Onko mielestänne amiksen käynyt korkeammin koulutettu kuin pelkän lukion käynyt?
Juu, periaatteessahan nuo ovat samantasoisia, mutta amiksella on kuitenkin pätevyys ammattiin, toisin kuin ylioppilaalla.
Kommentit (26)
Lukio mielestäni korkeampi ja arvostan sitä enemmän, vaikka virallisesti molemmat 2. asteen koulutuksia
Luepas 1896456 aiheesta jo tällä palstalla tehtyä kyselyä, löytyy googlettamalla, jos tiedät mikä Google on.
Jos et, amiksen käyneenä, asiaa tiedä, pyydä joltakin sivistyneeltä ihmiseltä apua.
Ole hyvä!
Ammatikoulusta saa ammatin, siksi se on mielestäni korkeampi koulutus kuin lukio.
Lukio on vain yleissivistävä oppilaitos, jonka käynyt ei ole pätevä mihinkään ammattiin.
On todellakin. Juuri niin kuin ap sanoikin, pelkän lukion käyneellä ei ole minkäänlaista ammatillista pätevyyttä, vaan hänen on pakko jatkaa opintoja, mikäli mielii saada kunnollisen työpaikan. Amiksen käyneen sen sijaan ei ole välttämätöntä mennä jatko-opintoihin, sillä hänellä on jo ammatti.
Ottiatuota.
Toisessa on valmis ammattiin. Toisessa vielä monta vuotta opiskelua jäljellä.
Kumpikin avaa mahdollisuuden yliopistoon. Siitä arpomaan.
Amiksen käyneellä on ammatti, kun taas lukio on korkeakouluopintoihin valmistava. Akateemisesti lukio on korkeampi, mutta sieltä on päästävä jonnekin jatko-opintoihin.
Vierailija kirjoitti:
On todellakin. Juuri niin kuin ap sanoikin, pelkän lukion käyneellä ei ole minkäänlaista ammatillista pätevyyttä, vaan hänen on pakko jatkaa opintoja, mikäli mielii saada kunnollisen työpaikan. Amiksen käyneen sen sijaan ei ole välttämätöntä mennä jatko-opintoihin, sillä hänellä on jo ammatti.
Tuota noin, kyllähän amiksellekin voi tulla eteen tilanne, että on pakko mennä jatko-opintoihin tai vaihtaa alaa. Ei niitä töitä välttämättä niin kauheasti ole kaikilla aloilla jokaisella alueella.
Vierailija kirjoitti:
Ammatikoulusta saa ammatin, siksi se on mielestäni korkeampi koulutus kuin lukio.
Lukio on vain yleissivistävä oppilaitos, jonka käynyt ei ole pätevä mihinkään ammattiin.
Vastaavalla logiikalla amis on korkeammin koulutettu kuin iso osa tohtoreista. Harva yliopistolinja valmistaa ammattiin suoraan (pl. lääkärit ja opettajat)
Ei niitä voi verrata toisiinsa, sillä ei niitä ole samanlaisiksi tarkoitettukaan. Lukio on yleissivistävä ja jatko-opintoihin valmistava oppilaitos, amis puolestaan ammattiin valmistava oppilaitos, josta on teoriassa täysin samat jatko-opintomahdollisuudet kuin lukiosta, mutta käytännössä huomattavasti rajallisemmat.
Kyllä se niin on, että lukio on paljon arvostetumpi kuin amis. Jokainen joka menee lukioon ei todellakaan aio jättää opiskelujaan siihen vaan tähtäin on jossakin ihan muualla kuin amiksessa.
Amiskseen menijät taas menevät sinne kun eivät pärjää lukiossa eikä ole lukuhaluja korkemmalle ja johonkin on pakko mennä, ettei menetä etuuksiaan.
Jokainen lukioon menevä tietää toki, että lääkäriksi luetaan hieman usemapi vuosi kuin autokorjaajaksi.
Lukio, kyllä ylioppilaalla on yleissivistys ihan eri tasolla kuin jollain lippispää rööki huulessa olevalla amisjampalla tai amispissiliisalla jonka suurin haave on oma blogivlogi ja sillä tienaaminen ja selfieitä otetaan joka tilanteessa huulet mutrulla.
Niin kuin joku jo mainitsikin, koulutuksen ja ammatin väliin yhtäsuuruusmerkin vetäminen ei onnistu. Sanoisin, että molemmat kouluttaa, mutta eri tavalla. Jos olisi pakko valita niin lukio on korkeampi, koska koulupäivät ovat lukiossa monesti pidempiä ja rankempia.
Vierailija kirjoitti:
Ottiatuota.
Toisessa on valmis ammattiin. Toisessa vielä monta vuotta opiskelua jäljellä.
Kumpikin avaa mahdollisuuden yliopistoon. Siitä arpomaan.
Lukiosta saa valmiudet yliopisto-opiskeluun. Amiksesta - epäilen.
Pidän lukioa korkeampana koulutuksena.
Lukio on vaativampi, siis korkeampitasoinen koulu.
Ovat molemmat toisen asteen koulutuksia eli ovat saman tasoisia.
pelkällä yo-pohjalla on huono alkaa tekemään sähkö- tai putkiasentajan hommia 60 eur/tunti.
Ai niin, se koskikin vain miesvaltaisia aloja.
Kampaajaksi, kosmetelogiksi ja lähihoitajaksi voi päästä yo-todistuksella (ja hyvillä taidoilla). Lisäksi yo-tutkinto voi antaa pohjaa kirjanpitohommiin ja siten itsenäisenä yrittäjänä toimimiseen.
Yhteenveto: miesvaltaisilla aloilla amis on arvostetumpi. Naisten osalta lukio.
t. vanha käpy, jota vallitseva asenneilmasto potuttaa
Yli 100 000 eur/vuosi tienaavista ihmisistä luultavasti noin 90 % on käynyt lukion. Toki amiskoulutuksellakin voidaan nousta suurituloiseksi, mutta se on epätodennäköisempää.
Mun mielestä ei voi verrata keskenään, vaikka ovatkin toisen asteen tutkintoja molemmat. Olen käynyt lukion ja opiskellut kaksi tutkintoa ammattikoulussa. Lukio opettaa hyvää yleissivistystä, ammattikoulussa keskitytään ammattiin ja työelämään, asioihin joita lukiossa ei opeteta.
Ei todellakaan ole! Lukio valmentaa elämään itsenäisenä ajattelevana ihmisenä, amiksessa mennään lauman mukana - ei tarvi edes tehdä mitään jos ei huvita, senkun käy röökillä.
Lukio ehdottomasti korkeampi koulutus!