En muista oman lapseni vauva-aikaa

Hyvin erilaisia kuin miehelläni. Esikoisen vauva-ajasta muistelen että itkin tosi paljon, oli äärettömän väsynyt, kuljin kuin koomassa enkä muista meiltä sellaista mitä joskus muilla äideillä näkee, että kun vauva hymyilee niin äiti spontaanisti vastaa aurinkoisella hymyllä. Mutta miehen mielestä minäkin hymyilin vauvalle, paljon, ja sellaisia valokuviakin on vaikka kuinka. Mies muistaa että olin alussa itkuinen, mutta ne oli hetkiä ja meni ohi. Kuopuksen vauva-ajalta muistan vain sellaista mustanharmaata sumua, muistan raivonneeni esikoiselle aivan kohtuuttomasti, tuntuu etten nätisti osannut puhuakaan vaan aina jäkätin tai mäkätin tai huusin, kuopuksesta muistan sanoneeni isälleen että "hymyile sinä tälle lapselle kun en minä ikinä hymyile, ei se ikinä opi hymyilemään". Mies muistaa kyllä mun sanoneen tuon, mutta muistaa tuolloinkin vastanneensa että hymyilenhän, vähän väliä, ja oli synkkiä hetkiä mutta ne oli hetkeä sen normaalin arjen keskellä.

Muistan itkeneeni neuvolassa kahdelle eri terkkarille ja yhdelle lääkärille. Kaikki intti "niin mut pärjäätte kuitenkin...?" kunnes lopulta ei enää jaksanut sanoa muuta kuin "joo".

Tiedä sitten kumpi oli oikeassa, minä vain mies. Toivottavasti lasten kokemus vastaa enemmän miehen kuin mun näkemystä. Ja jos se on minusta kiinni, kolmatta ei tule. Ihania ovat nyt, mutta vauva-aika ei sovi mulle...

Muistan vauva-ajat, mutta sitä en muista, millainen esikoinen oli, kun hän oli noin parivuotias! Kuopuksemme on nyt kaksi, ja yritän palauttaa mieleen, millainen esikoinen oli vastaavassa iässä, enkä muista. Se on inhottavaa. Olin silloin raskaana, ehkäpä sen takia en muista, olin aika huonovointinen.