Miten surullisista ajatuksista pääsisi eroon?

Masennuslääkitys on ollut jo vuosia, ja se pitää toimintakykyä yllä. Mutta toimiessani jokapäiväisissä tehtävissä ajatukset on ja pysyy alakuloisina ja surullisina. Mietin vain sellaisia asioita kuin yksinäisiä ja onnettomia ihmisiä, elämän rajallisuutta ja miten olosuhteet rajoittavat ihmisen mahdollisuuksia, kuolleita isovanhempiani, omien vanhempieni tulevaa kuolevaa, vanhuutta... Varsinkin vanhuutta. Ahdistaa kamalasti ajatus että minusta tulee yksinäinen vanhus, joka on mahdollisesti liikuntarajoitteinen ja muistisairas ja on ihan avuton. Maailmassa on niin paljon pahoja ihmisiä, jotka haluavat satuttaa vanhuksia. Onko kellään samanlaista? Miten tästä pääsisi eroon?