Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies tienaa enemmän - ahdistaa!
25.11.2016 |
Olen kutsumusammatissa, jota tekisin ilman palkkaakin, mutta toistaiseksi hyvin pienillä tuloilla. Aiemmat mieheni ovat myös olleet vähävaraisia, joten tasapainonen talouden pyörittäminen on ollut vaivatonta, -sieltä on revitty mistä on saatu, ja kumpikin on taloudellisesti hyötynyt yhteiselosta.
Aviomieheni kuitenkin tienaa huomattavasti minua enemmän, ja se vilpittömästi vaivaa minua. Meillä on ihana elämä, jota kumpikaan ei olisi yksin kyennyt rakentamaan. Kaunis yhdessä sisustettu asunto, yhteisiä harrastuksia, pystymme matkustamaan huviksemme ja tarpeeseen. Ystävyyssuhteemme ovat vahvistuneet parisuhteemme myötä, ja meitä pidetään pariskuntana joita mielellään käydään tapaamassa ja kutsutaan tilaisuuksiin. Ilman minua mies elelisi ihan toisen näköistä elämää, silti tuntuu välillä siltä, että kaikki tästä on hänen, eikä mikään kuulu minulle. Pitkään vielä avioiduttuamme kieltäydyin ottamasta mieheltä rahaa, vaikka hän käytännössä toki hoiti kaikki isommat kulut. Kun menetin erään työsuhteen, ja omat laskut alkoivat kaatua niskaan, sekä mies että lähipiiri katsoivat talousahdinkoani ahdistuneina, ja totesivat että mun on annettava miehen auttaa. Järjellä ymmärsin että yhteistä arkea ja elämää tässä vietetään, eikä se voi mennä niin että toinen velkaantuu pikkusummista ja toinen ostaa itselleen talvikengät joiden hinnalla ne velat olisi kuitattu. Tunteet taas sanoivat että pitää pärjätä itse, en minä tätä miestä hänen rahojensa takia halunnut. Nykyään mies siirtää tililleni x summan rahaa kuukausittain, ja elo on tasaisen turvallista.
Koitan ajatella että takaisinmaksun tilaisuus ehkä joskus koittaa. Minun urani on nousujohteessa ja toisaalta elämässä voi käydä mitä vain. Voin vaikka päätyä miehen omaishoitajaksi. Toisaalta ei kai ole fiksua toivoa katastrofeja vain omaa riittämättömyyden tunnettaan helpottaakseen. Pitäisi kunnolla sisäistää että tämä meidän yhteinen elämä, se on jo paljon minunkin ansiotani.
Olen yrittänyt pahimmissa ahdistuksissani etsiä vastaavia kokemuksia netistä, mutta löydän ainoastaan miehiä joita ketuttaa se että vaimo tienaa enemmän, en yhtään naista. En ymmärrä miksi tämä on yleensä vain miesten kokemus?
Ja ei, tämä ei ole provo. Toki palstan todellisuudesta vieraantuneet lompakkoloishuutelijat inspiroivat kysymään juuri täällä, onko kenelläkään naisella ollut samankaltaisia tuntemuksia?
Kommentit (22)
Mä niin tunnen sua kohtaan- Menetin itse työni pari vuotta sitten elettyäni yli 10 vuotta hyväpalkkaista itsenäistä elämää. Samaan aikaan elämääni astui mies. Kaiken lisäksi sairastuin vakavasti ja edessä todennäköisesti työkyvyttömyyseläke. Mies tienaa hyvin eikä pihistele varojaan. Itsellleni on vain tosi vaikeaa absoluuttisen itsenäisyyden jälkeen nojata toiseen taloudellisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näinhän se menee. Lompakkoloisia ei hävetä mikään, mutta (ihmis)arvonsa tunteva nainen kokee alemmuutta kyseisessä tilanteessa siinä kuin mieskin.
Koska urasi on nousujohtoinen, en vielä pitäisi tilannetta suurena ongelmana. Onhan paljon pariskuntia, joissa toinen käy töissä ja toinen opiskelee. Tilanne tasoittuu, kun toinenkin valmistuu ja saa töitä. Teilläkin tasoittuu, kun etenet urallasi. Sinuna panostaisin paljon uraan, jotta tuo epäsuhta tulotasossa ei jäisi pysyväksi.
Itse olen hoitoalalla ja mies tienaa hyvin paljon enemmän kuin minä. Suhteen alussa minä olin se, joka tienaa enemmän. Meillä on aina ollut yhteinen tili ja yhteiset rahat. Voisin tällä hetkellä hetkellä esim jäädä täysin kotiin, mutta en halua, ajatus siitä, että en toisi yhtään rahaa talouteen on kammottava. Toki tämä asetelma ajoittain häiritsee, mutta tämä on maailman mittakaavassa kuitenkin aika hyvä ongelma, jos ongelmista joku pitäisi valita. Joten keskityn olemaan kiitollinen siitä, että rahahuolia ei ole. Tee sinäkin niin.
Avioliitto on ainakin mun mielestä sitä, että kaksi ihmistä jakaa arjen ja talouden. Ei kannata murehtia liikaa toisen parempia tuloja, kun sinäkin osallistut omien tulojesi mukaan teidän talouteen. Missään nimessä ei kannata kuunnella niitä, jotka käskevät pärjätä omillaan, vaikka olisi kaksi ihmistä jakamassa menoja. Heidän motiivinsa eivät välttämättä ole teitä tukevia.
Itsekin lienen kohta se selkeästi pienituloisempi, etenkin jos työt eivät enää ensi vuonna jatku. Ollaan tästä miehen kanssa puhuttu ja hänelle se ei ole ongelma. Itseä tietysti mietityttää, kun olen vuosia pärjännyt omillani ennen tutustumista avopuolisooni. Olen kuitenkin kiitollinen siitä tiedosta, että on se tukipilari kotona <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua häiritsisi sama asia, niin paljon että suhde ei onnistuisi. Tapasin kerran erään oikein kiinnostavan miehen, mutta kun hän haki minua toisille treffeille törkeän kalliilla avoutolla, tiesin että meille ei ole tulevaisuutta.
Nyt olen yhdessä miehen kanssa joka tienaa huomattavasti enemmän kuin minä. En ota häneltä ikinä rahaa, kaikki maksetaan puoliksi. Kutsumus on minullakin tiettyyn ammattiin jolla ei elä, joten teen sitten duunarihommia. Niistä tienaa sen verran, että en pääse velkaantumaan enkä tarvitse apua. Olen sanonut miehelle, että luultavasti en ikinä tienaa kunnolla ja että jos minun kanssani pysyy, se tarkoittaa että ruokana on makkaraa ja yhteiset lomamatkat tehdään korkeintaan Tallinnaan.
Päästiin oikein vastaukseen numero kolme, että sana lompakkoloinen nähtiin. Muutenkin tästä jäi nyt kyllä todella outo tunne koko aiheesta. Ap kirjoitti kyllä aivan ymmärrettävästi, mutta tuota seitsemännen vastausta en oikein voi ymmärtää. Kuinka hän voi määrittää suhteen rajat noin? Miksei se enemmän tienaava voi sanoa, että jos kanssani meinaat olla niin hummeria syödään ja lomalle mennään Havaijille (noin karrikoiden)? Missä on ihmisten halu/kyky tehdä kompromisseja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Päästiin oikein vastaukseen numero kolme, että sana lompakkoloinen nähtiin. Muutenkin tästä jäi nyt kyllä todella outo tunne koko aiheesta. Ap kirjoitti kyllä aivan ymmärrettävästi, mutta tuota seitsemännen vastausta en oikein voi ymmärtää. Kuinka hän voi määrittää suhteen rajat noin? Miksei se enemmän tienaava voi sanoa, että jos kanssani meinaat olla niin hummeria syödään ja lomalle mennään Havaijille (noin karrikoiden)? Missä on ihmisten halu/kyky tehdä kompromisseja?
En ole kirjoittaja nro 7, mutta ei sillä pienituloisella ole varaa syödä hummeria eikä lomailla Havaijilla. Kompromissi ei ole mahdollinen, jos kompromissi tarkoittaa jotain sellaista, mikä on mahdollista vain toiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päästiin oikein vastaukseen numero kolme, että sana lompakkoloinen nähtiin. Muutenkin tästä jäi nyt kyllä todella outo tunne koko aiheesta. Ap kirjoitti kyllä aivan ymmärrettävästi, mutta tuota seitsemännen vastausta en oikein voi ymmärtää. Kuinka hän voi määrittää suhteen rajat noin? Miksei se enemmän tienaava voi sanoa, että jos kanssani meinaat olla niin hummeria syödään ja lomalle mennään Havaijille (noin karrikoiden)? Missä on ihmisten halu/kyky tehdä kompromisseja?
En ole kirjoittaja nro 7, mutta ei sillä pienituloisella ole varaa syödä hummeria eikä lomailla Havaijilla. Kompromissi ei ole mahdollinen, jos kompromissi tarkoittaa jotain sellaista, mikä on mahdollista vain toiselle.
Totta tuokin. Ehkä he eivät myöskään halua jakaa mitään. Ei siinä mitään, jos ei halua jakaa mitään, mutta onko silloin hyvä olla suhteessa, jossa asiat ovat toiselle mahdottomia ja toiselle mahdollisia. Yleensä se osapuoli, jolle asiat ovat taloudellisesti mahdollisia, haluaa nimenomaan, että varat ovat yhteisiä, tai että niitä käytetään yhteiseen hyvään. Etenkin lasten ollessa mukana kuvioissa. Siinä vaiheessa kyllä yleensä järkikin astuu mukaan kuvaan. Sorry, järki on vähän rumasti sanottu, mutta kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä lähtien perheessä/parisuhteessa kaikki on maksettava tasan puoliksi?
Jätä se sika ja hanki yhteiskunnan maksuun feministiasianajaja. Vaatikaa mahtavat korvaukset. Ratkeaa raha- ja ahdistusongelmat samalla kertaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päästiin oikein vastaukseen numero kolme, että sana lompakkoloinen nähtiin. Muutenkin tästä jäi nyt kyllä todella outo tunne koko aiheesta. Ap kirjoitti kyllä aivan ymmärrettävästi, mutta tuota seitsemännen vastausta en oikein voi ymmärtää. Kuinka hän voi määrittää suhteen rajat noin? Miksei se enemmän tienaava voi sanoa, että jos kanssani meinaat olla niin hummeria syödään ja lomalle mennään Havaijille (noin karrikoiden)? Missä on ihmisten halu/kyky tehdä kompromisseja?
En ole kirjoittaja nro 7, mutta ei sillä pienituloisella ole varaa syödä hummeria eikä lomailla Havaijilla. Kompromissi ei ole mahdollinen, jos kompromissi tarkoittaa jotain sellaista, mikä on mahdollista vain toiselle.
Kompromissi tässä kai tarkoittaa sitä, että se varattomampi kestää sen, että se vauraampi maksaa isomman osan. En minä ainakaan suostuisi syömään koko kesää vaan grillimakkaraa jos mies ei pystyisi ostamaan itselleen pihviä - tai lomailemaan aina jossain hiton Tallinnassa, minä maksan mielelläni myös miehen lentolipun ja jaan 2hh hotellihuoneeni ihan ilmaiseksi että päästään Thaimaahan...
Kuinka monen omassa lapsuudenkodissa oli isällä, äidillä ja lapsilla kaikilla erillinen elintaso? Tai jääkaapissa laputetut ruoat? EIkö perheen ajatus ole kaikilla suunnilleen sama elintaso, joku peritty ja suojattu omaisuus nyt tekee poikkeuksen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä rouva käy raivona, kun saatuani edellisestä hyväpalkkaisesta duunista kenkää olen menossa uuteen (mutta paaaaaljon mielenkiintoisempaan) duuniin -30% palkalla.
Ei senkään kanssa tule ongelmia millään muotoa, peruselintaso säilyy mennen tullen ja jääpi jotain vielä säästöönkin, mutta lomareissut yms harvenevat.
"Sun pitää hakea parempipalkkaista hommaa heti kun saat tuon homman..." - no voi helvettiläinen sanon minä. Entäs jos kyseessä on minun mielestäni lähes unelmaduuni, jota tekisi melkein harrastuksekseen?
Minä tienaan enemmän, nyt äippälomalla hieman vähemmän kuin hän. Meillä on yhteiset rahat omilla tileillämme kuitenkin, puhumme että paljonko meillä on rahaa ja jos jotai tarvitaan niin ei väliä kumpi sen maksaa. Lopettakaa tuo märiseminen. Uskovaisten eväät on yhteiset.
Vierailija kirjoitti:
Minä tienaan enemmän, nyt äippälomalla hieman vähemmän kuin hän. Meillä on yhteiset rahat omilla tileillämme kuitenkin, puhumme että paljonko meillä on rahaa ja jos jotai tarvitaan niin ei väliä kumpi sen maksaa. Lopettakaa tuo märiseminen. Uskovaisten eväät on yhteiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päästiin oikein vastaukseen numero kolme, että sana lompakkoloinen nähtiin. Muutenkin tästä jäi nyt kyllä todella outo tunne koko aiheesta. Ap kirjoitti kyllä aivan ymmärrettävästi, mutta tuota seitsemännen vastausta en oikein voi ymmärtää. Kuinka hän voi määrittää suhteen rajat noin? Miksei se enemmän tienaava voi sanoa, että jos kanssani meinaat olla niin hummeria syödään ja lomalle mennään Havaijille (noin karrikoiden)? Missä on ihmisten halu/kyky tehdä kompromisseja?
En ole kirjoittaja nro 7, mutta ei sillä pienituloisella ole varaa syödä hummeria eikä lomailla Havaijilla. Kompromissi ei ole mahdollinen, jos kompromissi tarkoittaa jotain sellaista, mikä on mahdollista vain toiselle.
Totta tuokin. Ehkä he eivät myöskään halua jakaa mitään. Ei siinä mitään, jos ei halua jakaa mitään, mutta onko silloin hyvä olla suhteessa, jossa asiat ovat toiselle mahdottomia ja toiselle mahdollisia. Yleensä se osapuoli, jolle asiat ovat taloudellisesti mahdollisia, haluaa nimenomaan, että varat ovat yhteisiä, tai että niitä käytetään yhteiseen hyvään. Etenkin lasten ollessa mukana kuvioissa. Siinä vaiheessa kyllä yleensä järkikin astuu mukaan kuvaan. Sorry, järki on vähän rumasti sanottu, mutta kuitenkin.
Ap:tä häiritsee juuri tuo, että kaikki on yhteistä. Numero 7 taas ajatteli asian niin, että puoliksi maksetaan. Oletan, että ap ja nro 7 ovat eri henkilöt. Ihmiset ovat erilaisia ja joillekin ei tuota mitään ongelmaa olla se, joka maksaa lähes kaiken tai se, joka ei maksa juuri mitään. On kuitenkin ihmisiä, jotka haluavat, että yhteiset menot maksetaan puoliksi. Hyvä kompromissiratkaisu on myös se, että kumpikin laittaa tuloistaan esim 70% yhteiselle tilille ja siitä maksetaan niin asuminen, eläminen kuin perheen yhteiset huvituksetkin. Loput 30% omille tileille ja kumpikin voi käyttää rahansa miten haluaa. Minä kuulun tähän puolet-puolet -tyyppiin ja sen vuoksi olenkin valinnut puolison, jonka oletettava tulotaso on suurinpiirtein sama kuin omani. Tietenkin voi parisuhteen aikana tulla työttömyyttä tai vaikka toinen halvaantua niin, että mitään yhteisiä Havaijin matkoja ei enää tehdä. En minä silloin olisi eroa ottamassa, mutta en tarkoituksella aloittaisi suhdetta sellaisen henkilön kanssa, jonka kanssa olisi merkittävä tuloero.
Mua opiskelijana häiritsee sama juttu. Mies on eka treffeistä vaatinut että hän maksaa kaikki kalliimmat yhteiset menot. Hän tykkää käydä keikoilla ja ostaa lipun mullekin. Koitan ajatella, että kunhan valmistun ja saan töitä meillä on suunnilleen sama tulotaso ja voin alkaa itekin sit maksaa kummankin menoja.
Ai tässä moi.
Ihanaa kuulla etten ole yksin fiilisteni kanssa. Siihen en usko että vähävaraisemman pitäisi jotenkin häpeällä pyhittää tilanteensa, niin kuin tuolla joku vihjasi. Tasan menee tulot ja resurssit vain hyvin harvoilla.
Käytännössä ei ole kai mitään mitä voisimme tehdä paremmin. Vaikka mies maksaa ja omistaa, teemme yhdessä valintoja. Olemme kiinnostuneita toistemme mielipiteistä ja mielihaluista, ja neuvottelemme aina esimerkiksi että millaisen auton me haluaisimme. Minun takiani ja vanhasta tottumuksestani käytämme rahaa melko maltillisesti. Mies ei ole koskaan kieltänyt mua ostamasta mitään tai pitänyt mitään hankintaa turhuutena. Joskus pysähdyn kaupassa katsomaan vaikka huulipunia ja mies heti kysyy että onko toi joku uusi tai hyvä merkki, koittaa kiinnostua ja onnittelee jos se huulipuna oli vaikka tarjouksessa ja pääsyn sen ostamaan. :D
Me ollaan kuitenkin ajateltu olla yhdessä lipun elämäämme, ja ymmärrän että itsensä ruoskiminen ei ole se tapa miten haluan sen elämän viettää. Eräs ystäväni ja joku tässä ketjussakin sanoi viisaasti, että mun tehtäväni on nyt tehdä paljon työtäni, koska rakastan sitä, olen hyvä siinä ja minulle on sattumalta suotu mahdollisuus keskittyä siihen ilman arkihuolia. Se tuntuukin olevan se ajatus joka eniten tuo mielenrauhaa.
Alue: Aihe vapaa
Jätä se sika