Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Te, joilla oli onnellinen lapsuus, mitkä asiat vaikuttivat siihen eniten?
03.12.2016 |
Olen vasta aikuistuttuani havahtunut siihen, kuinka onnellinen ja hyvä lapsuus minulla oli. Jotenkin lapsena sitä kuvitteli, että kaikki kokevat lapsuutensa samoin kuin itse ja vasta vanhempana muiden kokemuksia ja muistoja kuunnelleena kunnolla ymmärtää, että näin ei todellakaan ole.
Osatekijä on tietysti taloudellinen tilanne. Sain lapsena matkustella, harrastaa mitä halusin, leluja joita olin toivonut jne. En halua liioitella materian merkitystä, koska en todellakaan saanut kaikkea mitä halusin (tosin onko tämä ikinä tehnyt ketään onnelliseksi?), emmekä olleet missään tapauksessa rikkaita, mutta tarpeeksi hyvin toimeentulevia, että raha ei ikinä ollut stressin aihe. Tai jos oli, ainakaan sitä ei näytetty minulle, koska minulla ei ole yhtäkään lapsuusmuistoa koskien rahahuolia.
En kuitenkaan usko, että muistan lapsuuteni erityisen onnellisena, koska sain kivoja juttuja, vaan koska äitini ja isäni ovat aidosti todella hyviä vanhempia. Muistan, että kotona on aina ollut ihana ja turvallinen olla. Tätä on vaikea pukea sanoiksi, mutta ehkä parhaiten sitä tunnetta kuvaa se, että olen aina kokenut, että vanhempani tekisivät mitä vain minun ja sisarukseni hyväksi, ja meillä kaikilla on aina ollut tunne, että tulevaisuus tuo mukanaan hyviä asioita. Minua on aina kannustettu tekemään sitä mitä haluan ja korostettu, että pystyn ihan mihin tahansa.
Lisäksi tunnen, että isäni on ollut erityisen hyvä isä. Tämä ehkä heijastelee sitä (haitallista) stereotypiaa, että äidit ovat ns. "ykkösvanhempia" ja isät jäävät vähän taustalle, varsinkin emotionaalisesti. Jutellessani ystävieni kanssa aiheesta ja kuullessani paljon erilaisia tarinoita erilaisista isistä ja heidän rooleistaan, olen alkanut kunnolla ymmärtää, kuinka järkyttävän hyvä tuuri minulla on käynyt. On vaikea kuvailla tarkasti, että mitkä asiat tekivät isästä niin hyvän isän, hän on vaan aina ollut kaikin tavoin läsnä ja on aina ollut itsestäänselvää, että me lapset olemme isämme elämän tärkeimmät ihmiset. En halua vähätellä äitiäni, koska hänellä on ollut ihan yhtä tärkeä rooli, monesti vain tuntuu, että isältä ei odoteta yhtä paljon kuin äidiltä.
Tämä pohdiskelu lähti nyt lähinnä siitä, kun tämäkin palsta on täynnä surullisia tarinoita lapsuudesta ja vanhemmista, joten olisi mukava kuulla myös toisenlaisia tarinoita tai erityisen ihania lapsuusmuistoja.
Kommentit (12)
Oli turvalliset ja vakaat vanhemmat. Ei ollut suuria muutoksia tai tragedioira: ei muuttoa, avioeroa, kuolemaa, vaan tasaista, hyvää arkea. Vanhemmat touhusivat meidän lasten kanssa paljon: pelattiin lautapelejä, rakennettiin lumilinnoja jne. Kaikesta näki, että olemme vanhemmille tärkeitä. Oli kuitenkin myös rajat ja säännöt, jotka saivat kunnioittamasn vanhempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ollut sotaa. Oli ruokaa, lämpimiä vaatteita ja katto pään päällä. Maailman mittakaavassa olin hyvin onnekas.
Se ettei isä hakannut kuin jouluna. :)
Just mulle parhaat isä ja äiti sekä sisarus. Elo lapsena oli turvallista, hyväksyvää ja kannustavaa. Maalaisympäristö; tilaa leikkiä, kavereita kyläkoulussa. Taloudellinen tilanne ok. Olen kiitollinen lapsuudestani, olin silloin onnellisimmillani.
Lapsuus oli onnellinen koska asiat olivat riittävän hyvin. Mitään täydellistä kiiltokuvaa ja pumpulia elämä ei ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tasaisuus. Asuin elämäni ensimmäiset 19 vuotta samassa kodissa, en joutunut vaihtamaan koulua tms. Teininä pienet ympyrät pitkästyttivät, mutta noin pääasiassa olin onnellinen kodista ja tutuista maisemista. Edelleenkin aikuisena inhoan muuttamista ja sopeutuminen kestää kauan.
Täyspäiset vanhemmat ja sisarukset. No isäni on aika perinteinen mies, etäinen eikä liikoja puhu tai ole lasten kanssa. Mutta silti luotettava tukipilari. Äidin kanssa ollaan läheisiä vaikka nuorempana otettiinkin yhteen. Eli yleisesti sellainen luotettavuus, tiesin että sopimukset pitävät ja ihmiset ympärillä pysyvät - enkä edes osannut ajatella muuta. Lapseni isän kanssa koin ensimmäistä kertaa, mitä on olla tekemisissä epäluotettavan ja epävakaan valehtelijan kanssa. Aivan kamalaa ja suhteesta toipuminen kesti kauan. Aloin kuvitella, ettei kehenkään voi luottaa missään pikkuasiassakaan jne.
Taloudellinen tilanne varmaan siinä mielessä, että ei meiltä puuttunut mitään. Käytiin joskus matkoilla, oli tarvittavat vaatteet ym ja saatiin harrastaa. Vanhempani ovat nippa nappa keskituloisia, mutta ilmeisesti handlaavat raha-asiat mallikkaasti.
Eli summa summarum: pysyvyys, turvallisuus, luottamus läheisiin ihmisiin. Vakaa usko siihen, että äiti ja isä tietävät kaiken ja selviävät kaikesta. 😄
Minulla sama kokemus kuin ap:llä. Taloudellinen vakaus joka on mahdollistanut perusasiat, toiveidenmukaiset harrastukset jne. Tärkeämpänä kuitenkin vanhempien tuki ja turva tilanteessa kuin tilanteessa. Minua on arvostettu, vahvuuksiani tuotu esiin ja aina kohdeltu/kasvatettu mielestäni oikeudenmukaisesti, siitä seurauksena olen saanut hyvän itsetunnon ja uskon omaan kyvykkyyteen... eväät menestykseen siis. Edelleen jo aikuisena naisena lapsuudenkotini ovet ovat minulle ja sisaruksilleni aina avoinna ja on tunne, että "joku pitää huolta", vaikka minulla on jo pitkään ollut itsenäinen elämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parasta oli asenne: kaikesta selvitään. Ja jokainen on jossain hyvä.
Oli turvallista, oli rauhallista, oli ajoittain suorastaan tylsää. Isä sairasti, äiti joutui onnettomuuteen, taloudellisesti ei aina mennyt hyvin, mutta rahat riittivät, lapset saivat kaiken tarpeellisen. Sai harrastaa, sai matkustella, oppi tekemään töitä.
Lapsuus oli hyvä kun oli hyvät ja välittävät vanhemmat, tasaista arkea ja meitä kannustettiin ja kehuttiin. Ei mitenkään rikkaita oltu, mutta en koskaan stressannut rahasta. Meillä oli ihana koira ja turvallinen koti. En silleen pelännyt kai mitään? Oli ystäviä ja tasaista eloa, ei ollut sairauksia, kuolemaa, väkivaltaa tms.mitä on myöhemmin tullut nähtyä. Olen pirun onnekas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me teimme paljon asioita yhdessä, koko perhe. Matkustelimme ja teimme metsäretkiä yhdessä. Lisäksi meillä askarreltiin, leivottiin ja pelattiin yhdessä. Meillä naurettiin paljon ja vanhempani ovat tosi huumorintajuisia.
Mulla ei ollut ikinä tunne, että me lapset olisimme olleet vanhemmille riesa tai rasite. Päinvastoin, koin että me lapset olimme vanhemmille elämän suola. Meillä oli kotona turvallista ja tasaista. Koen saaneeni onnellisen lapsuuden myös siksi, että vanhemmillani oli ja on onnellinen parisuhde.
Perheemme vietti paljon aikaa yhdessä, ihan kotonakin. Olen kiitollinen vanhemmille onnistuneesta kasvatuksesta, me lapset osasimme ottaa aina muut huomioon ja autoimme toisiamme paljon esimerkiksi koulutehtävissä. Vanhempani rakastivat ja kunnioittivat toisiaan (ja jatkavat yhä) ja uskon, että se osaltaan toi kotiimme turvallista tunnelmaa. Meillä oli avoin ilmapiiri ja asioista puhuttiin. Muistan elävästi, kun isosisko erosi teini-iässä ensimmäisestä poikaystävästään ja koko perheen voimin lohdutimme :D
Nykyään olen myös miettinyt, että yksi syy lapsuudessa vallinneelle turvallisuudentunteelle oli se, miten vanhemmat pitivät ns. aikuisten ongelmat erillään meistä lapsista. Laman aikaan äiti joutui jonkin aikaa elättämään perhettä isän saatua potkut, mutta ikinä ei tuntunut siltä, että vastuu taloudellisista asioista olisi ollut lapsilla myös. Vanhemmat antoivat jotenkin sellaisen kuvan, että kaikki järjestyy ja meistä huolehditaan.
Tärkeintä oli varmasti se, että meille lapsille opetettiin että vaikeuksista selvitään, apua saa pyytää ja vanhemmat olivat aina valmiita tukemaan.
Alue: Aihe vapaa
Tietyt perusasiat nyt tietysti olivat kunnossa ja varmasti auttoivat paljon (ei ollut alkoholismia eikä perheväkivaltaa, ei sairautta eikä köyhyyttä) mutta lisäksi vanhemmat kehuivat ja kannustivat suuresti. Koti oli turvallinen ja luotettava paikka. Kliseisesti sanottuna oli rajat ja rakkautta.