Miten hullu exä kauniisti kuvaillaan uudelle miesystävälle?

"Sillä oli pienempi kuin sulla."

Se on se mikä merkkaa eniten.

Miksi entisestä sitten pitää puhua?

Miksi pitäisi kuvailla? Anna olla.

No annat tietoa tipottain ja aloitat vasta muutaman vuoden päästä ensitreffeistä.

Jos aloitat itse puhumaan hullusta exästäsi, et tosiaan anna mitään muuta kuin katkeran kuvan itsestäsi.

Tutustutte ensin rauhassa ja sitten joskus kerrot menneisyydestäsi tarvittavan määrän. Älä käytä miestä terapeuttina. Hullu eksä sopii hyvin ilmaukseksi, kun sille on riittävä tosiasiallinen pohja. Silloin se on jopa melko neutraali ilmaus.

Sanot vain, että "entinen avioliitto oli myrskyinen, mies hankala ja lopulta  meille tuli ero, ja se on hyvä niin, olis pitänyt erota jo paaaljon aiemmin" eli ilmaiset, että se on taakse jäänyttä elämää. Jos hän kysyy lisää, vastaat että "jos et pahastu, niin se on hyvin pitkä tarina, ehkä voidaan puhua siitä myöhemmin. Sanotaan vaikka näin, että elämä on nyt valoisampaa"

tarvitseeko siitä sen kummemmin selitellä, ainakaan vielä.

Lähinnä sitä ystävien puutetta koen tarpeelliseksi selittää. Ap

Miksi pitää selittää mitään? Sinä olet tuollainen, jos et tuollaisena kelpaa, ei se selittelystä parane.

"Pitkä juttu, mutta av(i)oliitto oli hankala, käytännössä menetin kaikki ystävyyssuhteet sen takia"

Minulla oli kanssa vaikea ex, ja mies sanoi joskus, että kehun eksääni aina. Koska yritin niin pitää kielen keskellä suuta, niin se kuulosti kehumiselta.

Kun puhut eksästäai, niin korosta "minun mielestäni" ja "minä koin" ja "minusta tuntui". Sinä saat tuntea mitä vain.

Siinä vaiheessa, kun mies tietää että teidän suhteella on vakaa pohja ja hän tuntee sinut muutenkin, voit hyvin kertoa. Siinä vaiheessa hän haluaa vain suojella sinua, eikä ole mustasukkainen tms.

Tottakai historiasta on hyvä jossakin vaiheessa puhua, varsinkin kun se historia on parinkymmenen vuoden ajan ollut elämääsi. Minulla on ihan sama tilanne, mutta sitä tuo esille kuin silloin kun se on välttämätöntä. Välttämätöntä siis siten, että uusi mies tajuaa aivoitukseni ja tapani toimia. Vähitellen, liioittelematta ja niin, että minä olen asian jo pureskellut mielessäni enkä oksenna sitä sellaisenaan. En myöskään jahkaile asiasta joka tilanteessa, sillä historia on historiaa.

Mulla ajatukset on aina tällaisesta tilityksestä (jos sitä alkaa tulla heti aluksi):

1. Nyt tiedän mitä se tulee puhumaan minusta aikanaan.

2. En ole terapeutti, enkä halua olla terapeutti.

3. Tämä ei ole päässyt yli exästä.

4. Jos exä on noin sekopäinen, niin olenko sotkeutumassa johonkin parisuhdehelvettiin?

5. Mikä mahtaisi olla tämän hullun entisen versio tapahtumista?

Jos seurustelukumppani alkaisi kertomaan exästään tyyliin "hän esti minulta ystävät" niin miettisin muutaman kerran, millainen ihminen on moiseen suostunut. Liukenisin vähin äänin suhteesta, jossa olisi koko ajan mukana exä, jota syyllistetään. Haluan parisuhteen, en kolmiodraamaa.

Mä tein heti selväksi, missä mennään exän suhteen. Ja ilman mitään syyllistämisiä tai oma egon pönkityksiä.

Mies oli kyllä jo sitä ennen kysynyt, että kuka sulle on voinut tehdä noin pahaa? Eli eletyt kärsimykset näkyivät, vaikka kuinka olin päässyt muka saastasta eroon. Oli juoppo hakkaaja, tai kehittyi sellaiseksi ajan kanssa. Hänen äitinsäkin vihasi ja syytti minua vielä vuosia eron jälkeen.

Mies ei todellakaan kokenut olevansa mikään terapeutti, vaan halusi kuulla mun menneisyyden kokonaan ja ihan omasta halustaan. Kysyin asiaa häneltä. Totuuden kerroin ja se tulikin aina silloin tällöin toteen näytettyä, kun exä humalassa touhusi kaikennäköistä jännää.

Itse ainakin haluaisin kuulla ikävimmätkin asiat heti, eikä tipottain. Se vaan luo yhteenkuuluvaisuuden tunnetta KYPSIEN ihmisten kesken. Ei tarvitse mielessään miettiä, että mitähän seuraavaksi tulee, tai miksi ei voi kertoa koko totuutta, vai onkohan tämä edes oikea totuus?? Millekään raakileelle ja pillukeskeiselle pojanklopille ei kannata huolistaan ja murheistaan avautua, mutta itse koin, että puhtaalta pöydältä oli hyvä ponnistaa. Aikuinen mies kyllä kestää kuulla hieman ikävämpiäkin asioita. Ne ovat elämää vain.

Ehkä tein jotain oikein, tai se oikea sattui kohdalle, kun takana on 30 yhteistä vuotta.

Tiedän että olisi pitänyt lähteä aiemmin, ja pitää puolensa. Olen kiltti ihminen, ja halusin kaikin keinoin pitää perheen kasassa ja onnistua. Hyviäkin hetkiä oli. Eristäminen oli hienovaraista. Ei hän tietenkään suoraan sanonut että et saa pitää yhteyttä. Jos kutsuin vieraita, hän kiukutteli etukäteen, puhui heistä negatiiviseen sävyyn "nyt se taas selittää sitä samaa juttua" jne. Jos olin liikenteessä kavereiden kanssa, soitteli ja ns. häiriköi olemistani. Ei itse halunnut lähteä järjestämiini sosiaalisiin tapahtumiin. Jos lähti niin oli menomatkalla vihainen, ja vaikka perillä esittikin hurmaavaa niin minun iltani oli pilalla.

Näihin tilanteisiin alkoi liittyä niin paljon pahaa mieltä että aloin välttelemään niitä itse, ja lopulta huomasin että yhteydet kaikkiin olivat katkenneet.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Tiedän että olisi pitänyt lähteä aiemmin, ja pitää puolensa. Olen kiltti ihminen, ja halusin kaikin keinoin pitää perheen kasassa ja onnistua. Hyviäkin hetkiä oli. Eristäminen oli hienovaraista. Ei hän tietenkään suoraan sanonut että et saa pitää yhteyttä. Jos kutsuin vieraita, hän kiukutteli etukäteen, puhui heistä negatiiviseen sävyyn "nyt se taas selittää sitä samaa juttua" jne. Jos olin liikenteessä kavereiden kanssa, soitteli ja ns. häiriköi olemistani. Ei itse halunnut lähteä järjestämiini sosiaalisiin tapahtumiin. Jos lähti niin oli menomatkalla vihainen, ja vaikka perillä esittikin hurmaavaa niin minun iltani oli pilalla.

Näihin tilanteisiin alkoi liittyä niin paljon pahaa mieltä että aloin välttelemään niitä itse, ja lopulta huomasin että yhteydet kaikkiin olivat katkenneet.

Ap

Näin se henkinen väkivalta toimii. Kokemusta täälläkin.

Up