Sipilä päätti sitten veronmaksajien rahoilla tukea lastensa omistaman yrityksen toimintaa
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201611242200031913_uu.shtml
Odottelinkin milloin tieto tulee julkisuuteen, koska onhan se todella härskiä että veronmaksajien rahoja syydetään konkurssissa olevaan yritykseen ja rahat jotka oli tarkoitettu toiminnan alasajoon onkin käytetty toiminnan jatkamiseen. Samaan aikaan Sipilän klaani tekee sitten bisnestä veronmaksajien rahoilla. Tällaisia tulonsiirtoja tällä kertaa - ei se Kepu aina petä - siis omiaan...
Kommentit (95)
Yrittäjän puolisona tavallaan ymmärrän, miksi poliitikot dumppaa lähipiirinsä bisneksiin rahaa ja ovat vielä mielestään vilpittömiä. Esimerkiksi uskon vilpittömästi mieheni yritykseen. Näen alan tulevaisuuden alana ja menestymismahdollisuudet hyvänä, vaikka alussa onkin tiukkaa. Tottakai uskon. Sehän olisi omituista, etten uskoisi puolison yritykseen ja liikeideaan. Ja kyllä, minusta mies ansaitsisi tukea, että saisi homman rullaamaan ja sitä kautta voisi nousta vaikka merkittäväksi työllistäjäksi oman rikastumisen sivussa. Jos myöntäisin itse mieheni yritykselle tukea, voisin kuvitella olevani ihan puolueeton ja vain nähdä asian paremmin.
Ja juuri tästä syystä se objektiivinen arviointi on tärkeää.
Vierailija kirjoitti:
Paljonko noin niinkuin omasta mielestäsi olet ylipäätään maksanut veroja?
Suurinta ääntä tukiaisista pitävät aina ne, jotka itse loisivat100% muiden kustannuksella.
Kiitos kun tulit antamaan tähänkin ketjuun hyvän esimerkin tiettyjen yhteiskunnan jäsenten moraalikadosta. Jos on rikas, saa tietenkin varastaa kaikilta muilta!

Suhteessa enemmän kuin Sipilä koska työuraa takana vajaa 20-vuotta ja tulot ylempää keskiluokkaa ts. juuri sitä porukkaa joka tämän maan pystyssä pitää ja veronsa maksavat.
Sipilä on varmasti veroja maksanut, mutta nyt esimerkiksi vakuutuskuorien kanssa hän on "suunnittelulla" pitänyt huolen siitä että veroja ei pahemmin tarvitse maksella ja mikä ehkä pahinta hän voi täysin laillisesti salata omistuksensa ja kytköksensä omistamiinsa yrityksiin.
ap.

Kun jäävää itsensä silloin kun täytyy, ei tarvitse vaivata päätään tuollaisilla asioilla.

Sitäpä tuolla kirjoituksella juuri tarkoitan. Kun joku asia on liian lähellä, niin se objektiivisuus kärsii, vaikka omasta mielestään olisi kuinka objektiivinen.
Jääväys sinänsä on myös ongelmallinen. Työkaverit/alaiset on yleensä lojaaleja. Se on vain muodollisuus, että pomo ei virallisesti ole päättämässä asiaa...
Kyllä nyt ollaan niin kovaa menty tälläiseen härskiin hyväveli ja selkään taputtelu systeemiin, että heikompia hermostuttaa.
Se oli siinä. Suomi on pilalla.
JUMALAUTA MIKÄ SIKA! "Enhän minä tiedä yrityksen busineksistä mitään." No etpä varmaan.
Jos minäkin siirrän yritykseni lapseni nimiin, niin samalla sekunnilla en tiedä enää yrityksen toiminnasta ja asiakkaista mitään? En myöskään mitenkään pysty vaikuttamaan yritykseen (toiminta, asiakkuudet etc), varsinkaan jos olisin Suomen pääministeri. EI VITTU SAATANA. Ei mitään muuta kuin korruptiota. Koko itsenäisyyden ajan korruptoitunein päämisteri, varsinainen sika.
Seinää vasten vaan tuo perkele, Bernerin kanssa.
yritykseen pumpattu satoja miljoonia, miettikää vähän
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yrittäjän puolisona tavallaan ymmärrän, miksi poliitikot dumppaa lähipiirinsä bisneksiin rahaa ja ovat vielä mielestään vilpittömiä. Esimerkiksi uskon vilpittömästi mieheni yritykseen. Näen alan tulevaisuuden alana ja menestymismahdollisuudet hyvänä, vaikka alussa onkin tiukkaa. Tottakai uskon. Sehän olisi omituista, etten uskoisi puolison yritykseen ja liikeideaan. Ja kyllä, minusta mies ansaitsisi tukea, että saisi homman rullaamaan ja sitä kautta voisi nousta vaikka merkittäväksi työllistäjäksi oman rikastumisen sivussa. Jos myöntäisin itse mieheni yritykselle tukea, voisin kuvitella olevani ihan puolueeton ja vain nähdä asian paremmin.
Ja juuri tästä syystä se objektiivinen arviointi on tärkeää.
Kun jäävää itsensä silloin kun täytyy, ei tarvitse vaivata päätään tuollaisilla asioilla.
Sitäpä tuolla kirjoituksella juuri tarkoitan. Kun joku asia on liian lähellä, niin se objektiivisuus kärsii, vaikka omasta mielestään olisi kuinka objektiivinen.
Jääväys sinänsä on myös ongelmallinen. Työkaverit/alaiset on yleensä lojaaleja. Se on vain muodollisuus, että pomo ei virallisesti ole päättämässä asiaa...
Eihän jääväyskään tässä oikeasti olisi auttanut, koska Sipilä olisi laittanut kepusta jonkun luottohenkilönsä asian esittelemään ja päätös olisi tehty Sipilän toiveiden mukaan joka tapauksessa. Viime kädessä kyse on siis Sipilän moraalista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljonko noin niinkuin omasta mielestäsi olet ylipäätään maksanut veroja?
Suurinta ääntä tukiaisista pitävät aina ne, jotka itse loisivat100% muiden kustannuksella.
Suhteessa enemmän kuin Sipilä koska työuraa takana vajaa 20-vuotta ja tulot ylempää keskiluokkaa ts. juuri sitä porukkaa joka tämän maan pystyssä pitää ja veronsa maksavat.
Sipilä on varmasti veroja maksanut, mutta nyt esimerkiksi vakuutuskuorien kanssa hän on "suunnittelulla" pitänyt huolen siitä että veroja ei pahemmin tarvitse maksella ja mikä ehkä pahinta hän voi täysin laillisesti salata omistuksensa ja kytköksensä omistamiinsa yrityksiin.
ap.
Sipilä oli yhtenä vuonna Suomen suurin veronmaksaja. Vaikka olisit töissä sata vuotta, niin et sittenkään pääse samaan. Pummi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljonko noin niinkuin omasta mielestäsi olet ylipäätään maksanut veroja?
Suurinta ääntä tukiaisista pitävät aina ne, jotka itse loisivat100% muiden kustannuksella.
Kiitos kun tulit antamaan tähänkin ketjuun hyvän esimerkin tiettyjen yhteiskunnan jäsenten moraalikadosta. Jos on rikas, saa tietenkin varastaa kaikilta muilta!
Vielä parempi, jos toisten kustannuksella elävät pitäisivät turpansa kiinni.
Mene pummi töihin ja lopeta märiseminen.

Mikäs pikkupoika siellä uhoaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljonko noin niinkuin omasta mielestäsi olet ylipäätään maksanut veroja?
Suurinta ääntä tukiaisista pitävät aina ne, jotka itse loisivat100% muiden kustannuksella.
Suhteessa enemmän kuin Sipilä koska työuraa takana vajaa 20-vuotta ja tulot ylempää keskiluokkaa ts. juuri sitä porukkaa joka tämän maan pystyssä pitää ja veronsa maksavat.
Sipilä on varmasti veroja maksanut, mutta nyt esimerkiksi vakuutuskuorien kanssa hän on "suunnittelulla" pitänyt huolen siitä että veroja ei pahemmin tarvitse maksella ja mikä ehkä pahinta hän voi täysin laillisesti salata omistuksensa ja kytköksensä omistamiinsa yrityksiin.
ap.
Sipilä oli yhtenä vuonna Suomen suurin veronmaksaja. Vaikka olisit töissä sata vuotta, niin et sittenkään pääse samaan. Pummi.
Niin että sinusta on ihan ok, jos olet yhtenä vuonna suurin veronmaksaja niin senjälkeen voit tehdä mitä huvittaa?
Sipilä on kyllä ennenkuulumattoman härski. Esittää uskovaista kansan miestä mutta ulkokuoren takana on todella häikäilemätön oligarkki. Hänelle ei vähäosaisilla ole oikeasti yhtään mitään merkitystä. Tekee mitä uskonveljet ja -sisaret pyytävät.
Suomen korruptoitunein poliitikko ja sitä uraa ei takana ole kovin pitkään. Saavutushan se tuokin on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljonko noin niinkuin omasta mielestäsi olet ylipäätään maksanut veroja?
Suurinta ääntä tukiaisista pitävät aina ne, jotka itse loisivat100% muiden kustannuksella.
Suhteessa enemmän kuin Sipilä koska työuraa takana vajaa 20-vuotta ja tulot ylempää keskiluokkaa ts. juuri sitä porukkaa joka tämän maan pystyssä pitää ja veronsa maksavat.
Sipilä on varmasti veroja maksanut, mutta nyt esimerkiksi vakuutuskuorien kanssa hän on "suunnittelulla" pitänyt huolen siitä että veroja ei pahemmin tarvitse maksella ja mikä ehkä pahinta hän voi täysin laillisesti salata omistuksensa ja kytköksensä omistamiinsa yrityksiin.
ap.
Sipilä oli yhtenä vuonna Suomen suurin veronmaksaja. Vaikka olisit töissä sata vuotta, niin et sittenkään pääse samaan. Pummi.
Mikä oli vuosi? Faktat pöytään.
Härski tyyppi - pilaa koko puolueen ja Berner myös. Kuorii kermat itselleen - tuskin miettii miten köyhä pärjää. Esittää Jeesusta vaikka uskonlahkoon kuuluu.
Edellinen hallitus oli kamala, mutta kyllä tämä nykyinen kaikessa poukkoilevuudessaan ja naurettavissa esityksissään, jotka aina kumotaan on kyllä ihan omaa luokkaansa.
Persu ministerin tähti hanke oli alkaa maksamaan turvapaikanhakijoille pienempää sosiaaliturvaa, vaikka asia oli selvästi perustuslainvastaista. Asiaa veivattiin puolivuotta ja nyt sitten todettiin, että sehän onkin perustuslainvastaista...Jokainen peruskoulun käynyt olisi voinut vastata samaa jos yhtään yhteiskuntaopin tunnilla on asioita kuunnellut.
Sipilä toi sitten yritysmaailman opit hallitustyöskentelyyn, mutta unohti että kyllä siellä yritysmaailmassakin sisäpiirin kaupat on kielletty - no ihan tästä ei nyt ollut kysymys, mutta lopputulos oli kyllä sama tai oikeastaan pahempi.