Lue keskustelun säännöt.
Ei vaan osata pysyä sovussa, erota vai yrittää?
06.12.2016 |
Rakkaus ei ole kuollut, kai miehenkään osalta tai en tiedä. Haluttaisiin molemmat pitää ehjä perhe. Mutta nykyään tuntuu että jokaista vapaapäivää saa pelätä kun vähän väliä pamahtaa jostain riita. Miehen mielestä minä nalkutan ja vaadin, minun mielestä mies ei kuuntele eikä halua kuunnella. Isoja riitoja on jo lähes viikottain, kuukausittain nyt vähintään. Raskasta on. Seksiä sentään on, silloin kun ei ole kylmä sota päällä. En ymmärrä miten voidaankin heilahtaa niin helposti kumppanuudesta katkeruuteen, mihin tässä pitäisi päätyä?
Kommentit (5)
Eikö kukaan voi tarjota viisauttaan... Minkä verran hyvää voi voittaa minkä määrän pahaa? Miten te muut, onko koti tasapainoinen, jos, miten sen teette?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näitä on tullut mietittyä täälläkin, vastausta en ole vielä keksinyt.. Meillä ongelmana se, että kumpikaan ei osaa oikein joustaa vaan junnaa sitä omaa kantaansa. Mä aina yritän että nyt en hermostu vaan annan toisen "voittaa", mut sitten kun se tilanne on päällä, niin hyvät aikomukset katoaa kuin tuhka tuuleen.
Mies on vielä sellaisessa työssä et on usein väsynyt ja heti herättyään kiukkuinen ja mä en vaan siedä sitä et mulle kiukutellaan turhasta.
Erota en silti haluais kun vaikeiden vaiheiden jälkeen on yhteen päädytty rakkaudesta.
Valitettavasti en osaa auttaa sua, mutta lohdutuksena, että muitakin samassa tilanteessa löytyy..
Eipä se hääviä ole täälläkään, seksikin on loppunut. Arvelin katsoa tilanteen kehittymisyä ilman mitään vaatimuksia ja pyyntöjä kaksi vuotta, sen jälkeen lähden, jos meno ei muutu. Kaksi vuotta katselen vain ja ainiastaan lastemme takia. Olen avannut silmäni myös muille mahdollisille miesehdokkaille, enkä aio jättää tilaisuuksia välistä, koska kotona on seksiä ollut kahden vuoden aikana 4 kertaa.
Kolmonen kuulostat niin tutulta... Meillä juuri sitä että kun hyvä hetki on, molemmat sanoo että ensi kerralla ymmärrän sua. Itse ajattelee että ensi kerralla olen kypsä ja viisas ja parempi. Sit ihan aina yllättäen se musta pilvi pyyhältää eikä kumpikaan muista mitään hyvää, ei anna piiruakaan periksi ja näkee kaikki toisen teot huonoimman kautta. Terapiaa on mietitty, mutta vaikea uskoa et se auttaisi tähän. Neloselle: i feel you. Jos ei olisi seksiä (tai lapsia) niin me olisi jo varmaan erottu. Romanttisilla ideaaleilla ehkä selvitty pitkälle, sitten tahdolla, mutta kyllä riidat painaa tällä hetkellä niin että muu elämäkin kärsii. Eka kertaa on oikea pelko, selvitäänkö tästä.
Ap lisää: mies on mielestäni toisaalta ihana. Voin luetella pitkän listan hyviä ominaisuuksia hänestä, ja usein ajattelen että olemme varmasti kiikkutuolissakin sitten yhdessä. Usein ajattelen myös että saamarin päsmäri jota ei voi jaksaa. Nyt viimeaikoina taas liian usein. Mies on sanonut sitä samaa. Osaamme joskus keskustellakin, ja meillä on hyvät teoriat siitä, miksi riitoja on. Käytännössä emme vain silti ole pystyneet niitä välttämään, eli teorioista ei ole paljonkaan hyötyä. Tilanteen tullessa molempien mielestä toinen on joustamaton *rumasanatähän*. Kai täällä jollakin on samaa? Miten kävi? Meillä tehdään tätä jo kohta viidettätoista vuotta, väkisin miettii välillä onko mitään järkeä.