Lue keskustelun säännöt.
Armottomat äidit, siirrättekö saman täydellisyyden vaatimuksen myös tyttärillenne?
19.10.2016 |
Koskaan ei saa mokata mitään, jos mokaa niin on tyhmä ja kelvoton. Vahinkoja ei voi sattua, ei voi ei voi ei voi! Koskaan ei saa myöhästyä, unohtaa, erehtyä, olla väärässä. Näiden kirjoittamattomien äiti- ja naissääntöjen rikkomisesta on mitä ankarammin rangaistava, anteeksipyyntö ei riitä, on kieriskeltävä omassa sydänveressä ja piehtaroitava paskuudessa. Vastuu pitää kantaa aina itse, sitä ei saa hetkeksikään jakaa.
Armottoman äidin tyttärenä minusta kasvoi tyyppi, joka joutui kulkemaan pitkän tien ymmärtääkseen, että elämässä riittää useimmiten se kasiplussa, kympin tavoittelu ei ole kaikkien uhrauksien arvoista. Olkaa ymmärtäväisiä ja tukekaa mieluummin kuin painakaa maanrakoon <3
Kommentit (7)
Kirjoita sama kiinaksi. Siellä niitä tiikeriäitejä löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nojaa. Minä olen huithapeliäidin kasvattama täydellisyydentavoittelija (ja mua ei kannustettu ahkeruuteen eikä rohkeuteen tai määrätietoisuuteen, vaan ainoastaan onnellisuuteen ja tyyyväisyyteen) ja voi että miten toivoisin, että olisin saanut edes VÄHÄN yhtään minkään tavoittelua istutettua omaan jälkikasvuuni. Mutta ei. Ne sählää kaiken, myöhästyy kaikesta, rääpii vähän sinnepäin, eikä ne edes ole onnellisia. Ja miten voisikaan, kun edes sen eteen ei tee mitään?
Turha teidän on äitejänne syyttää. Suorittajuus, perfektionismi, rohkeus ja onnellisuus - tai huithapelius - ovat luonnekysysmyksiä. Toisista vaan tulee ja toisista ei, oli kasvatus mitä tahansa.
Ymmärsin onneksi aikaa sitten, että äitini ei ole syypää siihen, mitä minä teen tai jätän tekemättä. Olen aikuinen, teen itse valintani - myös ne väärät.
Äidille ei pidä sälyttää vastuuta siitä, mitä tehdään, koska jokainen aikuinen voi valita toisin. Harva meistä on 18 ensimmäistä ikävuottaan vain ja ainoastaan äidin seurassa, joten on outoa, että yhdestä ihmisestä tehdään syntipukki sille, että ei viitsitä ajatella, tehdä tms.
Vierailija kirjoitti:
Nojaa. Minä olen huithapeliäidin kasvattama täydellisyydentavoittelija (ja mua ei kannustettu ahkeruuteen eikä rohkeuteen tai määrätietoisuuteen, vaan ainoastaan onnellisuuteen ja tyyyväisyyteen) ja voi että miten toivoisin, että olisin saanut edes VÄHÄN yhtään minkään tavoittelua istutettua omaan jälkikasvuuni. Mutta ei. Ne sählää kaiken, myöhästyy kaikesta, rääpii vähän sinnepäin, eikä ne edes ole onnellisia. Ja miten voisikaan, kun edes sen eteen ei tee mitään?
Turha teidän on äitejänne syyttää. Suorittajuus, perfektionismi, rohkeus ja onnellisuus - tai huithapelius - ovat luonnekysysmyksiä. Toisista vaan tulee ja toisista ei, oli kasvatus mitä tahansa.
Itsetuntoon vanhemmilla kai ihan tutkitusti hyvin selkeä vaikutus. Jos koet lapsiesi olevan sähläreitä joista ei mitää taida tulla mitä tuo voi tarkoittaa heidön itsetunnolleen? Ja turha minusta sitä omaa itsetuntoaan pönkittää vertaamalla itseään niihin läheisiin jotka ovat rakkaita (minä olen parempi kuin vanhempani ja lapseni).
Olen huomannut tyttärissäni samaa ehdottomuutta ja armottomuutta itseään kohtaan kuin mitä minä olen noudattanut koko elämäni - niin töissä kuin kotonakin. Aina tunnen riittämättömyyttä ja yritän tehdä 110% (vähintään). Seurauksena se että olen menettänyt terveyteni ja uupunut täysin.
Onneksi tyttäreni ovat myös rohkeampia kuin minä - he eivät ole yhtä nöyriä töissä kuin minä olen ollut. He osaavat sanoa ei ja ilmaista tyytymättömyytensä heti jos joku asia hoidetaan väärin. Olen myös muistuttanut että palkkaa saa vain 7,5 tunnista, sen enempää ei työnantajalle tarvitse antaa.
En siis ole vaatinut samaa lapsiltani vaan huonolla esimerkillä kasvattanut heidät liiankin tunnollisiksi ja arvostamaan työmoraalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koskaan ei saa mokata mitään, jos mokaa niin on tyhmä ja kelvoton. Vahinkoja ei voi sattua, ei voi ei voi ei voi! Koskaan ei saa myöhästyä, unohtaa, erehtyä, olla väärässä. Näiden kirjoittamattomien äiti- ja naissääntöjen rikkomisesta on mitä ankarammin rangaistava, anteeksipyyntö ei riitä, on kieriskeltävä omassa sydänveressä ja piehtaroitava paskuudessa. Vastuu pitää kantaa aina itse, sitä ei saa hetkeksikään jakaa.
Armottoman äidin tyttärenä minusta kasvoi tyyppi, joka joutui kulkemaan pitkän tien ymmärtääkseen, että elämässä riittää useimmiten se kasiplussa, kympin tavoittelu ei ole kaikkien uhrauksien arvoista. Olkaa ymmärtäväisiä ja tukekaa mieluummin kuin painakaa maanrakoon <3
Olipa ihana viesti ja tärkeä muistutus. :) Jokaisen pitäisi muistaa olla kiltti, myös itselleen. <3
Minuun se on aikoinaan siirretty ja koitan parhaani mukaan olla siirtämättä sitä eteenpäin, jos joskus tyttöjä minulle siunaantuu. On ollut surullista tajuta aikuisiällä, miten meidän perheen tyttöjä kannustettiin olemaan kilttejä ja ahkeria, poikia puolestaan määrätietoisia ja rohkeita. Valitettavasti koulumaailma tukee samoja rooleja, ja se varmasti näkyy esim. niissä pörssiyhtiöiden hallituksissa.