Miksi ystävällisyys koetaan iskemiseksi

hehe

Vaikutat varmaan antavaiselta.

Täällähän oli vähän aikaa sitten avaus aiheesta "onko kassaneiti ihastunut, jos hymyilee ja katsoo silmiin"?

Koska suomalaiset on just pudonneet puusta.

- Ai tällaista ystävällisyyden sotkemista iskemiseen tapahtuu, myös naisille. - Mä olen usein luullut, että se on lähinnä meidän miesten vika. - Tai no. Joskus sitä on erehtynyt luulemaan, että nainen olisi ollut kiinnostunut seurastani "hieman enemmänkin" kun hän on -yksinkertaistaen-  rupatellut ja elehtinyt niin viehättävästi. Minua harmittaa myös kun joillekin taliaivoille on kokonaan mahdoton ajatus, että vastakkaiset sukupuolet voivat olla "vain" ystäviä ja tai, että mies haluaa jokaiselta naiselta ensi-sijassa seksiä. Sitäkään en jaksa olla ihmettelemättä, että miksi on niin, että jos tai kun olen seurustellut, niin silloin naiset, mutta myös jotkut miehetkin ovat osoittaneet enemmän kiinnostusta minua kohtaan, kuin nyt kun olen sinkku. - Onneksi myös nyt. Ja jostain kiinnostaa, niin yksikään parisuhteeni ei ole päättynyt siten, että siihen olisi liittynyt millään muotoa joku kolmas osapuoli.    

Hah! Tiedän tuon tunteen! :D

Itsekin olen varmaan joidenkin silmissä yli-ystävällinen kun olen parikin kertaa saanut vihjailua että joku herra seurustelee, vaikken ole mitään flirttiä tms. edes ajatellutkaan! :D

Minusta on vain kiva olla iloinen, ystävällinen ja avulias, nautin ihmisten kanssa juttelemisesta ja kannustan muita - täysin ilman mitään taka-ajatuksia. 

Hassua kyllä miten ihmiset ajattelevat että kun joku on iloinen, ystävällinen ja hilpeä niin heti ollaan flirttailemassa. Totuus on että oli mies tai nainen tulen juttuun, sukupuolella ei ole väliä. 

Muijat luulee aina että eronneet vaanii heidän miehiään. Koin tämän itsekin kun mies jätti minut ja hänet vei kylläkin ei-eronnut nuorempi pillu. Kun luultiin minun vievän jonkun poikaystävän tai jotain, niin sanoin miten kelpaisin sun äijälle kun en omallenikaan kelvannut? Sen jälkeen eivät yleensä kommentoi.

Joo no mulla on sellainen kokemus, että miehet  luulee aina, että oon jotenkin kiinnostunut. Ei tarvi kuin käyttäytyä ihan normaalisti, olla ystävällinen ja hymyillä, nii kaikki, ainakin vanhemmat miehet luulee, että oon kiinnostunut. Aika normaali ilmiö veikkaisin. Pitäis näyttää aina hapanta naamaa, niin ei tarvis aina olla selittämässä näitä väärinymmärryksiä.

Ärsyttäväähän se on. Mulla on yksi työkaveri josta tulee aina pikkuveli mieleen, kehuin kerran spontaanisti häntä kun hän oli alkanut kuntoilemaan (en todellakaan mitään hauiksia sivellyt vaan silleen kuin kehuisin veljeäkin) niin heti iski katumus että mitähän jos joku- ei välttämättä kaveri itsekään- tulkitsee väärin. Välillä tuntuu et ei voi olla liian hyviä miespuoleisia kavereita ollenkaan. Kun on lapsia niin oon jopa alkanut välittää siitä mitä ihmiset puhuu, en halua olla minkään juorujen kohteena.

Olen miettinyt samaa. Minulla ja miehelläni on molemmilla tapana hymyillä paljon ja katsoa ihmisiä silmiin (erityisesti keskustellessa). Yllättävän usein ihmiset kuvittelevat tämän flirttailuksi tai iskuyritykseksi, vaikka meille tämä on vaan on normaalia kohteliasta käytöstä.

Olen kokenut saman. Rupesi ärsyttämään, kun samassa talossa asuva ukko kuvitteli jotain muuta, kun juttelin hänen kanssaan normaaleista, jokapäiväisistä asioista ulkona törmätessämme. Kai se on parempi olla tylyn näköinen ja kylmän asiallinen, ettei tule väärinkäsityksiä.

Paha mennä sanomaan siitä, että miksi jotkut ulkopuoliset ottavat nyt esimerkiksi AP:n käytöksen siten, että siinä on kyse iskemisestä. Omalla kohdallani osaan sanoa sen, että alan herkästi ylianalysoimaan jos joku nainen on minulle oma-aloitteisesti ystävällinen. Kikkeli sojahtaa suunnilleen kattoon ja alan heti pohtimaan, että tuo varmasti tykkäsi nyt minusta kun oli noin ystävällinen. Ihan helvetin naurettavaa, mutta onnekseni en anna noiden ajatusten sokaista itseäni. Jokseenkin häiriintynyttä kun toinen puoli minusta on sitä mieltä, että tuo on nyt kiinnostunut, ja toinen puoli on sitten sitä mieltä, että se on vaan ihan tavallinen ja ystävällinen nainen jolla tuskin on mitään taka-ajatuksia siinä ystävällisyydessään. Sehän se nyt kaiken huippu olisikin kun olisin vannomassa rakkauttani jokaiselle naiselle joka on ystävällinen. Luultavasti ääliömäinen aivotoimintani johtuu siitä, että suurin osa naiskokemuksistani on sitä, että minulle ollaan ilkeitä, ja sitten kun joku onkin minulle ystävällinen omasta tahdostaan niin menen ihan sekaisin onnesta.

Terveisin Naispelko23

Vierailija kirjoitti:

Olen eronnut nainen ja luonteeltani ystävällinen ja sosiaalinen.

Viime aikoina olen saanut huomata, että nämä ominaisuudet ovatkin luoneet kuvan siitä että yrittäisin iskeä milloin ketäkin miespuolista tyyppiä vaikkapa harrastuspiireissä!

Huvittavinta oli, kun liityin yhteen yhdistykseen ja miespuolinen jäsen esiteltiin minulle, tuli yksi nainen heti sanomaan, että tämä mies on naimisissa!!! No just joo, ei voinut vähempää kiinnostaa.

Eli ihankuin olisin heti yritettämässä jokaista äijää joka eteen sattuu, vaikka olen juuri yhdestä päässyt ja nautin vapaudestani. Ihme juttu että koko maailman pitäisi pyöriä pokaamisen ja seurustelun ympärillä joidenkin mielestä.

Luin mielenkiinnolla tarinasi, sekä ymmärrän mistä puhut.

Muutin takaisin suomeen pitkän ulkomailla oleskelun jälkeen.

Minulle sattui omalla laillaan omituinen tapahtuma, kun samaan kerrostaloon oli muuttamassa uusi asukas, nainen.

Hän tuli pihalla tavatessa kysymään jotain pikku yksityiskohtaa talon tavoista.

Kerroin hänelle asian ja hän oli tyytyväinen. Vaikutti todella ystävälliseltä ihmiseltä ja varmasti onkin. Koska olen itse myös mielestäni avoin ja ystävällinen kanssaihmisille, otin hänen lähestymisen ystävällisenä eleenä mitä se varmasti olikin.

Näin häntä rappukäytävässä lähellä asuntonsa ovea ja sanoin ohimennessäni, että koska et ole vielä ehtinyt  asettua asumaan, jos aikaa jää niin poikkea kahvikupilliselle !

Hups. Olinkin mennyt liian pitkälle. Hän hyvin nopeasti "otti taka-askeleita" ja alkoi selittää, ettei hän sitä tarkoittanut mitä minä luulen ja että hänellä on jo miesystäväystävä yms yms.

Jolloin sanoin vain lyhyesti, että ei ollut tarkoitus häiritä millään muotoa. Anteeksi !

Mentyäni kotiin ajattelin uudelleen koko tapahtuma-sarjan.

Kirjoitin virallisen anteeksipyynnön sattuneesta väärinkäsityksestä sanoilla:

Mistään muusta kuin kupillisesta kahvia ei ollut kysymys minun mielessäni. En ole etsimässä naisystävää.

Olen pahoillani tapahtuneen väärinymmärryksen takia. Anteeksi.

Allekirjoitus.

Kyllä hänkin sitten myöhemmin ymmärsi erehdyksensä ja asia kuitattiin pikku väärinkäsityksenä.

Opin tilanteesta sen, ettei täällä Suomessa pidä mennä puhelemaan vieraille naisille, ellei ole ensin joko esitelty tai tunnettu puoli vuotta !!

Tuttu tunne.

- Tuntuuko teistä, joskus, kuin eläisitte väärässä kulttuurissa? Jos tai kun hymyilette toisnaan (vähän) vieraammillekin ja olette huomaavaisia. 

 Itse joitain aikoja maailmalla asuneena hetkellisesti olen huoammut kaipaavani sellaista normaalia suomalista jurnutusta, josta ei aina ota selvää, mistä päin tuulee, kun ollaan niin, kuin vain suomalainen osaa olla ja möllöttää. Nauttia sitä kun toinen on läsnä, vaikkei sanottaisi hetki kumpikaan mitään.

Toisaalta joskus olen saattanut nauttia sellaisesta rupattelusta ja smalltalkista, joka on osalle suomalaisista hyvin vierasta, tai ainakin hankalaa. - En itsekään väitä olevani siinä kovin hyvä. - Vaikkaa en ole varma haluanko edes oppia sitä kaikkein pahinta tyhjänpäiväistä jaarittelua, jossa ei enää haluakaan kuulla saati kuunnella, mitä toinen kertoo. 

Mutta, mutta sitten on tilanteita, joissa jonkinlaista "huomaavaisuutta" odottaa alituisesti. Jos kaupan myyjä (/kassa)  ei huomaa tervehtiä, - erityisesti silloin kun ei ole mikään erityinen ruuhka aika- tai jos hän ei avaa suutaan lainkaan koko maksamiseni aikana tulee, jotenkin sellainen olo, kuin jotain puuttuisi. Vaikka moni varmaan sanoo, että miksi kassan pitäsi kenellekään sanoa mitään, tervehtiä tai hymyillä edes hieman. - Minusta se on van tahdikasta ja tavallaan kuuluu osaksi työtä; eikä sen enempää. En minä mitään erityistä pokkurointia ja hännystelyä odota saavani osakseni. Se olisi kovin vaivaannuttavaa. 

Surullista tietysti on, että monelle yksinäiselle esimerkiksi  lähikaupna kassan muutama sana voi olla ainoat häntä (yksinäsitä) kohtaa lausutut sanat, joita kuulee usean päivän aikana.