaisia naisia kuin olisimme toiselta planeetalta. Miehelläni oli sen sijaan ko. maassa miespuoleisia kavereita, jotka olivat minullekin kivoja ja reiluja. Välillä kutsuimme heitä kotiimme erilaisiin illanistujaisiin tai kävimme yhdessä sporttibaareissa. Lisäksi mieheni vei minua usein ulos elokuviin, syömään jne. Oli todella ihanasti tehty häneltä, vaikka hänellä oli työstressiä ja väsymystä, mutta ajatteli että kun olen hänen vuokseen sinne tullut, niin halusi "viihdyttää" minua. Siinä mielessä minusta ap:n tapauksessa kuulostaa vähän huolestuttavalta, jos mies vaan vajoaa pelimaailmaansa eikä halua viettää yhteistä aikaa.

Muutin kanssa miehen työn perässä toiselle puolelle Suomea. Olinha minä orpo piru.Muistan sen ikävän ja yksinäisyyden. Parisuhdettahan se rasittaa jos toiveet eivät kohtaa asuinpaikkakunnan suhteen. Lisäksi anoppi haukkui mua sopeutumattomaksi ja neuvoi koko ajan että missä leipä, siellä koti.

Löysin hitaasti sosiaalisen piirin, töistä pääosin, naapureista ja lasten kavereiden perheistä. Aloin viihtyä paremmin kun oli seuraa ja vaihtelua. Sitten muutettiin miehen työn perässä taas- ja koko ystävystymisen työ ja tuska uudestaan. En luovuta- ja huomenna menen kivan työkaverin kanssa kahville. Enää en kyllä muuta- paitsi kotiseudulleni voisin muuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Teettekö ap mitään yhdessä? Mikä on se syy, jonka takia olet miehesi kanssa? Nyt kuulostaa siltä, että käytte molemmat kodin ulkopuolella töissä ja sen jälkeen mies pelaa yksin ettekä tee mitään yhdessä? Onko näin?

Ymmärrettävästi kaipaat jotain yhteistäkin aikaa ja tekemistä. Voisitteko sopia, että olisi yksi harrastus, jossa kävisitte yhdessä ja joka olisi kummallekin mieluinen? Sen ei tarvitse olla mitään ihmeellistä - vaikka iltakävely kerran viikossa tai leffan vuokraus tms.

Jos perustaisitten perheen, muuttuisiko mikään? Vai hoitaisitko sinä yksi kodin ja lapsen ja mies pelaisi?

Voisiko mies löytää muitakin tapoja purkaa stressiä kuin pelaaminen? Vaikkapa ulkoilu sinun kanssa?

Jos mies ei ole halukas tekemään mitään muuta kuin pelaamaan, harkitsisin vakavasti, onko tuo suhde sinua varten. Kannattaako siihen laittaa loppuelämä? Tai edes paras nuoruus?

Niin, olen miettinytkin että muuttuisiko mikään lasten myötä. Tiedän kuitenkin, että olisi loistava isä lapsille.

Tällä hetkellä emme harrasta mitään yhdessä. Olen sanonut, että haluan tehdä asipita yhdessä. Tämän jälkeen tilanne on vähän parantunut, juttelee joka ilta minun kanssa hieman ja on lähellä. Joskus katsomme tv:tä yhdessä. Tiedän, kuulostaa tosi vähältä. Mies on kuitenkin niin huonossa kunnossa henkisesti ettei siksi halua juuri muuta tehdä kuin pakoilla elämää hänen virtuaalitodellisuudessaan. Olemme riidelleet tästä paljon ja se vain pahentaa asiaa. Mies on kuitenkin hyvin empaattinen ja niin lattealta kuin se kuulostaakin, kiinnostunut hyvinvoinnistani.

Toivon, että asiat muuttuu kun hän saa itsensä kuntoon.

Mies sanoo, että hänet tekee loputtoman surulliseksi nähdä minua niin onnettomana harva se päivä. Hän sanoo, että hänellä on kaikkea mitä antaa paitsi sitä, mitä minä haluan, eli yhteistä aikaa. Mietin, olisinko oikeasti onnellinen jos minulla olisi ystäviä. Eihän mies voi olla ainoa ihminen elämässä? Olen ihminen, joka vielä nauttii keskusteluista.

Kiitos kaikille vastauksista taas.

Ap.

Jotenkin nyt kuulostaa kohtuuttoman vaikealta ottaen huomioon että vasta vuoden olette olleet yhdessä... Mies on surullinen kun ei voi antaa sulle yhteistä aikaa? Kun on niin raskasta ja vaikeaa että pitää vaan pelata ja paeta virtuaalitodellisuuteen?

Mä en nyt jotenkin usko että sä tai mieskään tulette onnelliseksi tuolla tyylillä...

Miksi hän ei voi antaa yhteistä aikaa - en oikein ymmärrä tuota?

Ja ystäviä on varmasti hyvä hankkia, niitä tarvitsee kuka vaan, et voi toisaalta ripustautua kokonaan mieheen, mutta eivät ystävät korvaa parisuhdetta eivätkä korjaa teidän tilannetta.

Sanot,e ttä mies on henkisesti huonossa kunnossa - masentunut? Vai jotain muuta? Onko hän saanut/hakenut apua tilanteeseensa? Toivot, että tilanne muuttuu, kun mies saa itsensä kuntoon. mitä hän on tehnyt itsensä kuntoon saamiseksi? Onko jotain merkkejä siitä, että tilanne kääntyisi parempaan. Onko tilanne joskus ollut parempi?

En nyt ihan tajua miksi ollaan yhdessä jos ei ole yhteistä aikaa ???

Jos vuoden jälkeen on jo tuollaista, niin sinuna miettisin tosissani, onko suhdetta mieltä jatkaa vai olisitko onnellisempi yksin.

Jos vieraalle paikkakunnalle muuttaminen miehen perässä tuntuu noin isolta jutulta, niin sitten ei voi kuin ihmetellä, että paljon on niitäkin suomalaisia naisia, jotka muuttavat ulkomaalaisen miehen vuoksi ulkomaille.

Mitäköhän arvelette noiden yksinäisyysongelmien yms. olevan siellä verrattuna siihen, että Suomessa muutetaan toiselle paikkakunnalle?

Vierailija kirjoitti:

Jos vieraalle paikkakunnalle muuttaminen miehen perässä tuntuu noin isolta jutulta, niin sitten ei voi kuin ihmetellä, että paljon on niitäkin suomalaisia naisia, jotka muuttavat ulkomaalaisen miehen vuoksi ulkomaille.

Mitäköhän arvelette noiden yksinäisyysongelmien yms. olevan siellä verrattuna siihen, että Suomessa muutetaan toiselle paikkakunnalle?

Tässä tapauksessa ap on yksinäinen myös parisuhteessaan kun mies "ei pysty" antamaan yhteistä aikaa...

Vierailija kirjoitti:

Jos vieraalle paikkakunnalle muuttaminen miehen perässä tuntuu noin isolta jutulta, niin sitten ei voi kuin ihmetellä, että paljon on niitäkin suomalaisia naisia, jotka muuttavat ulkomaalaisen miehen vuoksi ulkomaille.

Mitäköhän arvelette noiden yksinäisyysongelmien yms. olevan siellä verrattuna siihen, että Suomessa muutetaan toiselle paikkakunnalle?

Suomi on niin iso maa, että muutto esim. Lapista pk-seudulle on yhtä suuri uhraus ajallisesti, taloudellisesti kuin sosiaalisestikin kuin esim. helsingistä saksaan muutto.

Mies on töissä ja vapaa-aikansa pelaa yksin. Onko tuo mielestäsi parisuhde? Ei mitään tulevaisuutta jos homma menee noin.