Lue keskustelun säännöt.
Mitä sinä äitinä tekisit tässä tilanteessa? Lapsen paniikkihäiriö
21.11.2016 |
Mulla on 13 vuotias tyttö joka on arka ja taipuvainen ahdistukseen. Vähääkään jokin normaalista poikkeava ahdistaa ja erilaiset tapahtumat koulussa ym, joista aina jollain verukkeella pitäisi saada jäädä pois.
Nyt on tullut ongelmaksi koulun uinnit. Lapsi sanoo ettei halua mennä ja itkee että ahdistaa se ihmispaljous ja tuntuu olevan ihan maailmanloppu luokan kanssa uimahalliin meno. Joka vuosi sama juttu, aina olen pakottanut menemään ja lopulta lapsi onkin sanonut, ettei se nyt niin kamalaa ollutkaan.
Mä sairastan itse paniikkihäiriötä ja tiedän kyllä millainen tuo tunne on. Mutta en koskaan anna lapselle periksi ja anna hänen olla pois tällaisista, koska se on sama kuin antaisi pelolle periksi, minun mielestäni. Olen itse jättänyt nuorena paljon asioita tekemättä pelkäämisen vuoksi ja se kaduttaa nyt, siksi toimin näin. Kuitenki mietin, onko tästä mun "pakottamisesta" lapselle henkistä haittaa. :( kyllä mä aina hänelle sanon, että pakotan koska se on hänen parhaakseen, ettei ikävien asioiden väittely auta mitään. Silti säälittää lapsi, kun niin moni asia pelottaa ja ahdistaa.
Onko vastaavia kokemuksia kenelläkään? Toimisitko kuten minä, vai teenkö mielestäsi haittaa lapselle?
Kommentit (9)
En pakottaisi paniikkihäiriöistä lasta.
Koulu-uinnit ovat kamalia. Olin koulukiusattu ja oli traumatisoivaa kun minut pakotettiin koulu-uintiin ja alasti pesutiloihin kiusaajieni kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saahan lapsesi paniikkihäiriöön terapiaa? Aivoja voidaan opettaa tuosta tavasta pois.
Kuulostaa vielä ihan fiksulta tuo sinun toimintasi.
Muista kuitenkin että pakottamisesta ei ole hyötyä enää siinä vaiheessa kun tyttö yksinkertaisesti ei enää uskalla tehdä jotain.
Itselläni on paniikkihäiriö ja olin vielä teinikäisenä erittäin ujo. Olisin halunnut mm. ratsastaa mutta en uskaltanut itse soittaa ja varata tunteja. Äiti laittoi ehdoksi sen että tunnit pitää varata itse. En kyennyt siihen ja en sitten harrastanut mitään vaan istuin illat ja viikonloput yksin kotona.
Äidin tarkoitus oli hyvä (halusi kannustaa itsenäisyyteen) mutta olisi itselleni ollut paljon parempi jos äiti olisi varannut tunnit niin olisin edes päässyt ulos kodistani, tutustunut ihmisiin, ehkä jopa saanut ystäviä ja lopulta varmasti olisin uskaltanut soittaa jo tutuksi tulleelle ratsastuksen opettajalle.
N31
Milloin lapselle on asetettu ph-dg? Paniikkohtaukset silloin tällöin eivät ole yhtä kuin sairaus nimeltä ph.
Lapsella ei ole varsinaista diagnoosia, on käynyt pari vuotta koulupsykologilla.
Pelko ei hallitse lapsen elämää, ja koska hän on aina aiemminkin sanonut, ettei se pelon kohde loppujen lopuksi ollutkaan niin kamalaa, olen pakottanut menemään. Tsemppaan lasta aina kovasti, jutellaan aiheesta ja kerron omasta lapsuudestani ja kokemuksistani. Lapsi luottaa muhun.
Lapseni ei pysty nimeämään syytä miksei halua uimaan. Häntä ei kiusata, hänellä on kavereita eikä ole ulkonäköpaineita (tiedän, on juteltu). Sanoin hänelle että jos hän pystyy nimeämään oikean syyn olla pois, hän saa jäädä pois. Ei pysty nimeämään, pelko ei ole riittävä syy jäädä pois.
Mulla itselläni kaduttaa oma nuoruus, kun oli jokin vastaava mihin en pelon vuoksi lähtenyt, ja lähteminen oli joka kerta vaikeampaa mitä useammin jäi pois.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska lapsi saa juttuapua psykologia ja sinä tsemppaa ja tuet ( etkä vaan tylysti pakota) niin sanoisin, että teet oikein. Muakin äitinä pelottaisi, että kun antaa pelille vallan niin aina pienemmät asiat alkaa pelottaa. Eli lapsi tietää, että kun vähänkin ikävälle tuntuu niin ei tartte. Ja sitten myöhemmin harmittaa.
Kiitos vastauksista! Jos vielä löytyisi kohtalotovereita, vastaavia kokemuksia olisin kiitollinen! Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mene itse käymään lapsen kanssa uimahallissa säännöllisesti parin viikon ajan ja miettikää sitten yhdessä miltä tuntuu?