Mikä tekee etäisästä viihdyttäjäisän?

Vai se, että pelkäät olevasi lasten mielestä " huonompi" vanhempi kun isä on " kivempi" ?

tosin ex saattaa myös olla muutaman kuukauden vastaamatta puhelimeen, eli silloin ei lapsi isäänsä näe. Nähdessään sitten puuhaavat kaikkea kivaa yhdessä,mikä ei todellakaan ole minulta pois,mutta toivoisin että myös ex tajuaisi huolehtia ihan perusjutuista esim. hampaidenpesu, aurinkorasvan laitto herkkäihoiselle lapselle jne.. Ne vain kuitataan minun pätemisen tarpeella.

Tuttua on ap:n kertoma levottomuus kotiin tultaessa. Lapsi käy " ylikierroksilla" kaikesta mitä ovat ehtineet tehdä, samaan viikonloppuun kun voi sisältyä huvipuisto,kylpylä,leffa, paljon pelaamista pelikoneella, mäkkärissä syöntiä jne.. Eli pienelle lapselle paljon virikkeitä/ärsykkeitä.

Iloinen olen lapsen suhteesta isäänsä,ovat läheisiä. Muuttaisin mielelläni tai pikemminkin palaisin alkutilanteeseen sen suhteen,että kotona ja isällä olisivat edelleen samat säännöt käyttäytymisen ja päivittäisten rutiinien suhteen.

Siis kyse ei ole siitä, että pelkäisin jääväni huonommaksi vanhemmaksi, ts. pelkäisin kilpailuasetelmaa, vaan lasten levottomuudesta ja " ylikierroksista" (joista 3 puhui myös) on kyse.



Muita kommentteja ja näkemyksiä? Kiitos!



ap

Isä haluaa hyvittää puuttuvaa aikaa. Se voi ilmetä noin, meillä ei onneksi kuitenkaan, mutta meillä taas poika on saanut isän luo kaiken mahdollisen mitä voi kuvitella... esim. kaikki isot lego-rakennussarjat, mp3 tais olla jo 5v, samoin oikeat tummenevat aurinkolasit ihan vain heille käyttöön (eli tarvinnevat joka toinen vkoloppu kesällä), kolme kauko-ohjattavaa autoa jne.



Sama hyvittely voi näkyä myös siinä, että syödään aina pitsaa ja hampurilaisia...



Tai sitten se voi näkyä siinä, että joka päivä on karkkipäivä...



Tai siinä, että lapsella ei ole mitään rajoja vaan saa valvoa niin pitkään kuin haluaa...



Lista on loputon. Kun aikaa on vähän, niin ei osata elää normaalia arkea ja lopputuloksena on usein lapsi, joka palaa isänsä luota aika heikossa hapessa, kuten väsyneenä, sokerihumalassa tai muuten ylikierroksilla. Lisäksi siirtymät ovat muutenkin lapsille vaikeita, joten siksikin se ihan normaali elämä olisi niin paljon parempaa.



Ja mitä asialle voisi tehdä. Jutella exän kanssa. Mutta jos exä on sitä mieltä, että hänen tapansa on se oikea, niin eipä siinä paljon ole mitään tehtävissä. Ihan vaimollakin saa olla melkoinen ote mieheensä, että pystyy häntä ohjailemaan, joten jos exää yrittää kasvattaa, niin on siinä sellaista työsarkaa, että ehkä parasta unohtaa...



Ja mikä jää meidän lähiäitien tehtäväksi on sitten kotona paikkailla laastarilla niitä haavoja, joiden tulemista emme voi estää. Toivon sinulle että et kadehdi sitä, että mies kuorii kermat kakun päältä ja sinulle jää ne väsyneet ja lohdutettavat lapset sitten. Minä ainakin nautin täysin siemauksin siitä, että meillä on sitä arkea arjen syvimmässä merkityksessä ja että se olen minä, joka poikaa halaa ja lohduttaa.

jotain hauskaa ja erikoista. Ja tottakai lasten mielestä se on " kivempi" , jonka kanssa aina mennään ja tehdään jotain " kaveripohjalta" , mutta ei se tee siitä toiminnasta arjen ja lasten kannalta parasta mahdollista. Siis kyllähän teineistäkin se äiti tai isä on kaikista " coolein" , joka ostaa kaveriporukalle bisset ja röökit perjantaina, mutta ei se silti ole vanhemmalta oikeaa ja vastuullista käytöstä. Samoin leikki-ikäisestä olisi varmaan tosi kiva, jos joka päivä syötäisiin ruuan sijasta jätskiä, ja ihan taatusti tykkäisi siitä vanhemmasta, joka näin antaisi tehdä, enemmän kuin siitä, joka tuputtaa porkkanaa, mutta kumpikohan toimisi kasvattajana " enemmän oikein" ?



Minun lapseni etäisä ei ollut edes kiinnostunut tapaamaan lastaan jokuseen ensimmäiseen vuoteen, eikä hoivasuhdetta näin koskaan muodostunut hänen ja lapsen välille. Lapsen ollessa lähes 5-vuotias, he alkoivat tapailla säännöllisen epäsäännöllisesti, eikä tällä " isällä" selvästi ole mitään käsitystä lapsista, lapsen arjesta tai kasvattajana olosta ylipäätään. Lapsi kyllä haluaa tavata isäänsä (jota kutsuu etunimmellä kylläkin) ja nauttii selvästi tapaamisista, ja tämä on minusta erittäin suotavaa ja mukavaa, mutta tapaamiset ovatkin sitten aina yhtä pallon potkimista, hampurilaisten ja jätskin syömistä, leffassa käyntiä, lintsillä käyntiä ym. KOSKAAN he eivät ole vain normaalisti isän kotona, vaan aina tehdään jotain arjesta poikkeavaa. Lisäksi AINA syödään joko hampurilaista tai pizzaa ja lisäksi jotain herkkuja. Ja AINA on lapsella mukana joku uusi lelu tai vähintään tarroja kun hän tulee isältään takaisin. Jos olen pyytänyt isää päivän aikana tekemään jotain tarpeellista, kuten rasvaamaan lapsen ihottuman lääkärin määräyksen mukaan tai pistämään lapsen kylpyyn, ei sitä ole koskaan tehty, sillä " se vain unohtui" . Ja takaisin tapaamisista tullaan aina arkenakin nukkuma-ajan jälkeen " kun oli niin kivaa, että venähti" (tietty kiva, että on ollut kivaa, mutta me kärsimme tästä sitten seuraavan päivän väsyneen lapsen kiukuttellessa)...



Välillä kyllä pikkaisen pistää potuttamaan. Isällä kun on selvästi tuo vastuunkanto nolla ja kaverimeiningillä kompensointi sitten täysi 100%. Ja tottakai lapsi tykkää, onhan isän kanssa aina tosi " villiä" .



Olen asiallisesti maininnut tästä isälle, etenkin noista ylimääräisistä leluista, joita meillä ei ole tapana ostaa ilman merkkipäiviä, mutta hän ei vain ota onkeensa. En jaksa enempää räpättää, sillä periaatteessa olen kuitenkin tosi tyytyväinen, että lapsi saa nyt tuntea isänsä, ja molemmat selvästi nauttivat tapaamisista. MUTTA MIKÄLI isä tapaisi lastaan useammin, puuttuisin kyllä asiaan kunnolla. Jatkuvaa tuollainen toiminta ei voi olla, ja silloin olisi vanhempien roolitkin tosi epätasapainossa. Meillä kun tapaamisia on kuitenkin ehkä vain kerran 3-4 viikossa ja ne kestävät pisimmillään päivän (ei koskaan öitä tai viikonloppuja), niin en jaksa puuttua asiaan sen kummemmin. Tässä tapauksessa isän ja lapsen suhde ei kuitenkaan ole samanlainen kuin arkikasvattajan suhde lapseensa, eli olkoon sitten " kaveri-isä" . Hyvä vaan, että heillä on edes jonkinlainen suhde. Mutta siis ap:n aloituksen kanssa olen ihan samaa mieltä! Ja tiiviissä etäsuhteessa mielestäni tuollainen viihdytys-isä meininki ei missään nimessä saisi jatkua!

Juuri tuo huolestuttaa ja kiukuttaa, että koska tapaamisia on usein, on niiden aiheuttamaa stressiä ja " ylikierroksilla käymistäkin" usein.



Yritän toki olla olematta kateellinen siitä että isä on päättänyt ottaa itselleen viihdyttäjän roolin ja tavallaan mielistelee lapsia keksimällä heille kaikenlaista arjesta ja tylsyydestä poikkeavaa. Vaikka onhan se väärin, ja lasten isä tietää että tämä kiukuttaa minua.



Ehkä taustalla on sitten juuri se syyllisyys siitä, ettei voi enempää osallistua lastensa elämään. Vaikka täytyy sanoa, että meidän tapauksessa exä ei edes yritä! Häntä ei taida vähempää kiinnostaa, mitä pienten lastemme elämään oikeasti kuuluu. Mielestäni on vähän turhaa sitten itkeä sitä, että jää taka-alalle, jos oma aktiivisuus lasten suhteen on tapaamisten ulkopuolella pyöreä nolla.



Mitenkähän tässä käy ajan kanssa? Palaako arki noihin tapaamisiinkin, vai jatkuuko viihdyttäminen hamaan tulevaan? Entä kun lapset alkavat vaatia aina vain enemmän ja hauskempia huvituksia?



ihmettelee ap