Lue keskustelun säännöt.
En ehkä olekaan niin sydämellinen ihminen kuin olen kuvitellut. Ikävää.
18.10.2016 |
Olen aina ajatellut olevani empaattinen ja ymmärtäväinen, suvaitsevainen ja avarakatseinen. Nyt nelikymppisenä alan huomata, etten enää jaksa kuunnella kollegojen avautumista vatsavaivoistaan, perintökiistoistaan, ikävästä sisarestaan, toistuvasta migreenistään... Ei vaan kiinnosta enkä jaksa voivotella, kuinka rankkaa hänellä on. Ei tässä niin helppoa ole kaikilla muillakaan, mutta ei sitä tule ymmärrystä takaisinpäinkään.
Ja toinen on nää lässytykset kuinka ihana ystävä jollain voikin olla, tulee tuomaan kakun ja juttelee. Joo, ja mitä sitten? Ihan kiva, täytyykö sitä lässyttää ja huokailla joka asiasta? Suora linja, faktatietoa ja tehokasta toimintaa. Ehkä se sopii tällaiselle kyynistyneelle nelikymppiselle.
Kommentit (6)
Kuulostat mun tyyppiseltä ihmiseltä! Valittaminen, päivittely ja huokailu on perseestä. Inhoan sellaista tyhjää keskustelua. Et ole sydämetön, vaan järkevä ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama homma. Mulle voi valittaa ongelmistaan kerran, kaksi, ehkä kolmekin. Sen jälkeen alan kysellä, että mitä aikoo tehdä/on tehnyt ongelman ratkaisemiseksi. Sitä ei vissiin saisi tehdä... Mutta kuka helvetti jaksaa kuunnella toisen jatkuvaa valitusta?? Kurja et on kurjaa, mut tee ny hyvä ihminen ongelmilles jotain.
Minusta se ei ole sydämetöntä, ettei jaksa kuunnella jonkun ongelmia, mutta sen esittäminen, että jaksaa, jos ne eivät kiinnosta, on. Ole aikuinen, äläkä esitä kerätäksesi säälittäviä miellyttävyyspisteitä.
t.toinen nelikymppinen
Lähinnä tulee mieleen, miksi olet luullut olevasi sydämellinen? Voit ollakin empaattinen, eli ymmärrät muiden tunteiden muodostumista, mutta sydämelliseltä tai lämpimältä tuollainen käytös ei kuulosta. Mikä on tietysti ihan okei.
Mä en kyllä haluu ikinä vanheta jos muuttuu tollaseks kyyniseks :/
Muita?