Kun jostain ihmisestä jää huono kuva

niin se jää peruuttamattomasti sellaiseksi ja jää ikävä sitä haavekuvaa minkä ensin sai hänestä ja johon rakastui. Esim. rakastuin mieheen koska ensivaikutelma hänestä oli ujo ja suloinen punastuja joka oli oma-aloitteinen (jep, tykkään ujoista miehistä). Kun tutustuin paremmin, miehestä paljastui hyvin pimeä puoli ja ne huonotkin puolet kestää mutta kun jokaisella on tietyt piirteet joita ei toisessa voi sietää ja tässä tapauksessa mies osoitti olevansa muiden mielipiteiden perässä juoksija ja muiden odotusten mukaan eläjä niin....se oli vain niin suuri turn off se ettei miestä tai munaa ollutkaan...

Sitten pettyy ja miettii onko hyviä miehiä oikeasti olemassakaan? Sellaisia hyvällä tavalla oman päänsä pitäviä? Vai onko jokainen mies pohjimmiltaan nössö, jolle äiti ja kaverit määrittävät elämän?